sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

"Mä meen tekemään nettipalapelejä"

Palapelien koukuttava maailma on saanut Pesosen porukan henkilökunnan notkahtamaan ilta illan perään lattialle piipertävän harrastuksen pariin. Aiempien vaistokäymisien nojalla henkilökuntalainen luuli, että kaikki kissat vs. palapeliteko-ongelmat kaikkoavat kun hankkii palapelimaton, johon keskeneräisen palapelin saa kätevästi rullattua ja siirrettyä ehjänä turvalliseen paikkaan. 

Olen kiinnostunut, viestittää Hannu

Mutta matto kerää takiaisia, kissankynsiä, teräviä tarttuvia kissankynsiä, jotka ovat levottomia. Terävä kynsi haluaa tarratessaan liikkua, repiä ja riehua. "Mä meen tekemään nettipalapelejä", huutaa riepoteltava harrastaja voimattomana lattialla, keittiössä kun Hannu leikkii matolla kuin nurkasta karkuun pyrkivällä hiirellä. Palat lentävät ja eksyvät sohvan alle, maton rakoon tai muuten vain pois valmiiksi katsotun vieruskaverin rinnalta. Useamman tunnin työ halkoo ilmaa.


Palat lentävät ilmassa (kts oikea reuna) kun Hannu innostuu palapelistä


Nyt työn alla on panorama kuva 12:sta kissanpennusta, jotka kurkkivat pärekorin reunalla. Sitä ennen on tehty mainion oloinen ja hieman salaperäinen Jumbo sarjan mystery puzzle (17), jonka idea on, että kannessa on varsinaista syntyvää palapeliä edeltävä tilanne! Laatikon oikeaan alakulmaan on annettu vihje esimerkki oikeasta kuvasta.

Kuvan alkutilanne on rauhallinen, jopa idyllinen. Perheen tytär on poikennut vanhempien luokse teelle; äiti neuloo ja isä on torkahtanut lehtensä äärelle. Koira lepää lattialla. Maalaisylpeät hanhet kävelevät kaarevaa tietä ja posteljooni on polkemassa päivän postia. Kun tarkastelee kuvaa hieman tarkemmin löytyy nippu jännitteitä; kolme kissaa, juustolautanen ja hiiret, kultakala maljassa jne... 


JUMBO palapeli, jonka kansi toimii vasta vihjekuvana! Oikealla alakulmassa ote valmiista
kuvasta.





























Palapelin pystyy tekemään vaivatta, sillä lopullinen kuva muodostuu kuitenkin samoista asioista jotka kannen vihjekuvassa on. Juuri tuo kuvien vääristymä tuo itse palapeliin sen koukun, joka kestää kuvan lopulliseen muodostumiseen asti. On mukava verrata vihjekuvaa ja valmista kuvaa. Mitä kaikkea kuvassa tapahtuukaan! Hullu tilanne!


Välillä kissat osallistuvat talkoisiin ja vahtivat että palapelin tekijä saa harrastaa rauhassa.
Oven suussa vahtivat Laku ja Sofi

Vaikka palapelien tekeminen on edelleen välillä täyttä kaaosta ja pölyä ilmassa, niin useimmiten siinä on juuri näitä idyllisiä elementtejä, kuten Jumbo palapelin vihjekuvassa. Käkikello kukahtelee ja kissat kehräävät. Useimmiten kissat seuraavat palapelin syntyä, palojen liikuttelua ja sitä harrasta tunnelmaa, joka ympäröi huokailevaa palapelin tekijää. Rohkeasti kokeilemaan aitoa palapeliä!


Nyt työn alla

4 kommenttia:

  1. Onpa jännä tuo Jumbo -palapeli; varmaan arvoituksellista tehdä mikä on tulos 😁 Ai palapelimatto ei olekaan välttämättä erinomainen ratkaisu.. hyvä tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilemalla selviää. Se on ihan miten kissat siitä kiinnostuvat. Maton kanssa vahinko lienee suurempi kuin esim pahvin kanssa. Niin on mukava kynnelle maton materiaali tai niin pääsee mukavasti maton alle. Mutta kun matto saa olla rauhassa, niin homma toimii. -henkilökunta-

      Poista
  2. Voi vitsit, miten kivaa! (Hannulla ainakin...)

    Palapelinteko on itselläkin kutkutellut, mutta pelko ylimääräisistä apureista on vielä estänyt puuhaa. Neljäsataa palaa keittiön pöydällä on aiemmin onnistunut, mutta tuhannen palan kanssa menee niin kauan, että pitäisi koota sitä kylppärissä pesukoneen päällä, jos haluaisi pitää palat turvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisit jo itse vastata kysymykseen - miksipä ei kissoilla olisi myös mukavaa, siispä vähintään tuhatta palaa tekemään!

      Ja jos "hukkaan heitetty" raha epäilyttää, niin kierrätysliikkeet jos ovat auki / tai uskaltaa käydä, niin sieltä saattaa löytää edullisesti kokeilu palapelejä. -henkilökunta-

      Poista