torstai 15. tammikuuta 2015

Rasvapaakun ruinaaja

Sofi on joka-aamuinen vieras kahvipöydässä. Hyvissä ajoin pikku kilppari tulee notkumaan mansikkahillopurkin taakse ja odottaa pientä rasvakikkaretta sormen päästä. Kun tuo pieni rasvakikkare sormenpäähän ilmestyy, hyökkää Sofi nopeasti nuolemaan sitä. Usein Sofi tulee niin nopeasti, että linttaa ensin nenänsä rasvaiseksi ja sitten vasta osuu nopea ja tarmokas kieli liukkaaseen aamuherkkuun. Annokset pidetään pieninä ja vähäisinä, sillä oikeaoppista ravintoahan se ei ole. Oikeaoppinen ravinto jäljittelee pienriistaa, kuten jyrsijöitä ja lintuja. Raaka liha ja sisäelimet ovat hyväksi ja se tyydyttää mineraalitarpeet. Vaarana rasvakarkeloissa on myös tottuminen ja äkkiseltään tapa, joka jää päälle. Maltti mielessä Sofin sutinoissa.

Pesoselle ei sormea ole uskaltanut antaa. Tuloksena voi olla nopea näykkäisy. Usein annamme kuitenkin Pesosen nuuhkutella eri tuoksuja ja näin saada hajumaailmaan eri virikkeitä. Välillä Pesonen tulee sohvan äärelle itse ja istahtaa eteen odottamaan erikoista tuoksun lähdettä.   




Lähde:
Sari Haikka: 
Kissan uusi kotilääkäri 
(Gummerus)








PLANET PET SOCIETY 4 x 50 g. (2 x Chicken & Cheese in jelly, 2 x Chicken & Surimi in jelly)

Kauniissa paketissa on Planet Petin neljän pakkaus täydennysravinnoksi tarkoitettu kissanruoka. Paketti sisältää neljä 50 gramman annospussia ja makuja on kaksi. Paketin takaosasta löytyy pienellä präntättynä suomennokset tuotteista. Teksti on sen verran pientä, että ikänäkö vaatii vierelle oikolukijaa. Vanhat silmät eivät näe.

Pussin mukaan 1% tuotosta lahjoitetaan edistämään eläinten hyvinvointia. 



2 x 50 g CHICKEN & CHEESE in jelly ( Kana ja juusto hyytelössä )

Yksi annospussi on pieni (50g). Ruoka sulahtaa mainiosti pussista. Koostumus on aavistuksen kuivan oloista, mutta se näyttää hyvältä. Hyytelöinti on tehty merileväuutteella. Ruoka sisältää 60 % kananrintaa, juusto 4 %, riisiä 1 %. Veden osuus 35 %
.
Mitä Pesonen tykkää? Petsku nuolee, syö vähän ja lähtee sitten ulos. Hetken päästä tulee takaisin, menee toiselle kipolle muuta ruokaa nuuhkimaan ja päättää palata kanan & juuston pariin. Tyhjentää lautasen ja menee toiselle lautaselle jossa on myös kana-juusto ruokaa. 

Melko vaikuttavaa tai sitten vain oli nälkä, mutta kun Planet Petin chicken & cheese meni melko mukavasti myös muulla porukalla niin näkyy se muikeissa tassu-luvuissa.


Asteikko 1-5 tassua









2 x 50 g CHICKEN & SURIMI in jelly ( Kana ja surimi hyytelössä )

Ruuan koostumus on muuten sama kuin juusto versiossa, mutta juuston sijaan on 4 % surimia. Mitä ihmeen surimia? Surimi on jauhettua lihaa ja sitä valmistetaan kala- tai lihamassasta. Surimiin käytetään esim. kummeliturskaa tai alaskanseitiä.

Myös tämä koostumus on jämäkkää aina hyytelöä myöten. Tuoksu on raikas ja ruoka näyttää hyvältä.


Sofi hotkaisi oman annoksensa ja siirtyi toiselle kipolle jossa myös tätä ruokaa. Vanhempi Niilo-herra vetäytyi tuoreen ruuan ääreltä mieluummin pari tuntia vanhemman ruuan luokse. Yön aikana ei jäljelle jäänyt ruoka ollut hävinnyt, tuskin edes koskettu.




Asteikko 1-5 tassua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti