keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Räyhähenki

Pesonen virittelee painikutsua
Jossain kuuluu murina ja murnahdus. Hieman sähinää. Pesonen on ahdistanut Jetan nurkkaan tai muuten vain kuikuilee kaapin päälle tai "tuijottaa" liian liki. Jostain syystä Pesosen rähinä-vaihde menee Jetan kanssa helposti päälle. Suuria tappeluita tai välienselvittelyjä ei ole ollut, mutta pientä sanaharkkaa kuitenkin. Usein kaava on sama;  Pesonen lähtee Jetan perään tai tulee tuoksuetäisyydelle ja Jetta reagoi tähän "ahdistamiseen" murinalla ja sähinällä toisin sanoen kertomalla, ettei välittäisi kaveerata. Pesonen ei tästä piittaa, vaan lähestyy. Joko Jetta pyrkii poistumaan tilanteesta (usein Pesonen seuraten) tai sitten tilanne täytyy meidän toimesta käydä tarkastamassa ja tarvittaessa heitettevä vettä niskaan - noin kuvainnollisesti. Vesiä ei heitellä. Yleensä tilanne laukeaa sillä, että juttelemme Pesoselle, jolloin Pesonen kiinnittää huomion muualle. Jetan etuna on se, että se pääsee tarvittaessa ylös ja näin Jetta "hukkuu" Pesoselta. 

Pesonen on ainoastaan tietoinen Jetan murinasta, eikä esim. korvien asennosta tai muista eleistä ja asennoista. Jetan murinaa ja sähinää ei Pesonen pelästy, mutta mikäli muista kissoista esim. Tippa murahtaa, reagoi Pesonen siihen ottamalla varoaskeleet, antaen Tipalle kunnioittavasti tilaa. 

Aika ajoin on Pesosella myös painikaveri hukassa. Pesonen on tarmokas, eikä päästä vastustajaa helpolla. Petski kyttää tolpan, nurkan tai milloin minkäkin takana ja odottaa kunnes juoksahtaa tai hypähtää kaverin "kimppuun". Toden totta, Pesonen osaa mennä "jemmaan", kuten näkevät kissat. Muutamaan otteeseen on hyökkäys meidänkin jalkoihin ollut lähellä, mutta vielä olemme välttyneet painikutsulta.

Nyt ei räyhätä, muuten vain on
pöydälle kiivetty nappulan toivossa
 
Pesosen "räyhähenkisyyttä" osaa ihmetellä ja toisaalta kunnioittaa. Sokea kissa juoksee suin päin tietämättä vastustajaa. Paini on painia ja se on leikkiä, mutta murinahippa on eri asia. Pesonen tohkeissaan on valmis taistelemaan esim. tasojen päällä tietämättä missä ja kuinka korkealla on. Kuten edellä, tilanteet ovat lieviä ja ne usein laukeavat itsekseen tai sitten pienellä puhuttelulla, jota Pesonen kuuntelee ihmetellen silmät pyöreänä. Usein sen jälkeen Jetta vaihtuu pomppivan pallon jahtaamiseksi. Into on kahta kauheampi. Myöhemmin ruokakipolla ja viimeistään sunnuntainan seitijonossa räyhät unohtuvat ja silloin pusketaan ja jonotetaan seitiä sulassa sovussa.






BOZITA paloja kastikkeessa (kaniini), 370 g


Bozitan kaniinipalat eivät tehneet
Pesoseen vaikutusta



Ruotsalainen Bozita paloja kastikkeessa, sisältäen kaniinia on pakattu mukavaan ja helposti käsiteltävään tetra-pakettiin. Annoskoko on 370 g. 






Tuote tarjoillaa huoneenlämpöisenä ja koostumus on kananpoikaa, kaniinia (paloissa 7,2 %), nautaa, porsasta, kalsiumkarbonaattia ja hiivaa.

Ruoka on hyvin kastikkeista, melkein vetistä. Kissat uteliaisuuttaan maistoivat, mutta eivät lopulta syöneet. Tuote jäi lautaselle notkumaan. 

Asteikko 1 - 5 tassua



    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti