sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Nolo

Ha haa, suhteellisen herkullista on saada kissa rysän päältä kiinni - ruokakaapilta, kolttosilta tai muilta kissamaisilta tekosilta. Pesosen porukassa varsinkin Sofi menee helposti hämilleen. Viime kuukausien aikana on Sofi alkanut mylläämään henkilökunnan petiä omaksi mielekseen ja välillä tekoset tuntuvat kirpaisevan Sofia. Myllääminen on Sofille aivan sallittua, mutta suurimmassa mylläysvaiheessa Sofi kyseenalaistaa sen itse. 

Nolouden piiriin eivät kuulu liian matalat ruokakipon reunat. 

Jetta ei yleensä tekosiaan juurikaan murehdi, eikä mene noloksi, mutta alla olevalla videolla pientä noloutta on havaittavissa. Videolla näkyvä teko on sekin aivan sallittua, sillä Jetta tuntuu tykkäävän siitä mitä tekee.

Toista äärilaitaa lienee Laku, joka on narautettu ruokakaapin "auki olevan oven" luota. Aivan surutta Laku tutkii nameja ja herkkuja jotka ovat kaapista "pudonneet", eikä tunne kiinnijäämisen tuskaa yhtään. 


Lakulle tämä ei ole noloa, vaan hassu sattumus


Piri, Hannu, Tippa ja Pesonen ovat sitten läpeensä niin kilttejä ja kuuliaisia, etteivät tee kolttosia tai sitten osaavat vipeltää tilanteesta vähin äänin pois - tai sitten käyttävät vanhemman viisautta. 



2 kommenttia:

  1. Ai oliko Jetta tappamassa vessapaperirullaa? :D

    Kassinen on usein samanoloinen kuin Sofi, jos sen saa kiinni ruokakaapista tai kylppäristä tai kauppakassista. Varmaan edellisen omistajan opettamaa... Seppo ei ole koskaan nolo mistään koska Sepolle kaikki on sallittua ja kannustettua toimintaa, ainakin sen omasta mielestä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jetta lempipuuhansa kimpussa eli vessapaperirullan tuhoaminen. Nyt vain jäi hommasta kiinni ja paperi säilyi henkilökunnan käyttöön. Ei kyllä muuten "estellä", mutta taisi noloutua kuvauksesta:)

      Jep, jännä katsella eri tyyppien reagointeja. Joku möyryää asioiden kimpussa tuntematta sen kummempaa tuskaa ja toinen taas on lähtökohtaisesti valmiiksi sen verran hissukkana, että nolous melkein paistaa ennen kuin mitään on tapahtunut. Sofi siinä mielessä mielenkiintoinen tapaus, kun on koko ikänsä asunut meillä. Mistä lie oppinut juttunsa. -henkilökunta-

      Poista