torstai 4. joulukuuta 2014

Zooplus; toimitus (osa 2/2)

Tilasimme verkkokauppa Zooplussasta kissoille hieman herkkuja, ruokaa ja leluja. Tilauksen teko onnistui mainiosti ja jäimme odottamaan viikon sisälle luvattua toimitusta.

Kuljetusyhtiö DPD:n seurantakoodin avulla näimme, missä pakettimme kulloinkin menee ja lopulta joulukuun ensimmäisenä paketit olivat siirtyneet jakeluun. Aikaa oli kulunut yhdeksän päivää tilauksesta.


Selvitys toimitusvaikeudesta
Toimitus

Päätin hieman päivystää tilauksen tuloa, mutta huomasinkin seurantakoodeista, että auto oli jossain vaiheessa jo käynyt. Se oli käynyt seurantakoodien aikataulujen mukaan viisi minuuttia sen jälkeen (klo 13.40), kun olin tullut ikkunan ääreen tietokoneelle (klo 13.35)! Autoa en silti nähnyt, vaikka istuin vieressä. Virheilmoituksen mukaan kuljettaja ei ollut päässyt sisään ovikoodin vuoksi, eikä asiakasta puhelimella yritetty tavoittaa. Itse yritin vielä nopeasti soittaa kuljetusyhtiön asiakaspalveluun jos auto olisi ollut lähistöllä, mutta nettisivujen antama puhelinnumero ei ollut käytössä!

Otin kuljetusyhtiöön yhteyttä sähköpostitse ja sovimme uudesta aikataulusta. Sieltä vastattiin nopeasti ja ystävällisesti ja samalla tiedusteltiin ovikoodi; varmuudeksi annoin myös puhelinnumeron. Palvelu pelasi ja toimitus sovittiin seuraavalle päivälle (toimitus arkipäivisin 8-16).

Uusi päivä, uudet koodien seurannat ja uusi odotus. Tilauksen kymmenes päivä. Auto oli lähtenyt aikaisin aamulla ja saapuikin ennen puoltapäivää. Näin tumman pakettiauton tulon ja kipitin alaovelle vastaan; pelasin varman päälle. Nyt kuljettajalla oli ovikoodi tiedossa. Kannoin itse paketit, vaikka kuljettaja ystävällisesti apua tarjosikin. Kannoin myös sen vuoksi, etteivät kissat olisi pelästyneet turhaa hälinää ovella, sillä suuret laatikot rahisivat ja kolisivat.


Ihmettely

Laku nuuhkii paketin sisältöä 
Siinä ne olivat lattialla kissojen ihmeteltävinä, kaksi suurta pahvilaatikkoa ulkomailta. Kuka tutki, kuka ei. Pesonen katsoi parhaaksi hipsutella sängyn alle, Niilo käänsi kylkeä ja Tippa katseli tilannetta sopivan etäisyyden päästä pötkötellen makuuhuoneessa. Sofi nuorimmaisena pomppi ensin laatikot ja perässä seurasivat Laku ja Piri. Hetken päästä Jetta tuli tavoilleen uskollisena maistamaan pahvin hienoa makua, repien laatikosta pieniä suikaleita irti. Sitten hangattiin porukan voimalla tuoksuja eri kulmiin.




Tuotteet hieman hujan hajan
Tilauksen kunnon tarkistus

Toisessa laatikossa ollut raapimatynnyri oli kunnossa. Loput tavarat oli pakattu yhteen suuren pahvilaatikkoon, jossa oli vain yksi hihna vedetty ympäri pitämään pakettia kasassa. Hihna oli osittain mennyt paketin sisään. Painoa tällä paketilla oli 29 kg. 

Tavarat oli suojattu yhdellä suurella ilmatäytteisellä muovilla, joka oli niiden päällä. Esim. sivuilla tai alla ei ollut mitään. Tavarat olivat suuressa laatikkossa hujan hajan irrallaan, joukossa mm. parisenkymmentä pientä Schesirin peltistä ruokapurkkia. Kahteen purkkiin oli tullut lommo.

Pehmeät 7,5 kiloiset ruokasäkit olivat pohjalla, eikä niitä ollut suojattu. Toinen ruokasäkki oli rikkoutunut ja valuttanut hieman nappuloita. Leikkiradan pahvilaatikko oli myös ryttääntynyt ja oli sen verran ruma, ettei sitä esim. lahjaksi olisi kiva antaa. Yksi välipahvi olisi auttanut pehmeiden säkkien päällä.

Sofi haistelee maistelee tervetuliaislahjaa
Kaipasimme myös lähetyslistaa, mutta sitä ei ollut. Nyt jouduimme käymään tietokoneella kaivamassa "asiapaperit" esille jotta saimme tilauksen tarkastettua. Toimitus oli ok.

Ylimääräisenä tuli tervetuliaislahja kissojen kanaisia herkkupaloja (Tigeria) 20 gramman pussi. Sofi kaikkiruokaisena söi, mutta Piri pureskeli rikki ja lähti pois.


Jälkipyykki

Sähköposti Zooplussan ja asiakkaan välillä kulki mukavasti, toimitus oli oikein, se tuli lopulta suhteellisen kelvollisessa ajassa ja tuotteet olivat edullisia. Suurten ruokasäkkien viimeiset päiväykset ovat vajaan kahden vuoden päähän.  Silti jäi hieman pettynyt olo. Suuren odotuksen jälkeen tuntui, ettei asiakasta – tuotteita ollut kunnioitettu. Laatikoita oli selvästi retuutettu, ne oli pakattu huonosti ja paketit olivat sikin sokin. Mikäli ensimmäisellä kerralla ei asiakas ole lähetystä vastaanottamassa, joutuvat laatikot heiteltäviksi uudestaan. Riski rikkoutumisille kasvaa. Pienellä vaivalla kuljetusyhtiö olisi saanut toimituksen ensimmäisellä kerralla perille, sillä asiakkaan puhelinnumero oli laatikoiden kyljessä. Siitä kävikö auto ensimmäisellä kerralla edes pihassa, en ole täysin varma. Odottamisesta tuli yllättäen jopa stressaavaa, varsinkin sen jälkeen kun toimitus ensimmäisen kerran kääntyi. Odottamisen ilo vaihtui huoleksi.  Ensi kerralla on parempi käyttää toimitusta Postin (Itellan) kautta ja maksaa euro enemmän. Näin paketitkin saavat levätä.

Sofi valloittamassa raapimatynnyriä
Tuotteiden edullisuus koukuttaa tilaamaan uudestaan. Täytyy kuitenkin miettiä mitä tilaa, mikäli tuotteet pakataan jatkossakin näin. Ei tämä katastrofi ollut, mutta asiakas valpastui. Ehkä herkemmin tulee tarkasteltua muitakin palvelun tarjoajia, mutta sitä ennen saatamme silti antaa Zooplussalle vielä uuden mahdollisuuden. Kissat saivat kuitenkin haluamansa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti