lauantai 13. elokuuta 2016

Pehmeä tilannekatsaus löytöeläin tilanteeseen

Suomessa on parin viime vuoden aikana nautittu hyvin lauhoista talvikeleistä ja se on yksi osasyy kasvaneeseen löytökissa määrään. Jos löytöeläintalon kautta on aiemmin kulkenut n. 30–50 kissaa vuodessa, on määrä tällä hetkellä lähes tuplaantunut. Kissoja tulee tällä hetkellä enemmän mitä on tilaa ja resursseja.

Kun itse löytöeläintalot täyttyvät, joudutaan turvautumaan sijaiskoteihin. Vaikka pääosin sijaiskoti järjestelmä on toimiva ja vähintäänkin tarpeellinen, on sielläkin ongelmia. Ilmiöksi on muodostumassa, ettei sijaiskodiksi ryhtyneet mieti tarpeeksi eläimen tarpeita, eikä tule ajatelleeksi sitä, kuinka paljon eläimen hoito sitoo ja vaatii. Sijaiskodiksi haluavat haastatellaan ja heille selostetaan millaisia haasteita huonoista tai haastavista oloista olevan eläimen kanssa mahdollisesti on edessä. Silti eläinten nopeita palautuksia tapahtuu paljon. Eläin, jota on jo tarpeeksi pompoteltu ja mahdollisesti traumatisoitu, ei kaipaisi saman tien käännytystä. Eri asia on tietysti nämä tapaukset, jolloin eläin ei yksinkertaisesti vain sopeudu tilanteeseen. Silloin on järkevintä etsiä uusi paikka.

 Löytöeläintalot ja – hoitolat toimivat pääosin vapaaehtoisten voimin ja se tarkoittaa sitä, ettei heille makseta siitä palkkaa. Sosiaalinen yhteisö saattaa toki olla palkitseva, mutta kuten vuodenvaihteessa saimme Hesyn suunnalta kuulla, voi sosiaalinen yhteisö myös kaatua päälle ja näin löytöeläintyöstä tulee todella raskasta. Jokaisen itsensä vastuulla on pysyä omien sietokykyjensä rajoissa, jotta tulehtuneesta työilmapiiristä eivät eläimet joudu kärsimään.

Kissoja hylätään Suomessa n. 20 000 joka vuosi. Lisäksi kissoja tulee valtavat määrät mm. populaatioiden kautta. Populaatioita esiintyy joka puolella, mutta varsinkin maaseudulla. Maaseudun kissapopulaatiot ovat löytöeläintyössä varsin hankalia tapauksia hoitaa, ihan jo kulkuyhteyksien vuoksi. Tavoitteena on kuitenkin saada ”kitkettyä” populaatio kokonaan ja sen vuoksi loukutuksiakin järjestellään useamman päivän ajan. Paljon riippuu myös siitä, kuinka hyvin yhteistyö asukkaiden kanssa sujuu, mutta silti uusia populaatioita syntyy jatkuvasti sinne tänne.

Yleisimpiä populaation syntykaavioita on se, että pihalle ilmestynyttä kissaa aletaan ”luonnollisella äidinvaistolla” ruokkimaan, jonka seurauksena ilmaantuu uusia kissoja kulmille ja näin populaatio leikkaamattomien kissojen välillä on valmis. Lisäksi on ihmisten itse ylläpitämiä populaatioita, joiden toiminnan loppumiseen tarvitaan yleensä viranomaistahoja. Aina niidenkään valta ei yllä auttamaan.

Yhtä mieltä löytöeläin puolella ollaan siitä, etteivät ihmiset leikkauta kissojaan tarpeeksi. Ihmiset ovat valistuksen suhteen hyvinkin vastaanottavaisia, mutta toisaalta päivitellään leikkauksen kallista hintaa tai leikkauksen tuottavan kissoille turhaa kärsimystä ja kipua. Edelleen moni vapaasti ulkoileva kissa ja sittemmin kadonnut kissa on leikkaamaton! Sama pätee myös useamman sisäkissan talouteen. Kissoja ei leikata. Vahinko ei katso, onko kattoa pään päällä vai ei.

Kissojen leikkauttamisen suhteen eletään edelleen monien harhaluulojen varjossa. Luullaan, ettei strelioitu kissa hiirestä kuten leikkaamaton. Tutkimukset puhuvat kuitenkin steriloidun kissan (varsinkin naaraiden) tehokkuuden puolesta, sillä silloin kissan energia ei mene reviiritaisteluihin, kiimoihin, tiineyteen ja pennuista huolehtimiseen. Osa pelkää maatiaiskannan katoamisen puolesta. Löytöeläintalot ja eläinsuojeluyhdistykset ovat koko ajan niin ylikuormitettuja, ettei perinteinen kotikissa katoa mihinkään. Lisäksi pelätään, että kissasta tulee levoton - leikatun kissan hormonitoiminto hidastuu ja sen luonne rauhoittuu. Kissa ei myöskään kaipaa saamatta jääneitä jälkeläisiään, vaan aikaisin tehty sterilointi saattaa jopa auttaa sitä terveydellisesti.

Eläinsuojeluyhdistykset ja löytötalot painottavat kissaa hankkivia harkitsemaan päätöstään. Älkää ottako kissaa hetken mielijohteesta, sillä kissa on oikeasti pitkäikäinen eläin. Kissa vaatii huolenpitoa joka päivä, aamusta iltaan. Se vie aikaa ja rahaa. Laadukas ruoka, hiekat, virikkeet, hoitaminen (madottamiset ja rokottamiset) ja eläinlääkäri ovat jatkuvia kuluja.

Sama pätee kissanpentuun. Pennun luovutusikä on 12 viikkoa, eikä se silloin ole enää pörröinen sinisilmäinen hurmuri, vaan kilon jötkäle, joka muistuttaa jo kovin paljon aikuista kissaa. Löytötalot ovat täynnä myös aikuisia, n. 4-5 vuoden ikäisiä kissoja, jotka ovat kokeneet lyhyen ikänsä aikana kovia. Näilläkin kissoilla olisi vielä pitkä ja antoisa elämä edessä!

Kannattaa myös miettiä, mistä kissansa hankkii. Asioista täytyy ottaa selvää; lajin ja rodun vaatimukset on hyvä tuntea, kasvattajasta olisi hyvä tietää jotain ja samalla olla varma, ettei tue pentutehtailua.

Eläinsuojelutyö on raskasta ja siihen toivottaisiin päättäjien arvostusta ja valtaa. Eläinsuojelulakia toivotaan selkeämmäksi kissojen vapaana pitoa koskien. Yhtenä toiveena pidetään kissojen valvomatonta liikkumiskieltoa. Lisäksi peräänkuulutetaan niin kissojen kuin koirienkin pakollista tunnistusmerkintää, joka helpottaisi huomattavasti löytöeläimen palauttamista omistajilleen. Samoin se vähentäisi varsinkin kissojen jättämistä löytötaloille.

Vaikka yhdistysten ja viranomaisten välinen yhteistyö koetaan ainakin näennäisesti sujuvan, niin samalla eläinsuojelutyön raskautta ja sen kasvavia työmääriä ja –tehtävä jonoja kauhistellaan. Siihen kaivataan kipeästi lisää resursseja ja eläinsuojelutyötä tekevien hoitajien määrää.


Juttua varten pyysin viideltä eri löytötalolta
tai eläinsuojelutaholta vastauksia, joista vastauksia
tuli kahdelta. Vastaukset tulivat Turun seudulta ja
itäisestä Suomesta.

2 kommenttia:

  1. Asiaa!

    Onneksi meidän yhdistyksessä tilapäiskodit ovat ymmärtäneet mihin sitoutuvat, ja eläimiä ei tarvitse lähteä turhan päiten siirtelemään. Tokihan tilapäiskoteja perehdyttäessäni saatan heitä jo pelotella sen verran, että pohtivat eläintä tarjotessa jo hyvin tarkasti pystyvätkö sen hoitoon sitten sitoutumaankin...

    VastaaPoista
  2. "Pelottelu" on ihan tarpeen, sillä kissat ovat sen verran erilaisia persoonia ja saattavat käyttäytyä hyvinkin omapäisesti, vaikka kuinka olisi vastassa kissaihminen.

    VastaaPoista