keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Piri

Klo 01.11 Piri makasi sängyssä kuin lepäävä puuveneen airo ja takajalat kynsineen olivat henkilökuntalaisen kainalokuopassa. Tippa oli Pirin vieressä ja heidän välissä "aitana" oli ainoastaan kalpea kädenvarsi. Siinä vaiheessa yksikään talon asukkaista ei halunnut Pirin ja Tipan välistä suhinaa. Yksi nukkui, yksi pelkäsi ja Piri puhisi. Tippa etsi levottomasti paikkaansa. 




Kaikki hyvin. Tippa löysi paikkansa ja kainalokuoppa jäi naarmuitta. Piri taisi olla tilanteen onnellisin, sillä uskon ettei Pirillä ole yön tapahtumista mitään hajua. 

Siitä on jo kolme kuukautta kun Tassulinnasta kävi vieras. Tuolloin ihmeteltiin ääneen, kuinka vähän Piri on saanut näkyvyyttä Pesosen blogissa. Totta! Pirin kohdalla on jäänyt puu metsään, vaikka kaveri on yksi tämän porukan suurimmista persoonista. 



Piri lienee kuvauksellisin, Piri on kookkain ja Pirillä on tyylikkäimmät muuvit! Jos Hannu on yleisesti sydäntenmurskaaja, Piri on sitä kirjaimellisesti. Piri on kissamaailman Åke Lindman. Rujo jätkä, jolle tulee aina ne pahiksen roolit, mutta sydän on pelkkää pumpulia. Karismaattinen mörökolli. 




Piri osaa pysyä sen verran varjon puolella, ettei kamera salamavaloineen tavoita. Piri kulkee keskitietä. Jos Piri tekee jotain, tekee se sen niin noppelasti ettei siihen ehdi reagoimaan. Piri on Piri.  


8 kommenttia:

  1. Vihdoinkin Piri sai palstatilaa! Kyllä tämän komistuksen pitäisi päästä useimminkin ruutuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökunta ja toimitus laittaa pyynnön korvan taakse. Jäämme odottamaan Pirin tekemisiä! -henkilökunta-

      Poista
  2. Piri on todella komea ja karismaattisen oloinen ja omaa oikein hienot hampaat ja sievän vaaleanpunaisen kielen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, kyllä Pirille satelee sydämenmurskaavia terveisiä. Ilmankos mm. Jetta pyörii Pirin jaloissa niin hanakasti! Terveiset menee perille.

      Poista
  3. Piri, komea kuin mikä !
    Se on täällä samanmoisia ongelmia, mutta Ellin kanssa. Elli on ihana, kaunis, vähän hassu ja kaikkea. Elli siis pitää kokea, ei lukea. Vähän niinkuin Pirikin, siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrät yskän. Piri ja Elli ovat "hiljaisia puurtajia", joiden panos on suuri, vaikkakaan ei niin näkyvä. Omassa porukassa ollaan toki täysin tasavertaisia ja kaikki saavat yhtä paljon "peliaikaa". Hyvä että pitävät päänsä, eivätkä väkisten tule esille. Hyvä!

      Poista