sunnuntai 12. huhtikuuta 2026

Kaksi kuukautta ylitetty


Hannu löytänyt hyvän paikan, jonka kohta jakaa Pesosen kanssa...
 

Hannu nappasi aamun ensimmäisen aurinkoruudun, johon myös Pesonen olisi halunnut parkkeerata. Lopulta heti kuvanoton jälkeen Hannu antoi herrasmiehen lailla tilaa myös Pesoselle ja näin molemmat makasivat vierekkäin auringossa. 

Siitä on nyt n. kaksi kuukautta aikaa kun saimme Pesosen ikävät kasvain tulokset. Kaksi kuukautta on se aika, jonka eläinlääkäri lupasi Pesoselle. Se on nyt ylitetty. Jatkamme suht normaalisti. Pesonen syö, juo ja käy vessassa. Syöminen ainankin näyttää vaivattomalta. Liikkuminen on muuten normaalia, mutta suunnistaminen on hankalampaa. Hajuaisti ei ole niin terävä. Pesonen on siinä mielessä pirteä, että harrastaa edelleen käytäväpalloa. Nukkuu samoja määriä, mitä talon muutkin kissat. 

Nautimme keväästä. Aurinkopaikkoja etsitään ja niitä jaetaan. Olemme itse kukin helmikuusta kaksi kuukautta vanhempia. Sillä mennään.