perjantai 15. heinäkuuta 2016

Pesonen vaeltaa kuin vanha mummo


Pesonen vaeltaa kuin vanha mummo. Hukannut kukoistuskauden kolikoilla hankitut silmälasit. Pitsiliinalta pitsiliinalle, tuttuja reittejä, kynnyksiä varoen, kompastellen ja törmäillen. Kiroten kellahtanutta matonreunaa, samalla siunaten sen tuomaa turvaa. Iät ja ajat sama matto, samat tuoksut, lattiaan kellastanut läikän.

Pitkät päiväunet. Vieraille narkoosi, tutuille tupsluikkarit. Hengissä ollaan, naatitaan turvallisuudesta, tietämättä mitä betonin takana tapahtuu. Haaleata ruokaa, mutta hyvää. Pysyy mekko päällä. Nuolaistaan kiitos kun röyhtäistä ei osata.

Ääniä ihmetellen ja menoja päivitellen. Koneet kirotaan. Hiljainen hyrinä hukataan uneen.

Tutut tuovat turvaa, virtaa ja iloa. Tuoksuja, tokaisuja ja tekoja. Pesonen ponnistaa. Illalla ponnistaa pehkuihin. Ponnistaa pois kolealta kulkuväylältä. Pään paikka tyynyllä.


4 kommenttia:

  1. Oot sä jo niin vanha että oisit mummo? - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun olen nukkunut hieman pidempään.

      Poista
  2. Teksti kaunis kuin soljuva runo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tapauksessa Pesonen toimi kirjoittajan muusana ja runollista jälkeähän silloin syntyy!

      Poista