lauantai 10. joulukuuta 2016

Ahastaa!

Henkilökunnan nukkumaanmeno on kuin pitkän matkan lento; ahdasta, eikä jalkoja saa liikutella. Autenttisesta matkakokemuksesta pitävät huolta lähinnä Laku, Piri, Sofi ja Hannu, jotka tykkäävät nukkua henkilökunnan jalkatilassa. 

Piri on suurin ja se tuntuu! Pirin siipien väli eli koko pituuttaan pötköttävä kroppa vie ison tilan sängyssä, eikä Piri häpeile tilaa käyttää. Usein Piri on se ensimmäinen paikan varaaja. Kun päiväpeitto heitetään syrjään, menee vain hetki, kun Piri kömyää sänkyyn. Pirin eduksi voi sanoa, että poika ottaa usein paikkansa sängyn aivan päädyssä, eikä ole koko yöllistä matkaa "häiriöksi". 

Laku lienee lystikkäin! Laku on kehittänyt oivan tavan yrittää nukkua rauhassa yöllä potkivien jalkojen seassa. Kun nukkujan jalat rauhoittuvat ja ottavat peiton alla paikkansa, Laku laittaa tassunsa jalan päälle ja näin tietää koska se yöllä liikkuu. Tuntuu hauskalta kun kissa laskee tassunsa jalkaterän päälle. Laku lienee myös herkin häiriintymään kaikesta kääntelystä ja peiton vetämisestä.

Hannu on jo pidempään nukkunut öitänsä henkilökunnan kanssa, mutta nyt myös Sofi on tunkeutunut samaan tilaan. Yön pimeydessä on välillä hankala erottaa kuka kukin on. Jossain vaiheessa myös Jetta yritti nukkua sängyssä, mutta se ei sopinut Tipan kanssa, joka haluaa omistushaluisena pitää pääpuolen keskiön itsellään. Sinne ei muilla ole asiaa!

Välillä (viimeksi toissa yönä) jalat ovat kovilla. Ensin niiden päälle rojahtaa kissa poikittain ja kun siinä asennossa ne puutuvat, täytyy etsiä uusi asento. Uusi asento on levollinen "jalat koukussa-asento, jolloin jalkopään valtaa kaksi kissaa lisää - eli jalkopäässä on yht´äkkiä kolme kissaa! Siinä sitten yön pimeydessä neuvotellaan, mihin ne jalat menevät sen jälkeen, kun jalka koukku-asento on loppuun kärsitty!

Harvinainen kuva, jossa Pesonen (vas) on sängyssä Niilon ja Pirin (oik) kanssa




Pesonen on sängyssä varmuudella nähty kaksi kertaa - se tapahtui peräkkäisinä päivinä 2014 vuoden alussa. Tuolloin Pesonen jopa nukkui siellä hetken. Sittemmin Petski ei ole edes käynyt nuuhkimassa sängyn päälystää. Petskillä on kuitenkin silloin tällöin aamuisin, herätyskellon soidessa, tapana tulla sängyn viereen morjestamaan. Se on iloinen yllätys! Toisena tulkintana sängyn viereen tulosta voinee pitää ihmettelyä aamiaispöydän tyhjyydestä.

Kainalopaikkoja on kissoille yritetty tarjota, mutta ne eivät kelpaa - mielummin ovat jalkojen päällä. Sohvilla ja pyörylöissä olisi tilaa, mutta rohjakkeet ovat mielummin henkilökunnan kyljessä. Samassa veneessä siis seilataan! Mikäs siinä!


7 kommenttia:

  1. Teillä on tuplasti enemmän kuin meillä :D Meillä Pepsi on tyynyjen välissä nätisti ja Max pyörii meidän välissä koko sängyn pituudelta (toisinaan minut tipautetaan lähes sängystä). Ymmärrän vaikeuden vaihtaa asentoa! - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Mad) Max ottaa ansaitusti omaa tonttiansa (hymiö).

      Poista
  2. Tässä on meiltä vanha piirros
    https://miumau.wordpress.com/2011/10/12/120-cm-riittaa-yhdelle-ihmiselle/

    Kissavainaat on siinä Herra Harmaa ja Neiti Musta, mutta nykyään Zetor toimittaa hyvin jalkapäädyn valtaajan virkaa, ja talviöisin Ilona saattaa hipsiä kainaloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvan suhdeluku menee aivan oikein! Jopa tuo yksi "irrallaan" oleva henkilökunnan jalka on oikein kuvailtu!

      Poista
  3. Ahasta on! Kohta voi harkita oman sängyn hankkimista pelkästään kissoille, tai makuupussiyöpymistä sängyn vieressä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan pitää se kuuluisa perhepalaveri, aiheena nukkuminen. Sänky lienee jo vallattu ja tuo makuupussikin kuulostaa nyt jo vallatulta. Täytynee hankkia henkilökunnalle omat pyörylät!

      Poista