tiistai 26. lokakuuta 2021

Tinttiä!!!

 

Henkilökuntaa!!! 

Me halutaan tintti pannulle. Tintti Hannulle! 

Paistia, tehkää siitä kuivanappulaa! Tinttiä!



Jossain vaiheessa syksyä linnut tulevat pöyhimään takapihan kasvustoa, heittelevät lehtiä sinne tänne, etsivät herkkuja ja lentelevät ees taas. Eihän kissa voi moista olla huomaamatta. Näin tekevät varsinkin tintit. 

Tinteillä on vielä tapana tulla ilkkumaan - näin meidän raati on sen tulkinnut - ilkkumaan ikkunan taakse kissoille. Ne pyrähtelevät ja pörräävät hetken aivan ikkunan edessä. Rohkeimmat uskaltautuvat parvekkeen kaiteelle. Jos tarkkoja ollaan, niin ei siinä mitään rohkeaa ole, kun lasitus kuitenkin estää pannulle joutumisen. Nälkäinen se tinttikin on ja lienee löytänyt parvekkeen kaiteelta syksyn raipasta saaneen kukka-asetelman, jonka kätköissä saattaa vielä olla mehevä annos etanoita ja muita pieniä ötököitä, joita henkilökunta on sinne kantanut puhdistetuista, itsepoimituista sienistä. 


Hannulla on mennyt tinttien kanssa hermot. Jetta on takavasemmalla hieman säestänyt. Näk näk näk, huutaa Hannu ja haluaisi tinttejä pannulle. Sinnikkäästi Hannu haikailee, mutta syksyn koleus ja tinttien tavoittamattomuus tuovat realismin jossain vaiheessa esiin ja parempi on ollut tyytyä henkilökunnan kokkauksiin. Niillä on pärjätty, Hannukin. Alitajuntakohan vai tinttien tavoittamuus osti tänään Hannun herkku nappuloita? Pidetään Hannu tyytyväisenä.

Hannu päivystää huurteisen lasin takaa


4 kommenttia:

  1. Sama! Tinttiä kitaan heti! Ne on niiiiin ärsyttäviä, kun pomppii ikkunalaudoilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kuin perunalastut, jotka kuiskivat kuivakaapista -henkilökunta-

      Poista
    2. Mahtava vertaus, varmasti on juuri noin houkuttelevia! :O

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista