torstai 29. marraskuuta 2018

Pesosen kaveri # 2 / 6 Laku

PESOSEN KAVERI # 2 / 6   LAKU 

Laku on ollut Pesosen kaveri aina, sillä nyt puhutaan sukulaismiehestä. Laku saattaa olla jopa pikkuveli. 

Laku tuntuu ymmärtävän Pesosta, eikä siis ihme, että Laku osallistuu usein Petskin elämän tärkeisiin tilanteisiin, nukkumiseen ja painiin. Laku on käytännössä ainoa, jonka kanssa Pesonen jakaa pedin ilman häiriöitä.

Suht saman kokoisena Laku on myös oiva painikaveri. Laku hallitsee painin säännöt, tosin kuin Pesosen tytär Sofi, jonka kanssa paini yltyy jopa liialliseksi vääntämiseksi tai sitten se kääntyy nuolemiseksi. Kun Lakun kanssa painitaan, niin silloin painitaan. Se on jämpti!

Laku ja Pesonen


Ruokakipolla Lakun käytös Pesosta kohtaan on herrasmiesmaista. Mikäli Pesonen on harhautumassa kipolta, saattaa Laku ohjata Pesosta oikeaan suuntaan ja kupillakin Laku käyttäytyy joviaalisti antamalla Pesosen syödä rauhassa. 

Laku on se, joka tulee heti paikalle, kun Pesonen naukuu. Muut eivät kissaa ehdi sanomaan. Laku käy puskemalla ilmoittamassa läsnäolosta ja turvan tuomisesta. Vastavuoroisesti myös Pesonen lähtee Lakun luokse, kun Laku naukuu.

Välillä kun Laku nuolee Pesosta, nuolee Laku silmien kohdalta. Vaikuttaa siltä kuin Laku yrittäisi nuolla Pesosen silmät "auki". Pesonen ei tykkää siitä. Laku on intoa ja tarmoa täynnä ja haluaisi näyttää kaiken mistä into ja tarmo juontuu. Laku on luonnonlapsi! Onneksi Laku on kekseliäs ja jaksaa puuhata Pesosen kanssa Pesoselle sopivalla tavalla.  

Pesonen ja Laku

  

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Laku tsemppaa minkä kerkeää:) -henkilökunta-

      Poista
  2. Sympaattinen parivaljakko! Niin ihana postaus että melkein itkettää, voi Laku. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näitä sukulaissuhteita on kyllä hieno katsella:) -henkilökunta-

      Poista
  3. Ihanan huolehtivainen Laku! Rakkautta, rakkautta vaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Personal traineri ja broidi samassa paketissa. -henkilökunta-

      Poista
  4. Olettepa te ihana parivaljakko ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä aina jotain extraa on kun nämä kaksi kohtaavat. -henkilökunta-

      Poista