maanantai 6. helmikuuta 2017

800 kierrosta ok!

Hannu kuuntelee pesukoneen kierroksia
Uuden pesukoneen kanssa mukavuusalueen raja liikkuu 800 ja 1200 kierroksen välillä. Koneen yleisääniin on pikkuhiljaa totuttu, mutta mikäli linkous on laitettu 1200 kierroksen paikkeille, niin silloin ollaan aavistuksen varuillaan. Tuijotellaan tyhjää kylpyhuoneeseen päin. 800 kierrosta pitää koneen sen verran hiljaisena, että silloin äänet pysyvät ohuen kylpyhuoneen oven sisäpuolella. 

Entisessä  koneessa oli koneen kannen kanssa ongelmia, kun kansi oli jo sen verran väljä, niin lingotessa se pomppi ratatataata ja meteli oli myös sen mukainen. Tuntui kuin se olisi tullut seinästä läpi ja mennyt lattiasta alas. Silloin koko henkilökunta kissoineen sätki sinne tänne. Nyt siitä on onneksi päästy.

Enemmän "haittaa" on aiheuttanut koneen tuonti, sillä vieläkin, varsinkin Laku ja Sofi hieman aristelevat käytävästä kuuluvia suurempia ääniä, mutta kun ovi ei käy, niin silloin on kaikki lopulta ok. Viimeksi eilen, kissa-tädin käydessä omatekoisella Runebergin-torttu leikittely kahvilla, kissat olivat jo varsin rennosti. Jopa niin rennosti, että Laku päätti maistaa kissa-tädin Runebergin päivän varvasta!

Hieman pelottaa, pähkäilevät Sofi (vas.) ja Laku



3 kommenttia:

  1. Oho, melkoiset varvaspäivät teillä! Uusi pesukone tekee arjesta juhlan...melkein;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varvaspäivät; sieltä napsahti uusi sana. Pesukoneen sisäänajo onnistunut ihan mukavasti ja pikkuhiljaa osataan ottaa jo rennommin. Jälkimmäiseen lauseeseen ei tarvitsekaan lisätä mitään - henkilökunta-.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista