perjantai 5. elokuuta 2016

Mummo Ankan omppupiirakka ja välistä vetäjät

Omppupiirakka

Kesän ja syksyn niskan naksahdus täyttää korit siinä määrin omenoista, että on aika plärätä kaiken maailman kokkikirjat. Tosin ensimmäinen valinta oli helppo, sillä nuoruudesta on juurtunut mieliin Aku Ankasta Mummo Ankka, joka leipoi herkullisen höyryviä omppupiirakoita ja laittoi ne aina ikkunalaudalle Tupun, Hupun ja Lupun kiusaksi jäähtymään. Siispä tuumasta toimeen.



Pari päivää sitten Pesosen porukoissa huokailtiin, kun niitä loppukesän vitsauksia, ampiaisia ei ole näkynyt. Nyt on, sillä pari päivää sitten kotiin tuodut omenat tuoksahtanevat sen verran voimakkaasti, että ne houkuttelevat herhiläisiä paikalle. Sehän ei kissaporukoissa oikein ole suotuisaa. 

Ampiais-loukku
Porukan nuorimmat, Laku ja Sofi tuntunevat olevan innoissaan ampiaisista - talon isäntäväki ei. Silmä tarkkana on saanut seurata, missä ja milloin pörisevä ja pistävä ampiainen lentelee. Ei niitä vielä ruuhkaksi asti ole, mutta muutama kuitenkin on käynyt vierailulla. Huitomaan niitä ei auta lähtemään, sillä siitäkös ne innostuvat! Paras konsti poistaa ampiainen suuremmin vahingoittamatta sitä, on vanha tulitikkuaski-temppu. Kun tikkuaskista poistaa tikut, siitä saa kätevän "loukun". Siitä on helppo myös laskea ampiainen takaisin luontoon.

Omppupiirakka piti saada tietysti hieman jäähtymään ja Mummo Ankkamaisesti kiikutettiin se parvekkeelle. Eihän se pitkään ehtinyt siellä olemaan, kun herhiläiset innostuivat siitä. Aivan tohkeissaan, makean humalassa ampiainen uisketeli piirakan perukoilla! Ampiaiset pois ja kahvin keittoon! Kahvi maistui ja piirakka maistui vielä paremmin!

"Onks mulla
omppupiirakkaa
hampaiden välissä"

Kahvin päälle otimme pienet tupsluikkarit. Siinä pötkötellessä kuuntelimme kaikenlaisia erikoisia ääniä, joita arki-perjantai kertoi. Yksi äänistä oli kuitenkin vallan erikoinen ja kuuntelimme sitä tovin. Fiip fiip fiip - vai sarjakuvamaisemmin slurp slurp slurp! Omppupiirakka jota jäähdyteltiin keittiön sivupöydällä, ennen jääkaappin laittoa, oli kovaa vauhtia menossa Pirin suuhun! Hyvä piirakka taisi tulla, kun noin monipuolisesti maistui kaikille! 


2 kommenttia:

  1. Oho, nyt on omppupiirakalla hyvä suositus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, omput talteen! Tuntuu että kaikki tykkää Mummo Ankan omppupiirakasta!

      Poista