sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Hannun urheilullinen syksy saa jatkoa

Hannu omatoimisesti sylissä

Hannun urheilullinen syksy on saanut jatkoa vesittömästä ammejuoksusta ja muusta liukkaasta loikkimisesta. Onneksi Hannu harrastaa vesitöntä ammejuoksua pääosin aamuisin, siihen aikaan kun muutenkin saa taloyhtiössä pitää poraa tai hakata naulaa suoraksi seinään. 



Liekö vesittömän juoksun jälkeistä impulsia, mutta jälkimainingeissa Hannu tuli tänään ihka ensimmäistä kertaa omatoimisesti syliin. Sitä ei siis aiemmin ole meidän aikana tapahtunut! Huomasiko Hannu sitä itse, emme ole aivan varmoja, mutta rennon oloisesti röhnötti tovin. Tämän jälkeen Hannu lakosi lattialle, jossa jatkoi leikkimielistä käyskentelyä.

Nyt on vähän uupunut
Lisäksi Hannu on alkanut pelaamaan kuurupiiloa. Eräänäkin päivänä kotiin saavuttaessa Hannu oli pitkään piilossa, jopa hieman liian pitkään, sillä se ei ole ollut Hannun tapaista. Sydän hyppi pikkuhiljaa jo kohti kurkkua, kunnes Hannu yht´äkkiä seisoi muina miehinä kylppärin oven luona. Henkilökunnalla ei ollut mitään hajua, mistä mies ilmestyi.

Hannusta on moneen lähtöön ja on mukava huomata, kuinka Hannukin kokeilee eri juttuja. 




4 kommenttia:

  1. Hannu sylissä on varmasti ihana <3 Ammejuoksu kuulostaa extreme-lajilta, vaikka vettä ei pelissä mukana olisikaan! O.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähteekö kaikesta extreme-lajittelusta sellainen kolina - tai ei siitä kolina lähde kuin yöllä:)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Näin mekin kannustamme Hannua:) Ja Hannu toteuttaa ja on hyvä (lisää hymiöitä:)).

      Poista