perjantai 6. toukokuuta 2016

Poliisin virka täytetty

Reilu puoli vuotta on kulunut siitä, kun perheen pää Niilo jätti meille jäähyväiset. Niilo oli porukan poliisi, järjestyksen valvoja, joka toimi jo ennen kuin mitään ehti tapahtua. Niilo oli myös oikeudenmukainen ja vahva auktoriteetti ja Niiloa kuunneltiin. Pelkkä saapuminen paikalle rauhoitti kaikki.

Niilon seuraajaksi oli periaatteessa kolme vaihtoehtoa. Etuoikeutettuna 
Tippa porukan vanhimpana. Tippa ei kuitenkaan missään vaiheessa ole osoittanut mielenkiintoa tehtävään. Tippa on diiva ja keskittyy kauneusuniin. Jonkunhan sekin on tehtävä. Seuraava vaihtoehto on ollut Hannu, joka on myös yksi porukan vanhoista. Hannu on kuitenkin ollut joviaali kautta aikain, eikä ole piitannut muiden välisistä kärhämöistä. "Liian kiltti", sanoi hoitaja-tätikin. Viimeinen vaihtoehto on ollut porukan "pöhköin" ja suurin, Piri. Pirin ongelma on kuitenkin ollut tuomioiden vetäminen hatusta. Piri poliisina olisi hieman vaarallinen ajatus. Piri on hörhö.

Onko Piristä poliisiksi?

Puolisen vuotta meni niin, ettei talossa ollut järjestystä. Homma kuitenkin pelasi ja otettiin kaikinpuolin rennosti - mutta porukka tarvitsi uuden valvojan. Se oli väistämätöntä. Valintaa selvästi odotettiin. Tippa nukkui valintatilaisuuden ohi, eikä Piristä uudeksi poliisiksi ollut - kissa joka juoksee karkuun pienintäkin rasahdusta. Vaivihkaan kaikkien kaveria Hannua, alettiin "pakottamaan" virkaan muiden valtakirjalla


Ja lopulta Hannu täytti saappaat! Olimme hieman hämmästyneitä, kun porukan kiltein kaveri ryhtyi paimentamaan porukkaa. "Nytkö se Hannu sitten otti homman?"  Alun toiminta oli selvää hapuilua. Hannu tuli usein tilanteeseen myöhässä ja lopulta päätti ojentaa jotakuta lähistöllä ollutta - pieleen meni. Sisäänajo tapahtui nopeasti ja hopeatähti voitiin hyvin mielin ripustaa Hannun rinnuksille.


Hannulle sovitetaan hopeatähteä

Hannu tulee paikalle kun esim. leikin tiimellyksessä tai muuten vain kuuluu rääkäisy tai muu poikkeava ääni. Hannu käyttää patukkaa (tassua), puree tai ajaa loitommas. Onneksi pureminen on jo jäänyt pois valikoimista. Usein pelkkä paikalle ryntäys lopettaa tilanteen, eikä toimenpiteisiin tarvitse ryhtyä. Pikkuhiljaa Hannu sisäistää yhä enemmän järjestyksenvalvojan tehtävän kuvaa ja yhä enemmän Hannu saa auktoriteettiä. Poliisin virka kasvattaa Hannun luonnetta ja persoonaa ja se näkyy nyt jo itseluottamuksen kasvuna. Tosin se voi olla myös iän tuomaa kokemusta. Hannu tulee kesällä 8 vuotta. 

Talon isäntäväki on tilanteeseen tyytyväinen, sillä Tippa poliisina olisi ollut diktatuuria ja Piri olisi ollut anarkiaa. Kaikki olisi ollut sattumanvaraista ja lähinnä kaaosta. Hannun valinta on demokratiaa ja kissat ovat tyytyväisiä. Näin talossa säilyy rauha aina seuraavaan kahakkaan asti.


7 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen uutinen! Kiitämme raportista kuinka uusi sheriffi tuli valituksi :) Meillä Pepsi on Maxin ja emännänkin poliisi.

    VastaaPoista
  2. Hieman se yllätti koko porukan, mutta Hannu on järkevin ja tietänee sen itsekin. Kai se on katsellut "kuritonta sukupolvea" tarpeeksi pitkään ja tarttui toimeen. Tsemppiä järjestyksenpitoon kaikille poliisipiireille!

    VastaaPoista
  3. Onnea Hannu uudesta virasta! Meillä Lilli toimii sheriffinä, juoksee aina paikalle, jos jotakuta kiusataan, tai "kiusataan" eli toinen ei pärjääkään itse aloittamassaan painissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman saman suuntaista mellakkaa täälläkin! Siinä se poliisi sitten pähkäilee ja puntaroi mihin toimenpiteisiin ryhtyy vai lähteekö lähimmälle rinkulabaarille!

      Poista
  4. Pakko kommentoida vanhaa tekstiä...
    Olen ihkauusi lukija, kahlailen kaikessa rauhassa pesosblogia alkuhämäristä lähtien ja toivon, että se jatkuisi ja jatkuisi...
    On naurattanut, ja välillä itkettänytkin, tämä luentiurakka.
    Sheriffiajatus on hieno! Nauratti ajatus hörhö-Piristä pollarina - oisko se vähän kissojen Miami Vice-jepari, tyyliin Don Johnson tai jotain?
    Aivan mahtava Pesonen ja Pesosen tarina ja blogi myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve! Henkilökunnalla välillä samoja itkemis-nauramis oireita! Välitämme hörhö-Pirille Don Johnsontavat terveiset. Jotenkin tuntuu siltä, että Piri ottaa terveiset vastaan hieman hitaasti ohi katsoen... (hymiö). Hyvää kahluuta IlonaK, kunnes nykyaika koittaa! -henkilökunta-

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista