sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Sofin päivät lankuttaen

Sofi tuo pirteä Mansikkalelun kantaja, täytti seitsemän vuotta! Juhlat jäivät kuitenkin henkilökunnan naksahduksen vuoksi hieman taka-alalle. Selkä petti ja puolet henkilökunnasta lankutti lattialla ja huusi menninkäisiä ja tonttuja avukseen. Apu löytyi kuitenkin lääkäristä ja apteekin puolelta. Selkä teki tenän välilevyn niksahduksen vuoksi.

Tilattiin pizza - saatiin Sofi!

Sofin synttärit vietettiin hiljaiselossa pari päivää myöhemmin. Rehellisyyden nimissä synttärisankari tuskin itse huomasi synttäreitä. Henkilökuntakin väänsi torttunsa vanhaksi menneestä kermapurnukasta. Kaikki on vanhaa. 

Sofi lienee vanhentunut - lienee, sillä tyttö on pehmentynyt. Sofi on nykyään hitusen rapsutettavampi ja nykyään Sofia saa enempi "syödä". Pussailla niskasta ja rapsuttaa enempi ja parempi. Se on kiva. Vaikka Sofi onkin syntynyt Vihreän huoneen nurkassa, niin Sofi on ollut aika jästipää eikä ole juurikaan kontakteista piitannut. Nyt kurssi on selvästi kääntynyt. 

Sofin seitsemää vuotta on ollut todella ilo seurata - kuinka homma etenee äiti Pesosen kanssa ja toisaalta kuinka itsenäisesti Sofi käyttäytyy. Huoltajan ominaisuudessa täytyy todeta, että kaikki on mennyt hienosti!


Hyvää syntymäpäivää Sofi!

maanantai 21. syyskuuta 2020

Hammasratsia

Hammasratsia eli joka vuotinen suunniteltu hampaiden kuntotarkastus osui tällä erää Jetalle ja Hannulle. Jetan sydämen epäsäännöllisen rytmin vuoksi retki suuntautui jälleen n. 60 km:n päähän Veikkolaan Anidenttiin ja Hannun kanssa poikettiin 450 metrin päässä Animuksessa. Useamman tunnit retket joka tapauksessa.

Jetta makaa Veikkolan visiitin jälkeen kotilattialla. Sofi ihmettelee
tuoksuja


Molempien käynnit sujuivat hyvin ja käynneistä selvittiin ainoastaan yhden kielen takana piilossa olevan hampaan poistolla. Se löytyi Jetalta oikealta yläleuasta. Hannulla oli reipaanlaisesti hammaskiveä varsinkin poskihampaissa, jonka vuoksi myös ientulehdusta - mutta ei syöpyneitä, eikä murtuneita hampaita.

Jetalla kilpirauhasarvo oli hieman koholla ja Hannulla toinen munuaisarvo. 

Kotiutus kavereiden kanssa meni mainiosti. Hannu oli hieman enemmän tokkurassa kuin pidemmän reissun tehnyt Jetta. Itse asiassa Jetta oli kotiin päästyä kirmausta vaille valmis. Hannulla reippautta kesti lääkityksen verran, jonka jälkee Hannu oli hieman alta kulmain. Tiirailua kesti Hannulla vielä seuraavanakin päivänä. Tämän jälkeen Hannu rentoutui.


Silmät pyöreänä Hannu tarkkailee hammaslääkärikäynnin
jälkeen kotisängyn alla


Koska Jetan rytmin vuoksi hoito Anidentissa tehdään viimeisen päälle, kestää se myös hieman pidempään. Aamulla lähdimme n. 9.45 aikoihin ja takaisin kotona olimme n. klo 16.00 aikoihin. Hoitotoimenpiteet heräämisineen ja muine rituaaleineen kesti n. nelisen tuntia. Hannun hammasretki kesti kaiken kaikkiaan rapiat pari tuntia.

Jetan ollessa toimenpiteessä henkilökunta piipahti Nummelan puolella kahvittelemassa. Turistiretki tehtiin paikallisella kirpputorilla, jonka ikkunasta bongasimme Läntisen Uudenmaan (Vihti) eläinsuojelyhdistyksen tyylikkään käsityönä tehdyn niin kutsutun pussukan. 15 euroa ja kaupat lyötiin lukkoon. Lisää bongailua yritimme harjoittaa läheisellä luontopolulla, jonka varrelta löytyi pieni lintutorni. Ei tirpan tirppaa - sitä vastoin kunnon sade saatiin niskaan. Loppuaikaa kulutettiin mm. Ässä-arpaa raaputtamalla (ei voittoa) ja ruokakaupassa asioimalla. Hannun luppoaika tuhraantui kotona kahvittelemalla ja tekemällä ruokaa.

Kahvitauko Nummelassa

Jetan spesiaalikäynti maksoi viime vuoden tapaan n. 1100 e ja Hannun käynti hieman yllättäen pompsahti reiluun 400:n euroon, joka koostui koko suun röntgenistä, hammastarkastuksesta ja hammaskiven poistosta, rokotuksesta, verinäytteen otosta ja poliklinikka maksusta.

Kesä jatkuu täällä, sillä nyt Hannu hymyilee kuin aurinko ja Jetta kirmaa kuin kärpänen. Hyvä näin! 


sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Lautaskammo

Jokainen pesäpallopaikkakunnalla asuva tietää mitä tarkoittaa "lautaskammo". Lautaskammo tulee lukkarille ja se ilmenee syöttövaiheessa, jolloin mikään ei onnistu. Pallo ei pysy hyppysissä, eikä tottele lukkaria. Kyseessä voi olla tekniikkahäiriö, josta tulee lumipalloilmiö. Samantyylisiä "kammoja" esiintyy myös muissa tekniikkaa vaativissa lajeissa kuten voimistelu tai yleisurheilu. 

Pesosen porukat ovat olleet pari kuukautta ihan hissun kissun, mutta varsinaista lautaskammoa ei ole ollut. Lähinnäkin pieniä "tekniikka tekniikkahäiriöitä" ja päivityksiä, jotka eivät ikävä kyllä vieläkään ole aivan selätettyjä.


Laku makaa solmutuolin alla


Kissat ovat viettäneet arkea. Ruokaa, rapsutuksia, ruokaa, lepoa, ruokaa ja rapsutuksia. Jetan ja Tipan kanssa on piipahdettu suunniteluilla lääkärimatkoilla.

Alkukesästä alkoi kamera piiputtamaan ja Pesosen blogin pitämisen kannalta kamera ja kuvat ovat yhtä tärkeitä elementtejä kuin tekstikin. Kameran kanssa painitaan edelleen. Nyt jo voi todeta, että videoita tulee jatkossa selkeästi vähemmän kuin ennen, sillä niihin tuhrautuva aika ei kata niiden "hyötyä". 

Suurin ongelma kuvaamisen kanssa on tällä erää objektiivin valovoima tai tarkemmin sen puute. Salama ei ole ratkaisu kuvata kissoja. Eikä kissojen silmät tykkää salamavalon käytöstä (pennuille salama saattaa olla jopa vaarallinen!). Uusi kamera on ja liuta objektiivejäkin, mutta kombinaatio ei vielä täysin toimi. Henkilökunta on sen suhteen jatkuvassa kotiopetuksessa:)

Aikapula lienee kalustoakin suurempi ongelma ja osittain juuri aikapulan vuoksi blogi jäi puolivahingossa tauolle. Kun jokin suunniteltu juttu jää kirjoittamatta ja lepäämään liian pitkäksi aikaa, sen julkaisukelpoisuus kovan itsesensuurin kourissa näivettyy. Näin pääsi käymään. Ehkä jatkossa voisi julkaisu kynnystä hieman höylätä matalammaksi. Toisaalta Pesosen facebook-puoli ajaa juuri sitä asiaa ja se on toiminut koko kesän ajan. 

On täällä muutakin herkuteltu kuin leikkihiirtä, kertoo Pesonen


Korona ajan alussa oululaisen Radiopuhelimien väki totesi, että vaikka bändit seisovat keikkatauolla, niin levyt pyörivät. Pörinää on ollut. Paitsi Pesosella, joka on ottanut kesän auringosta kaiken valon irti mikä näissä olosuhteissa on ollut mahdollista. Vaikka päivä on ollut aamusta alkaen pilvinen, on Petski tullut ajoissa Vihreän huoneen siihen pisteeseen, johon aurinko on aina ensin osunut. Piri on saanut arpista mahaansa parempaan kuntoon, kun kalaruuat on heitetty syrjään. Jetta kirmailee kuin hyttysenpiston persuksiin saanut. Viimeksi tänään oli vessapaperirulla täysin väärässä paikassa, kun sen paikka kuuluisi olla levitettynä kylppärin kaakelilattialla. Tipalle on tuotu oma helppokäyttöinen vessa henkilökunnan makuuhuoneeseen ja Tippa on ottanut sen omakseen. Vessan kuivikkeena käytämme pissa-alustaa. 

Henkilökunta on myös kirmaillut. Kolmen viikon lomasta oli ainoastaan yksi päivä tekemätön. Muut päivät olivat tohinaa, kuitenkin niin, että yöt vietimme kotona. Käyntikohteina olivat mm. eteläisin kärki, puu, kiven reikä, rakentamaton linnamäki, nakkikioski, kahvila ja Kerava. 

Eteläkärki


Puu

Kiven reikä


Auto



Näin. Pesosen toimituksessa on valot päällä ja koneet hyrräävät. Blogia päivitetään sen mukaan, mitä uusien linnunpönttöjen ja lenkkeilyn ohessa ehdimme. Joihinkin tässä tekstissä mainitsemiin asioihin saatamme vielä palata. Ensi viikolla Hannu piipahtaa paikallisessa, mutta siitä vielä hys hys, sillä itse H on siitä tietämätön.