tiistai 5. heinäkuuta 2022

Aika aika

Täällä ollaan! Edelleen. Aika on kulunut, mutta siihen on syynsä.  Pääluku on äkkiseltään mietittynä pysynyt samana, mutta kun oikein tarkastelee, niin onhan siihen tullut muutosta. On Mattia ja Moiraa. Kahlaaminen on aina hauskaa, iästä riippumatta. Siispä kahlaamaan. Selittelemään hiljaisuutta.


Täällä ollaan!


Korona

Huhtikuu meni koronassa - viikon kesti "sairastelu", mutta väsymys vei mehut pidemmäksi aikaa. Heikoimmillaan ei jaksanut sanomalehteä edes lukea. Saati siinä kunnossa harrastaa koneella kirjoittamista tai valokuvien ottamista. Kaikki tämä siirsi kaikkea päivillä eteenpäin. Almanakka nyrjähti kerta laakista.


Täälläkin ollaan!


Matti

Matti tuli taloon. Se on vienyt aikaa. Asuntoa on täytynyt järjestellä uudestaan, mm. kynnyksiä muutella. Jotta Matti kotoutuisi, Mattiin tutustuminen on vienyt aikaa. Nimensä Matti on muuten saanut entisestä työkaverista, joka tuntuu mökkimatkalla olevan joka kerta tien vieressä kävelemässä. Viimeksi sunnuntaina! Kuka Matti!? Siitä myöhemmin:)


Autoradio

Se se vasta on aikaa vienyt! Ensin ei c-kasettisoitin toiminut, sitten meni oikea kaiutin mykäksi ja sitten hiljeni koko laite. "Tuo näytille", tokaisi kaveri. Vein näytille ja vein uudestaan - vei kolmannen kerran ja vein neljännen. Tuloksena, että saatiin oikea kaiutin kuulumaan. Koko prosessi tuntui kaatuvan syliin ja päätin viheltää tee se itse - hanslankarin stressittömälle vapaalle. Otin yhteyttä autokorjaamoon. Auto on ollut nyt kahtena päivänä klo 14.00 - 19.00 pajalla ja radio kuuluu oikeasta kaiuttimesta!:) Seuraava kerta on jo varattu ja se kerta jää toivottavasti myös viimeiseksi.


Vanha autoradion raakile ja johtokaaos

Päiväkirjamerkintä toukokuu 23. pvä

"Tuntuu ettei mikään onnistu tai mitään ei saa tehtyä. Taas puljattiin radiota".


Päiväkirjamerkintä toukokuu 27. pvä

"Perkama! Mikään ei toimi. Vinkusta (autosta) kuskin puoleinen valo pimeänä, eikä netti pyöritä YLE areenaa".



Musiikki

Nuoruuteni pari lempibändiä tekivät pitkän tauon jälkeen levyt ja sain siitä vihiä. Oletin, että aika entinen on myös nykyinen. Ei ole. Kun selasin levykauppojen internet-hyllyjä, levyjä ei löytynyt mistään. Samojen orkestereiden levyt ostin aikoinaan tuosta kummun takaa, pääkadun kivijalkakaupasta ja kuuntelin orkestereita sujuvasti radiosta. Kauppaa ei ole ja radio on niiltä osin mykkä. Ja koska kahisevalla rahalla ei saa mitä haluaa, on käytettävä sähkönsinistä nettipankkirahaa ja tutustuttava ulkomaalta ostamiseen. Ensin piti löytää levykauppa missä ko. orkestereiden levyn löytyvät. Sepäs se helppoa oli! Hah. Pah! Ei ollut. Englantilaisen orkesterin levyä ei tahtonut löytyä edes Englannista! Lopulta sukelsin syvään päähän ja palasin 1900-luvun lopulla opittuihin juttuihin. Australiasta löytyi molemmat levyt ja paljon muutakin mukavaa. Mutta tämäkin projekti kokonaisuudessa vei paljon tietokone aikaa ja energiaa. Monen mutkan kautta huhtikuussa tilatut levyt ovat nyt tulossa ja tullin selvitys tehty eli tämä projekti loppuun taputtelua vaille valmis.... Onhan?


Rytmistä on ollut kaikkien näiden tapahtumien keskellä vaikea saada kiinni.  Kesälomasta on viikko pidetty, mutta sinä aikana ei ehtinyt päivittämään kokonaistilannetta. Silloin nautittiin ja yritettiin levätä ja hankkia henkistä hyvinvointia - kerrankin kun uskalsi piipahdella hiemankin julkisissa paikoissa, esim. kahdestaan luontopolulla nuotion äärellä:) Tai risusavotassa mökillä. Välissä on ollut myös kasvimaan laittoa, intensiivistä euroviisujen katsomista, taianomaisen Jukolan viestin yön kukkumista ja loukkaantuneen siilin kuljettamista.

 

Sofi ja Laku + muut

Sofi on käynyt kahdesti lääkärissä ja Laku neljästi. Sofi on tällä erää neljä hammasta kevyempi. Laku kävi pariin otteeseen Veikkolan Anidentissa, koska halusivat siellä ensin verikokeet ja sitten vasta päästiin hoitamaan hampaat. Tammiston sydänultralla varmisteltiin Lakun yleiskuntoa.  

Muuten täällä ollaan eletty kuin kurinalaisesti pellossa. Nautittu kevään ja kesän kasvavasta valon määrästä ja hikeen johtavasta lämmöstä. Viime päivien helteetkin on otettu vastaan ja kylvetty. Pesonen on täyttänyt n. 13, Jetta 12 ja Lakulle tuli 9 vuotta täyteen. Koska verhoja on pidetty enemmän kiinni, on Pesonen hakeutunut useammin makuuhuoneen ikkunalle kissanpeteihin ottamaan aurinkoa. Pallot saavat kurinallista kyytiä kuten ennenkin. 


Helteistä on nautittu - Jetta parvekkeen lämmössä


Manta, Miina ja Maura

Palataan koronan aikaiseen hetkeen. Silloin oli tarkoitus tulla yö-kyläilemään ystävämme kissa Piki. Ei tullut Pikiä, tuli korona. Jotta Piki olisi voinut oleilla Vihreässä huoneessa kuin kuuden tähden hotellissa, olimme ehtineet jo sisustamaan huonetta kissamukavaksi ja asentamaan mm. verkko-oven. No Piki ei tullut. Kevään kissauutisia selaillessa kasvoi hiljakseen tunne, että jotain pitäisi kuitenkin tehdä, jollain tapaa auttaa, sillä useissa paikoissa kissoja alkoi olemaan ja on edelleen ovet ja ikkunat täynnä. Kissakriisi! Otimme yhteyttä Hämeenkyrön Kissankulmaan ja vihjasimme, että hei, meillä olisi tilaa tarjota tilapäiskotia. Ajattelimme, että kyllä tuonne voi yhden kissan kevyesti ottaa. Tuli kolme kissaa:) Manta, Miina ja Maura ovat olleet nyt reilun viikon ja hyvin ovat pärjänneet. Arat populaatio kissat ovat löytäneet ruokakipot, toisen vessoista ja lelukepit oikeisiin tarkoituksiin.

Hienosti on mennyt myös talon kissoihin "tutustuminen". Pariin otteeseen on nenätelty, eikä suhinoita ole juurikaan kuultu. Oven välissä on verkko-ovi, jossa alaosa on läpinäkyvällä pleksillä suojattu, mutta kuitenkin niin, että tuoksut tulevat läpi. On ollut jopa yllättävää nähdä kuinka rennosti talon kissat ovat käyttäytyneet! Luulimme, että täällä mennään niskat kyyryssä, selkä notkolla, mutta päin vastoin luulojamme, täällä on hännillä morjestettu ja rennosti katseltu rajan toiselle puolelle. "Miten teillä menee? Meilläkin menee!". 

Manta, Miina ja Maura ovat kuitenkin vielä sen verran arkoja, ettei voisi kuvitella yhdenkään siirtyvän vielä uuteen kotiin. Leikin ovat löytäneet vasta pari päivää sitten, silitykselle ei ole osannut antaa vielä minkäänlaista päivämäärää. Antaa ajan pehmittää. 


Tungosta verkko-oven takana, kun Sofi ja Pesonen yrittävät tehdä
tuttavuutta sijaiskoti kissoihin


Näin täällä pörisee. Nyt toivutaan helteen tuomasta univajeesta ja korjataan autoradio soimaan kuljettajankin puolelta.  

Uunituore päivitys tietää kertoa, että toinenkin kaiutin on nyt kunnossa ja CD-levytkin ovat läpäisseet tullin. Jotta mukovoo! 




4 kommenttia:

  1. Monenlaista tapahtunut, toivottavasti musiikki pian soi! Kolmikko kuulostaa lupaavilta hoitolaisilta. Mutta mikä se Matti on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matti Matti. Maatti Maatti. Matti. Matti:) -henkilökunta-

      Poista
  2. Onpas kaikenlaista! Nyt toivotaan, että tulokaskolmikon rohkeus lisääntyy esimerkin voimalla hienosti 😻
    Me arvataan, että Matti on kuin meidän Aulis. Hurisee yksikseen pitkin lattioita, syö pölyä ja kissankarvoja sekä saattaa tönäistä varomatonta kissaa pyllyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aulis! Hetken jo hokasin, että olisi toisten päin silaus, mutta ei ihan tärpännyt. Olet pölypalleron jäjillä, sen voimme kertoa:) -henkilökunta-

      Poista