tiistai 8. tammikuuta 2019

Vuoden 2018 menot

Pesosen porukan, seitsemän kissan talouden menot vuodelta 2018 on laskettu ja kirjoihin lyöty. Kun verrataan vuoden 2017 menoihin, niin kaikissa kategorioissa; ruoka, kuivike, herkut, eläinlääkäri, tarvikkeet ja muut, tuli kasvua. Vuodessa rahaa meni seitsemän kissan taloudessa 7191.70:-. Vuoden 2017 menot olivat 4462,60:-.

Menoihin on huomioitu kaikki, aivan kaikki. Niin sentilleen kuin vain pystyy. Lisäksi on listattu vuoden aikana saadut ilmaiset tuotteet.

Lopputulos löi ällikällä, mutta kaikki on perusteltua. Kun eläinlääkärikäyntejä oli 2017 ainoastaa neljä (!?), niin kuluneella vuodella niitä oli 14! Siitä rapsahtaa jo pari tuhatta euroa suuntaan tai toiseen.


Kissan "peti", 0 euroa

Ruoditaan aavistuksen tarkemmin, mitä kukin kategoria pitää sisällään.


Ruoka 2361,90:- (n. 196 e/kk). Ruokintaan ei juurikaan ole tullut muutoksia, eikä reilu satasen lisä vuosikustannuksiin ole suuri. Märät- ja kuivat ruuat hankimme pääosin edelleen Zooplussan kautta ja tuoretavara joko MustiMirristä tai kivijalkakauppa Salamanterista.  

Kuivike 709,70:- (n. 59 e/kk). Vessojen määrä ja ostokäyttäytyminen on pysynyt samana ja niin on periaatteessa kuivikkeen menokin. 50 euron erotus saattaa johtua ihan ostoajankohdasta. 

Herkut 141,80:- (n. 12 e/kk). Kasvua n. 22 euroa. Vanhemmiten laiskuus kasvaa ja se näkyy kissojen herkuissa sillä, että esim. vehnä tulee herkemmin ostettua kaupasta. Esim. maaliskuuta verotti 4 x n. 1,50:- arvoinen vehnäostos. Lisäksi kissojen liian kallis joulukalenteri oli täysi hutiostos, sillä kalenterin nk. herkut eivät kelvanneet kenellekkään. 

Eläinlääkäri 3129,50:- (n. 260 e/kk). Eläinlääkärikustannukset voivat olla periaatteessa mitä tahansa - heikolla tuurilla ne voisivat olla suuremmatkin. Kaikki lääkärikäynnit ovat olleet suunniteltuja ja perusteltuja, eikä joukkoon mahdu esim. päivystyskäyntejä. Jetan hammasoperaatio maksoi sinällään jo reilun 1000 e ja pelkkä sydänfilmi n. 250 e. Tämä kategoria on täysin harvapiikkinen haarukka.   

Tarvikkeet 663,35:- (n. 55 e/kk). Tarvike-osioon sisältyvät mm. Feliwayt, siivousvälineet, kakkapussit, vessat jne. Hieman häilyvä osio siis. Suurin könttäostos oli 4 x vessan alaosa, johon sijoitettiin n. 80 e.   

Muut 185,45:- (n. 15 e/kk). Tammikuu raapimapuu & perhonen, maaliskuu keppi, huhtikuu huiska, toukokuu paristo, kesäkuu lelupaketti, lokakuu peti, joulukuu joululahja jne... Muut-osio kasvoi n. sadalla eurolla vuoteen 2018 nähden.  

Ilmaiset Ilmaisten tuotteiden saanti kärsi hieman inflaatiota 2017 vuoteen nähden. Jos kuluttajaa hemmoteltiin ilmaisella uutuusherkulla (murskattu hiiri), sitä samaa eivät kokeneet kissat. Ilmaispaloja tuntui tipahtelevan myös hieman vähemmän. 


Kissan peti Lahden retkeltä; tuotto eläinsuojeluyhdistykselle

  Vuotta 2018 voinee pitää "tulosvaroituksena", eli esimerkkinä siitä kuinka suuremmassa kissataloudessa menot saattavat heilahtaa kovastikin. 2018 menoja tuli vuodessa päätä kohden n. reilu tuhat euroa ( n. 86 e/kk), kun vuonna 2017 samat luvut olivat n. 637 euroa / kissa (n. 50 e / kk). 

Pesosen porukkaa ei sen kummemmin paapota, mutta pidetään kuitenkin hyvää huolta. Huolen pito tarkoittaa terveellistä ja monipuolista ruokaa, aktiviteettejä, kissojen omia petejä, puhdasta vessaa ja välillä herkuttelua. Sellaista elämää, jonka jokainen kissa soisi saavan. Tarjouksia käytetään hyväksi ja raapimapuita korjaillaan itse. Oli kissoja yksi, kaksi tai useampi, summa kissaa kohden olisi kuitenkin sama. 

Suurimman menoerän eli lääkärikäyntien alustava aikataulu on tälle vuodella selvillä, eikä se paljon 2018 saldoista jää. Se on hyvä pitää korvan takana. Vuosi 2019 tulee kuitenkin olemaan mielenkiintoinen ja sen menojen jälkeen alamme saamaan jo tarkempaa ja selkeämpää käsitystä siitä, kuinka paljon yksi karvakaveri kuluttaa.  

 

2 kommenttia:

  1. Huhhuh! Paljon on menoja ollut ja summa on aika iso (iiik) mutta hyvin perustellut ja tarpeelliset kulukohteet. Paitsi onko kukkapeti ollut hutiostos, jos siinä asuu pari hanskoja...? :D

    Pitäisi koettaa laskea omiakin kuluja. Viime vuonna päästiin alle kuudellasadalla per nenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman kiljahdimme itsekin, mutta senttiäkään (paitsi joulukalenteri) emme vaihtaisi pois. Summat ovat todella tarkkoja, sillä kissojen menoerät kirjataan aina heti ostosten jälkeen.

      Peti ei ole hutiostos. Hanskat nukkuvat siinä sattumoisin, sillä kuva on otettu kotiinpaluu-junasta - peti oli juuri hankittu:) Tosin peti odottaa mökillä ja siellä käyttäjää, ken sinne uskaltaa mukaan lähteä...

      Poista