Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juha Laaksonen; Pihan linnut & pöntöt - eloa pihapiiriin (kirja). Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juha Laaksonen; Pihan linnut & pöntöt - eloa pihapiiriin (kirja). Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Talkoot - karvat -

Muistanette kun kevään ja kesän korvilla Pesosen porukka järjesti, ensisijaisesti linnuille, karvoista pesämateriaalia. Kissoja harjattiin ja karvat kerättiin talteen. Kesäkuun lopussa videotarkastuksen ansiosta näimme, että karvat kelpaavat. Vartavasten sinitiaiselle rakennetun pöntön asukas sinitiainen, kuin mökkitontin mainio hiiri-vipeltäjäkin kävivät niitä noukkimassa. Talitiainen noukki ja heitti pois. Osan karvoista vei suurella kouralla kahminut pohjoisen puoleinen tuuli, joka voimansa kerää keskikokoisen järven selästä.

Kesän mittaan lintuja ei pöntöissä kuitenkaan vipeltänyt aikaisempien vuosien malliin, vaan outo hiljaisuus vallitsi käytännössä koko kesän. Se herätti epäilyksen pesien käytöstä ja pesinnän onnistuneisuudesta.

Muhkea peti, mutta onko täällä pesitty?

Nyt pöntöt on vihdoin - kyllä, hieman liian myöhään, mutta parempi näinkin - katsottu ja putsattu. Tulos on vaihteleva. Jokaisessa kahdeksasta pöntöstä oli rakennettu pesä, mutta osissa vaikutti siltä kuin peti olisi tehty valmiiksi, mutta pesintä olisi jäänyt siihen tai sitten pesän rakennus oli syystä tai toisesta jäänyt vajaaksi. Yhdestä pesästä löytyi vaalea parisenttinen muna. Yhtä pesää lukuunottamatta pesät olivat varsin puhtaita munista tai jätteistä.  

Tämän pesän pohjalta löytyi muna

Pesät olivat toisiinsa nähden eri tavalla rakennettu. Pesosen pöntöksi tituleerattu sinitiaiselle rakennetun pöntön pesä vaikutti juuri siltä kuten Juha Laaksosen Pihan linnut ja pöntöt  - eloa pihapiiriin - kirjassa kuvailtu sinitiaisen pesä on! Pohjalla muhkea sammalpeti, jonka päälle on aseteltu karvapehmuste. Tässä pesässä karvaa on maltillisesti, mutta on jotain. Sitä, onko karva Pesosen porukkaa, emme ilman DNA-testiä pysty kertomaan. 



Kolme erilaista pesärakennelmaa. Ylimpänä
Pesosen pöntön "sinitiaisen pesä"?

Useammassa kuin yhdessä pöntössä oli selkeä karvapeitto eli ei kaukaa haettu teoria, että osissa pöntöissä on nukuttu Pesosen karvatehtaan peitolla! 

Vuoden 2019 Talkoot ovat seurannallisesti nyt päättyneet. Karvoja tarjotaan jatkossakin ja linnut saavat päättää käyttävätkö niitä vai antavatko ne tuulten viemiksi naavoja morjestamaan. Pönttöilemisiin!


Pesosen pönttö

lauantai 16. helmikuuta 2019

Talkoot

Pesosen porukat ovat aloittaneet vuoden vaihteen jälkeen talkoot, joita seurataan silloin tällöin aina seuraavan talven ensipakkasiin asti. Nyt kissoja harjataan ja kammataan ja otetaan karvat talteen. Tarkoituksena on parin viikon sisällä kiikuttaa karvat luontoon, oksan kulmaan näkyvästi esille, johonkin sellaiseen paikkaan josta linnut ne helposti löytävät, sillä lintujen pesänteko on pikkuhiljaa alkamassa. Ensimmäiset muuttolinnut ovat jo tulleet!


Hannu ei malta olla osallistumatta talkoisiin!


Viemme kissojen karvoista lähteneen pehkon mökille ja seuraamme tilannetta. Koska haluaisimme hieman täydentää pihapiirin lintukirjoa, rakennamme uuden linnunpöntön, johon tavoittelemme asukkaaksi sinitiaista. 

Meidän peruspönttöjen erittäin tyylikäs ja ryhdikäs opus, Juha Laaksosen Pihan linnut & pöntöt - eloa pihapiiriin kirja ohjeistaa, kuinka useat pihapiirin linnut vuoraavat pesänsä kaikenlaisilla karvoilla ja höyhenillä ja tähän puuhaan mm. kissankarvat ovat oiva lisä. Laaksonen lisää kirjassaan, kuin esim koira ja anoppi kannattavat trimmata keväällä ulkona. Mikäli hiuksia parturoi pihalla, ne täytyy leikata lyhyiksi, etteivät takerru lintujen jalkohin. 

Onko projektilla jo kiire? Ei, mutta hoppu. Sinitiainen munii jo huhtikuusta alkaen ja on ymmärrettävää, että munivalle sinitiaiselle olisi sopiva mökki jo katsottuna - ja kun se pitäisi vielä sitä ennen sisustaa. Naiset eivät odota.



Laku katseli kampaamista sivusta ja päätti tupalata
osallistumisen - olla harjattavana ja harjata!


Hannu on tuotteliain ja helposti harjattavissa. Hannu nauttii kun herraa harjataan - Hannu on samaan aikaan turkkilaisessa saunassa, kasvonaamiossa ja niskahieronnassa, aivan muissa sfääreissä. Piri on toista maata ja murisee. Pirin kohdalla on oltava ovela ja annettava ensin hieman pikkusormea. Laku on utelian ja tulee kurkkimaan tekemisiä. Laku on samalla varuillaan. Laku on kala, joka täytyy väsyttää. Pesosen, talkoiden nimikko-henkilön kohdalla täytyy toimia maltillisesti, haistella hieman rouvan päivän virettä. Samalla tätyy olla ymmärrettävän maltillinen, sillä suin päin ei Petskin turkille mennä. Karvaa tulee, mutta hiljakseen. 

  


SINITIAINEN


Sinitiainen, Cyanistes caeruleus
Sinitiaisen pesä on kolossa tai pöntössä ja siksi on tärkeää, että linnunpönttöjä on. Joskus sinitiainen saattaa  kovertaa pesänsä itse. Pesän alakerros on yleensä sammalta, jonka päällä saattaa olla heiniä tai lehtiä. Päälikerros on pehmeämpää eli karvoja tai jouhia, toisin sanoen runsaasti pehmeitä villatukkoja. Höyheniä sinitiainen saattaa nyppiä itsestään.


Muninta alkaa huhti-toukokuussa. Vain naaras hautoo. Haudonta-aika on 12-15 vrk ja pesäpoikasaika 19-20 vrk. 

Sinitiaista esiintyy avoimissa lehti- ja sekametsissä eteläistä Suomea myöten aina eteläiseen Lappiin saakka. 

Ravintona sinitiainen käyttää mm. siemeniä, hyönteisiä ja niiden toukkia. 

Sinitiainen on Satakunnan maakuntalintu. 



Pesonen, talkoiden nimikko-henkilö on mukana!


Pesosen porukan talkoita tullaan seuraamaan jatkossa. Seuraavalla kerralla paneudumme sinitiaisen pönttöön, sillä siinä on muutama huomioitava seikka. Lisäksi jatkossa seuraamme kammattujen karvojen kohtaloa, viekö tuuli ne vai nappaako sinitiaisen näkönen harakka ne matkaansa. Talkoo tapaamisiin! 




Lähteet:
Juha Laaksonen: Pihan linnut & pöntöt - eloa pihapiiriin (Paasilinna)
http://www.luontoportti.com