tiistai 19. heinäkuuta 2016

Hienona päivänä tupla-takki

Sofilla vauhti päällä

Hienot päivät himmenee ja kaikilla on kiire ulkoilla ja nauttia auringosta. Tänään oli Sofin vuoro "ulkoilla". Takki niskaan ja menoks!

Tehtiin "tupla-takitus" eli ensin valjaat ja sitten koppaan. Turvatoimet siitä syystä, sillä Sofi ei aiemmin ole ulkoillut. Ulko-ovelta autoon, lääkärikopassa, ei ole ulkoilua. Lääkärikammo taisi nytkin iskeä, sillä sen verran Sofi laittoi koppaan menoa hanttiin ja vähällä oli ettei koko projekti kaatunut rymistelyyn.


Matka maailmalle kuitenkin alkoi. Käytävässä, ennen suurien ovien aukeamista, vielä pari riipaisevaa naukaisua. "Onko tämä nyt ihan hyvä idea?", pohti Sofi raikkaan tuulen puskiessa kopan raoista sisälle. Hyvä idea tai ei, mutta "ulkoilu" sai heti pienen kolauksen, kun pihalla pörhälsi pari vekaraa riemusta kiljuen. Se ei Sofia varsinaisesti innostanut  - päin vastoin, taisi Sofi mennä vielä hieman sekaisin, kun yhden lapsen nimi oli yhtä lisä-a:ta lukuunottamatta sama.

"Ei tämä kiinnosta", kiljuu Sofi!









Ei tullut ulkoilusta mitään. Sofi pelkäsi - Sofi pelkäsi ja tärisi. Vaikka siirryimme hieman syrjempään koloon, ei Sofi uskaltanut tulla kopasta ulos. Pari kertaa Sofi kävi kopan suulla kurkkaamassa ja naukaisemassa, mutta pääosin oli kopan perukoilla. Annoimme ruohoa nuuhkittavaksi ja istuskelimme hetken aikaa paikalla aivan rauhassa. Sofia ei ulkoilu kiinnostanut. Olimme liki varmoja, että Sofi olisi edes etutassuilla piipahtanut viheriöllä. Ei piipahtanut. 

"Hmm, kotiovi!" 
Loppukiriä päätettiin kokeilla käytävässä, sillä muutamaan otteeseen Sofi on käytävän puolella vieraillut ja tehnyt sinun-kaupat. Laskimme kopan pari metriä ennen kotiovea alas ja avasimme luukun. Johan kelpasi! Sofi asteli tyytyväisenä kopasta ja suunnisti kotiovelle. Aukaisimme oven ja johan häntä kilahti pystyyn! "Täältä tullaan!", viestitti Sofi antenni pystyssä! Nyt täristiin ilosta. Sofi kiersi tarkastamassa kaikki paikat, ettei vartissa vaan ole mitään tapahtunut. 

Ruoka maistui. Meteli oli kuin vasta huolletussa jätemyllyssä ja posliinilautasesta jäi jäljelle vain leimat. Pesonen oli painunut sängyn alle piiloon, Laku TV:n taakse ja muut missä lie. Laiskanpulskea lenkki sai vallan hektisen lopun ja iloksi kääntyi tämäkin ihmettely. Tuliaisruohoilla saatiin loppuporukkakin kasaan.  

12 kommenttia:

  1. Sinä taisit Sofi huijata kaikkia sisään tullessasi, että ulkoilit oikein reippaasti ;) - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis teknisesti tulin ulko-ovesta sisälle reippaasti - oikein reippaasti (hymiö). - Sofi -

      Poista
  2. Mimmi olisi varmasti Sofin kohtalotoveri ulkoilun suhteen :) Rappuseikkailu teillä menikin tosi hienosti! Meilläkin pitää aina sisääntullessa haistella kaikki paikat moneen kertaan, ettei vain ole yllätyksiä ilmestynyt poissaollessa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vähän taisi olla liian jännää. Kyllä kunnon kotiolot ulkoilun voittaa! Kuitenkin retkellä tuli käytyä, niin eihän sitä tiedä, mitä esim. talon poikaporukka on sillä välin sisällä sotkenut. Pakko tarkastaa paikat.

      Poista
  3. Hyvä Sofi! Ihan just samat elkeet meillä :) t. Sofi(a)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jokainen taaplaa tyylillään! Juuri tänään ei tepsuttelu nurmella kiinnostanut! -Sofi-

      Poista
  4. Niin mennään ku kissat päättää.

    terves
    Ilona ja Zetor

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtoehtoja voi tarjota, mutta kissat päättää! Terves!

      Poista
  5. Mä oon ihan samaa mieltä moisesta puuhastelusta! -Nipsu

    VastaaPoista
  6. Sofi on pesunkestävä sisäkissa, ulkoilkoot ne jotka siellä haluaa tassunsa sotkea!

    terkuin toinen pesunkestävä sisäkissa Lalli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sofi sen naukuen nakutti meille. Tassujen siisteys on yksi ykkösasioista! Kippis pesunkestävälle Lallille!

      Poista