torstai 23. kesäkuuta 2016

Arkisia askareita, niitä ja näitä


Sofin touhuja
Arki, tuo ihana tekosyy valittaa. Pesosen porukoilla ei valiteta, sillä arki on mausteista muhkein. Arkea kestää pidempään kuin tavallista kahden päivän pikaviikonloppua! Sen suurempia uutisia ei ole kerrottavaksi, joten muutamalla kuvalla ja tekstinpätkällä kurkistetaan mitä viime viikon aikana on tapahtunut ja touhuttu.





Arki koostuu pienistä asioista, kuten WC-paperirullasta, joka tällä kertaa Sofin mielestä on täysin väärässä paikassa ja hetkeä myöhemmin paikka on selkeästi parempi! Loppuviikosta mm. kännykkä oli samantyylisessä ns. "väärässä paikassa" ja kas, sillekin löytyi tilaa sieltä missä WC-paperirullaltakin!





Viikolla saapuivat herneet - kohtuuhintaiset herneet (3e / litr). Pakollisten nuuhkimisien jälkeen uhrattiin pari palkoa vesileikkeihin ja jonkin aikaa se jaksoikin kiinnostaa. Jopa Jetta ja Hannu intoutuivat uittamaan käpälää pienen herneen toivossa. Kesäleikkejä sanoisinko.

Sofi nuuhkii tuoretta herneenpalkoa ja Laku saalistaa itse hernettä. Alakuvassa Jetta
saalistaa hernettä vedestä.



Hannu-haaveilija on Pesosen ohella ainoa, joka ei uudella tasolla ole vielä käynyt - ei vaikka kuinka naminappulaa on tarjolla. Pesonen on pariin otteeseen koko pituudeltaan, seinään nojaten nuuhkinut tasolle, silloin kun siellä joku on käymässä, mutta muuten ei sen suurempaa mielenkiintoa ole osoittanut.



Hannu haaveilee

Siilin saapuminen lienee kissojen mielestä se kovin juttu - no, Tipan kohdalla tietysti kun lakasinkone saapuu. Siilin saapumiselle vertoja lyö vain hiirien rapinat, mutta niistä on päässyt nauttimaan harvemmin. Rapisee se siilikin, kun se möyryää pitkin seinustan irtokivipikatietä. Pakko olla pikatie, sillä siilillä tuntuu olevan aina niin kovin kiire. Ja tuhina - mitähän mahtaa siili oikein höpöttää? Hannu on ainakin ihan äimänkäkenä. Hetkeksi loppuu Hannultakin haaveilut! Vaikka tuntuu että Hannu on viimeisen viikon aikana haaveillut enemmän kuin ehtii! Sellainen se Hannu on!

Sellainen se Hannu on

Myös Piri haaveilee, mutta ei aina ehdi. Ei edes joka toinen kerta. Pirillä on ollut kirahtelu- ja hevosenloikka vaihde käynnissä. Ja silloin kun Piri kirahtelee ja loikkii kuin puuhevonen, saa olla tyytyväinen ettei kukaan asu alapuolella. Tömps tömps tömps. Eteen ei auta mennä, sillä tämä loikkiva keppiheppa ei välttämättä pysähdy - jarruista mennyt päiväys umpeen. Kulmikkaasti kohti keskiviikkoa.

Piri

























Paljon on TV:stä palloa katseltu ja liekö siitä Pesonenkin saanut liikunnalisen kärpäsenpureman. Sitä tuttua tolpassa roikkumista ja hyppelyä keskilattian tuntumassa, mutta myös muutama terävä kirmaisu Sofin kanssa pitkin sohvan perukoita. Aina ei homma kuitenkaan suju kuin Strömsössä ja siitä kertoo pieni palloilusta kertova videon pätkä. Video löytyy myös facebookin puolelta.



Taitaa Pesonen olla kesän kissa, sillä niin takuuvarmasti satoi tai paistoi, tulee Pesonen vihreän lattialle tarkastamaan aamun aurinkotilanteen. Pienikin nokare lämmintä paistetta riittää Petskille ja sen se kyllä takuuvarmasti löytää. Se mitä Pesonen ei löydä, ei tarvitakaan!



Arkin ilman kunnon paria siivousprojektia ei ole kunnon arki. Ja nimenomaan paria projektia, tietänette mitä tarkoitan! No, projektien päälle on mukava keittää kahvia ja tuulettaa nenää. Varsinkin kun tämän projektin (kts. kuva yllä) jälkeen Pesonen tuli ja köllähti hiekan päälle köllöttelemään, kuin hiekkarannalla konsanaan. Ei siis ollut muita vaihtoehtoja kuin keittää kahvit - hyvät kahvit!

2 kommenttia:

  1. Teillä asuu siis myös keppihevonen, vesipuistojen rakastaja ja sisustaja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eikä siinä taida olla edes vielä kaikkia!

      Poista