torstai 27. huhtikuuta 2017

Eksoottisten tuoksujen äärellä

Jahha, kuittaa Laku

Kissat osaavat ilmaista tunteensa vilpittömästi ja niin tälläkin kertaa. Hannu ainankin muljahti monta kertaa akselinsa ja pupilliensa ympäri, kun tällä kertaa henkilökunta kantoi kotiinsa hevoslaitumella vuoratun tavaran saappaat. Ensin paikalle saapui kuitenkin Laku, joka tarkasti tavaran muitta mutkitta. Tämän jälkeen paikalle marssi entinen sikalan poika Hannu ja Hannu kyllä tunnisti laadukkaan tavaran! Nopean nuuhkimisen jälkeen Hannu aloitti saappaiden puskemisen ja kiehnäämisen. Kun saappaat oli käyty läpi, sama meno jatkui sivummalla maton päällä. Hannu oli aivan muissa sfääreissä! Hannu tykkäsi!






Hannu tonkii Pohjanmaan kautta



"Eksoottinen, mutta kiinnostava", tutkii 
Pesonen.
Samaan aikaan sivummalla, alkoi nojatuolissa nokka heilumaan - tuoksu oli vihdoin leijaillut myös Pesosen nenään. Kurahduksella Pesonen laskeutui sängystään ja hiipi saappaiden luokse. Pesoselle tuoksu lienee ollut hieman oudompi, mutta silmin nähden kiinnostava, sillä Pesonen viipyi saappaiden luona varsin pitkän tovin. 






Tuoksu oli jossain määrin eksoottinen, mutta samalla kiinnostavan luonnollinen. Kaikki loppuu kuitenkin ajallaan ja pestävähän saappaat oli. Liekö kokemus kuitenkin saman tyylinen, kun kaksijalkainen kulkee leffateatterin ohi ja haistaa popcornin tuoksun? Tiedä häntä?

Hannulla muljahti

4 kommenttia:

  1. Hih, Hannulla tuli varmaan lapsuuden leikkitantereet mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Hannu arvostaa, kun sille kannetaan nyt kaupunkiin omat kikkare-mixit!

      Poista
  2. Vitsit, kuinka paljon voikaan kakkasaappaat kissaa ihastuttaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaa olla tuoksut kohdallaan - noista "herkuista" me umpinenä ihmiset emme mitään tiedä.

      Poista