torstai 16. helmikuuta 2017

Palautteen paikka

Musti ja Mirri janoaa palautteita
Pakastimessa alkoi kaikumaan, sillä kissojen kylmätuotteet olivat päässeet loppumaan. Raakapakasteita olemme hankkineet mm. Mustista ja Mirristä, jonka Possun sydän kuutio ovat kissojen herkkua!

Auto parkkiin ja pakastelaarien ääreen tonkimaan... tonkimaan... ja tonkimaan... "Ei sitä löydy. Missä on Mustin ja Mirrin oman tuotemerkin Maukkaan Possun sydän kuutiot? Se puolen kilon paketti?"

Kassalla selvisi, että tuote on lopetettu vähäisen kysynnän vuoksi!? Sympatiat saimme, mutta emme kuutiota. Lähdimme kotiin apein mielin.

Possun sydän on ylipäätänsä kissoille herkullista ja terveellistä, mutta Maukkaan possun sydän kuutiot ovat olleet kaikista parhaita. Pakasteen on saanut helpohkosti paukuteltua 3-4 pienempään kerta-annokseen ja näin säilöttyä, sekä tarjoiltua kätevästi.  Pakkauskoko on ollut hyvä. 



Jauhettu sydän on myös "ihan ok", mutta silloin kissojen hampaat ja leuat eivät pääse samalla tavalla töihin, kuin kuution kanssa. Hampaat laulavat kuution kanssa, no jos ei ihan hoosiannaa, niin ainakin Matti ja Teppoa! Jauhettuna possun sydän on hieman mössöruokaa. 

Mikä eteen? Mitä löytyy jatkossa lautaselta? Nyt olisi oiva hetki kokeilla Vauhti-Raksua, tuota neljällä pyörällä toimivaa pakastinta, joka parhaimmillaan kaartaa aivan ovesi eteen. Eli Vauhti-Raksu on yritys, joka kuljettaa pakettiautolla pääosin pakasteita, ympäri Suomen (listoilla on myös vähäisiä määriä mm. kuivaruokia ja hiekkaa). Tuotteita on hurjasti ja auton reittikartta yltää liki joka kolkkaan. Mikäli tilaus ylittää 35 euroa, toimituskuluja ei peritä ja maksaminenkin onnistuu mm. käteisellä. Alennuksia, bonuksia ja kimppatilaus mahdollisuuksia löytyy. Kuulostaa hyvältä. 

Ainoa miinus meidän tapauksessa on halutun paketin suurehko koko, sillä possun kokonainen sydän on n. kolmen kilon pakaste jötkäle ja mikäli haluaa toimituksen ilman toimituskuluja, täytyisi ostaa kaksi kolmen kilon pakettia.  Pakasteille pitäisi löytyä tila pienestä pakastimesta. Kaupoista samaa tavaraa saisi toki tuoreena ja saksittavana, mutta olemme mieltyneet käsittelemään pakastetta. 


Palautteet lähtivät Mustille Ja Mirrille. Nyt kokkailemme kaksin käsin viime syksyn marjoista kiisseleitä ja täytekakkujen tyhjiä kansia ja odotamme, että pakastimeen tulee sen verran tyhjää tilaa, että sen saa täytettyä kissojen herkuilla. 






2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Välillä tuntuu, että henkilökunta tarvitsee oman pakastimen (hymiö)! Sopu sijaa antaa - pakastimessakin.

      Poista