perjantai 20. heinäkuuta 2018

Helle

Jos ulkona asfaltti sulaa ja rautatiekiskot vääntyvät, niin silloin on sisällä asunnossakin kuuma. Pesosen porukoilla kuumuus on otettu vastaan lähinnä makoillen - löysää kissaa. Ongelmia ei ole ollut muuta kuin henkilökunnalla ja nekin jääneet onneksi pelkäksi hieksi. 

Jetta tykkää Sofin kanssa pötkötellä parvekkeella


Porukan kilpparit Jetta ja Sofi ovat viihtyneet kumpainenkin parvekkeella. Siellä lienee ollut siis aavistuksen viileämpää. Tippa on muutenkin koko ajan hieman levoton, mutta nyt on ehkä enemmän vaihdellut pötköttelypaikkoja. Pesonen sammuu mihin sattuu ja yleensä Pesosen löytää asunnon lämpimämmästä kolkasta! Se ei tunnu Petskiä haittaavan, vaan Petski mukautuu olotilaan ja nauttii välillä kylkeä vienosti kääntäen. 

Tippa - tällä kertaa sängyllä

Pesonen pudonnut Vihreän lattialle


Asunnon toinen hieman viileämpi kolkka lienee sängyn alusta, jonne ainankin eilen ulkolämpötilan noustessa yli kolmenkymmenen suuntasivat mustavalkoiset Laku ja Piri. Pirin on nähty pariin otteeseen tekevän pesäpallokaupungille tyypilliset syöksyt eli maannut lattialla mahallaan koko pituuttaan, eli vatsalle viilennykset.

Piri makoilee sängyn alla taustalla olevan Lakun kanssa

Tuuletinta kummempaa vilvoitetta ei ole otettu käyttöön. Vettä löytyy edelleen useammasta pisteestä ja näillä pisteillä on ollut aivan normaali käyttöaste. 

Kaikki muut ovat sinut tuulettimen kanssa paitsi Pesonen, joka tuulettimen ilmavirtaan joutuessa kyyristelee alta pois. Se ei vahinkoa tee, joten antaa tuulettimen puhaltaa. 

Saa nähdä miten porukka lakoaa, kun tämän aamun sateiden jälkeen saapuu kosteampi kuumuus?  


Laku odottaa trooppisia öitä



6 kommenttia:

  1. Tuulettimet ja lähes olematon läpiveto täälläkin. Kissat oli aamulla pirteitä kun satoi, mutta nyt näyttää ryyd vallanneen taas perheen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lötköttimiä. Hetken aikaa kun oli viileämpi jakso (kesti n. puoli päivää), tuntui että kaikki varastoitunut energia purkautui. Kissaa tuntui juoksevan enemmän mitä talon kirjoissa lukee. Läpiveto tsempit teille! -Pesonen porukoineen-

      Poista
  2. Sängyn alla on hyvä myös Kassisen mielestä!

    Eka kuva Jetasta on todella kaunis, ihana valo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sängyn alla parketti. Vai mahtaako sängyn alla olla yleensäkin viileämpää?

      Vaikka asunto on läpitalo asunto, eli luulisi valoa valokuvaukseen riittävän, niin asia ei tunnu olevan niin yksinkertainen.Heti kun on hiemankin pilvisempää, niin kuvauksesta tulee äärimmäisen haastavaa. Liian usein joutuu turvautumaan salamaan. Nyt osui Jetan pötköttelyyn parvekeelle mukava valolähde. Värimaailma on myös kiva.

      Poista
  3. Täällä eniten kärsii Mimmi, joka löytyy joko sängyn alta tai vessan kaapin alta. Muut raatoilee sitten näkyvillä. Huh hellettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lämpö alkaa pikkuhiljaa tuntumaan - siirryn kirjoittamaan asian tiimoilta seuraavaa postausta... -toimitus-

      Poista