torstai 21. marraskuuta 2019

Seiti-päivä


 R Y N N I S T Y S

Pesosen porukoilla saksien napsuttelu tarkoittaa yleensä seitiä, eikä näin ollen F-merkkisiä saksia voi juurikaan käyttää ilman että porukka tulee jalkoihin hääräämään ja naukumaan. Nyt saksia napsutettiin ihan tarkoituksella; nostettiin ilmaan ja annettiin äänimerkkiä! Olohuoneessa tömähti kun Sofi hyppäsi tasolta alas, Pesonen "valahti" sängyltä ja Hannu haukotteli tahtomattaan rähmiä pois.

Pesonen herää saksien napsutteluun

Laku on rynninyt tiskipöydälle


Laku on alta aikayksikön tiskipöydällä ja touhuaa lautasten äärellä niin tarmokkaasti, että henkilökunnan kokki saa olla varovainen, ettei lyhennä Lakun viiksikarvoja. Yleensä ne jotka muuten sähähtelevät toisilleen, puskevat nyt täydessä euforiassa tuntematta yhtään kaverikitkaa. Tiskipöydällä Laku hieman varastaa ja on muita nuolaisun mitan edellä. Seiti on ottanut tilan haltuun!


Laku on nuolaisun mitan muita edellä



R E A K T I O

Jokainen kissanomistaja tuntee sen mainion mussutuksen äänen, joka lähtee kun kissa on ruokakipon äärellä syömässä. Kertokaa se seitsemällä. Se on sinfoniaa!  Joillakin on vauhti päällä ja jotkut nauttivat pala kerrallaan. Kaveri kaverin vieressä hymyilee viikseensä ja hymyilee herkkuansa. Kissanpäivät! Joku on jo hotkaissut omansa ja lipoo suupieliään ja joku löytää lautasen reunan alta toisen pudottaman pienen herkkupalan. "Hätäinen kaveri", miettii ja lipoo mieltään. Yhdessä koko porukka tuhoaa seitsemän kuppia ja tiskaajalle jää helppo homma pesaista roiskeet pois. 







R A U K E U S

Sitten tulee raukeus. Seitsemän turvonnutta kissaa etenee natisten paikkaan johon voi... vain kellahtaa. Hannu ja Pesonen pesevät laajalla kaarella suupielensä ennen nukkuumaan menoa. Sofi ja Piri ovat hätäisempiä ja panostavat hyvään petipaikkaan. Tipalla on oma torni varattuna. Kaikki on hetkessä ohi - kuin mullilauma olisi juossut auringonottajan ylitse. Hiljaisuutta ja raukeutta pystyy pitelemään kämmenellä. Seitsemän kissaa nukkuu.











9 kommenttia:

  1. Sydämenkuvia tähän! Ihana päivitys. Voin suorastaan nähdä ja kuulla...

    VastaaPoista
  2. Hyvät kuvat! Varmasti oli seitikin hyvää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä nykykuvista, mutta ainankin ennen kun kuvia piti suussa (niinkuin kauppalappua tai muuta suuhun kuulumatonta) niin niistä lähti jotain kehitteen tapaista eikä se tuntunut laisinkaan mukavalta. Ei kannata laittaa kuvia suuhun! Eli seiti on varmasti parempaa - kissojen mielestä:) -kuvaaja-

      Poista
  3. Joo kyllä ! Meillä sama euforia tulee yleensä haukipäivinä . Kaikki muu ruoka on vissiin ihan vain välttämätön paha . . .vaikka ei nekään syömättä jää .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauki-päivä. Kuulostaa majesteettiseltä! -henkilökunta-

      Poista
    2. Hauki korvaa seitin , koska isäntä harrastaa kalastusta . Herkun siitä tekee se kun saalista tulee niin harvoin . . .ja pitää vielä käyttää pakastimen kautta . Sitä paitsi kissathan on aina majesteettisia !

      Poista
  4. Voi mikä tarina ja kuvat! Tämä oli suorastaan runollista tekstiä, joka taatusti voittaisi novellikilpailun! Meni suoraan suosikit-kansioon uudelleen luettavaksi ja katsottavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarinat kerrotaan niin kuin ne ovat - kun istahtaa ja katselee tarkemmin, niin seiti-päivään liittyy ripaus runollisuutta. Tarinoiden tueksi otetut kuvat pyritään aina ottamaan siitä tilanteesta, kuten seiti-päivän kuvatkin. Haastavia kuvattavia ovat, mutta niin on runollisuuskin. Kiva, että tunnelma välittyi:) -henkilökunta-

      Poista