perjantai 25. marraskuuta 2022

Palloilun klassikko on palannut

Pesosen porukoilla on vuoden jälkimmäisen puoliskon verran asustellut myös sijaiskissoja ja kun näillä veijareilla ei ole ollut aikaisempaa kokemusta kissojen leluista, niin pehmeät pallotkin olivat lähinnä puruleluja. Jossain vaiheessa lattiat olivat täynnä pientä pallomurua ja henkilökunta olikin huolissaan pallojen kestävyydestä ja riittävyydestä. Palloja katosi, ne kuluivat pois. Humps. 


Vasemmalla röpötetty pallo


Jossain vaiheessa myös Pesosen suureksi klassikoksi muodostunut käytäväpalloilu oli hengähdystauolla ja henkilökunta pelkäsi sen päättyvän tähän sijaiskissojen palloterroriin. Itse asiassa koko Pesonen tuntui olevan hieman tauolla leikkimisestä  ja vietti enemmän aikaa itsekseen. 


Palloilun klassikko käytäväpallo on palannut ja nyt myös keittiön puolelle


Marraskuun aikana tilanne on kuitenkin normalisoitunut ja Pesonenkin pyörii jaloissa entiseen tapaan. Viime viikkojen aikana on myös tuo harrastelajien klassikko eli käytäväpalloilu palannut ohjelmistoon ja itse asiassa se hieman laajeni keittiön puolelle. Teema on sama eli palloa käytävän päähän ja tassulla kyytiä. Jossain vaiheessa pallo suuhun ja kantoon kurinan kera. Mikäli henkilökunta istuu sohvalla, tulee Pesonen sohvan luokse huutamaan pallo suussa. Kokemuksen perusteella Pesonen kiljuu, että rapsuttakaa! Ja kun Petskiä silittää tai rapsuttaa, pallo putoaa kurahduksen kera! Eikä peliajalla ole väliä, yölläkin homma toimii!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti