keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Ärhäkkä myräkkä!

Siinä missä marrasmyräkkä riepottelee mannerta, on vatsatauti riepotellut  Pesosen porukkaa. Onneksi Pesosen porukan riepottelu näyttää tyyntyvän. Sofi aloitti sunnuntaina ensin lähinnä oksentelemalla 5-6 kertaa ja tämän jälkeen joitakin kertoja ripuloimalla. Maanantai Sofilla meni pääosin sairastellessa, mutta jo illan taitteessa olo selvästi koheni. Tiistaina Sofi pyysi normaalisti ruokaa. 

Tämän jälkeen oli Lakun vuoro oksentaa omat läikät lattioille ja sohville. Laku aloitti tiistaina. Lakulla tyhjennys otti selvästi koville ja kaveri meni flegmaattiseksi ja apaattiseksi. Illan, tällä kertaa lyhennetyn, leikkituokion ajaksi Laku hakeutui sivummalle omiin oloihin. 

Lakulla otti vatsatauti koville, samoin taustalla olevalle Sofille



Terveitä päitä nähdessämme nostelimme peukkuja, varsinkin Tipan ja Pesosen kohdalla, joille on varattu lääkäriaika torstaille. Vaan ei kahta ilman kolmatta. Tiistai iltasella aloitti Pesonen oksentelun ja ripuloinnin. Jos jotain hyvää täytyy kuitenkin löytää, niin pikkuhiljaa Pesonen on "tottunut" oksentamaan. Aikoinaan ensimmäisiä kertoja kun Petski oksenteli, meni Petski siitä kiusaavan paljon hämilleen ja jollain tapaan kadotti paikan tajun. Nyt Petski tietää, että ei tarvitse hätääntyä. 

Onneksi Pesosen olo kuitenkin vakiintui mitä pidemmälle tiistai ilta ehti. Yöllä henkilökunnan käydessä vessassa, tuli Petski koputtelemaan vessan oveen ja oven avauduttua Pesonen köpötteli juomaan kylpyhuoneen vesiastiasta. Se oli hyvä merkki!

Lakulla vatsatauti oli voitettu keskiviikko aamusella ja paremmalta näytti myös Pesosen kohdalla. Pesonen ei yön jälkeen oksennellut tai ripuloinnut. Pienen pissan Petski väänsi, mutta väänsi kuitenkin ja juomassa Petski on käynyt. 

Pesosella aamuruoka maistui ja pysyi sisällä!

Ulkona myräkkä jatkuu, mutta talossa se on hiljentynyt. Huonoimmillaan jopa tärisevä Sofi on nyt täysin kunnossa ja Laku on osoittanut jo Lakumaisia piirteitä. Pesosella ruoka on pysynyt mahassa ja uni maistuu. Ainoa selite suht ärhäkälle taudille olisi ruokamyrkytyksen mahdollisuus, sillä tämä kolmikko oli ainoa, joka söi sunnuntaina sydänkuutioita. Muut kissat ovat olleet, kop kop, normaaleja. 

Tauti oli nopea kuin pikkujoulut Tallinnan lautalla. Nyt siivotaan jäljet ja toivotaan kissojen virkistymistä, sillä Petskillä ja Tipalla on pitkä paasto ennen lääkärille menoa.   

4 kommenttia:

  1. No huh! Eipä olla tuosta kadeja! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, onneksi vatsamyräkkä on tältä erää laantunut - toivottavasti ei toista rintamaa tule!

      Poista
  2. Eikai possunsydän tehnyt kavalaa temppua aiheuttaessaan kissakansassa moisia oireita, se kun on ollut niin luottoherkku. Onneksi voinnit ovat jo kohenemaan päin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kavala tempuntekijä jää mysteeriksi. Onneksi voinnit kohenivat ripeästi!

      Poista