lauantai 13. helmikuuta 2016

Kissamaiset tavarat - osa 3/4 taulut, kalenteri ja figuurit

Jokin tutkimus on todennut, että ne henkilöt joiden kotiseinillä on 15 (valo)kuvaa ovat onnellisia. Tämän "faktan" kuulin jo aikoja sitten, enkä muista mistä kuvista oli kyse. Siihen voi mainiosti rinnastaa myös mm. taulut ja miksei kalenterit. Kulttuurikodissa on Pikassot ja muissa onnellisissa kultturellikodeissa mirrit ja mustit. Reikiä on porattu myös meillä. Onnellisuus voi koostua myös pienistä asioista, vaikka pienistä tuliaislahjoista ja-figuureista.


TAULUT:


Ns. huumoritauluja ei ole pakko olla - mutta jos nyt ihan pakko on olla, niin silloin on tekstin oltava vähintäänkin järkevä. Yksi taulu / talous voisi olla hyvä lakipykälä. Hyvää taulua kannattaa jaksaa metsästää, sillä niitäkin on. Ja mikäli ei jaksa metsästää, voi lautakaupasta hakea pätkän lankkua ja piirtää, värittää ja maalata taulun itse! Itse oikaisimme, sillä talon parhaasta paikasta kertovaa taulua ei voinut vastustaa. Kävi tuuri. 


 Sen verran poden kansalaistottelemattomuutta, että torppaan em. yhden taulun-lain heti kättelyssä. Eikä tämä ole edes huumoritaulu. Tämän kauniilla ja hennolla piirrosjäljellä piirretyn taulun löysimme Anttilan sekatavarakaupasta ja kuvan kissa oli lähes yhtenäinen oman kissamme kanssa. Kuvan kissa on esitetty persoonallisesti ja se välittyy teoksesta. Hinta-laatu suhde olivat kohdallaan, vielä kun kehyksetkin miellyttivät silmää. Näitä näkee harvoin.



KALENTERIT:


 Ennen aikaan saatiin kylässä olevat vieraat tylsistettyä kun isäntäperhe heijasti kankaalle  pari lipallista loma dia-kuvia. Nykyään valokuvat saa siirrettyä tyynynpäällisestä kahvikuppiin ja näin voi harrastaa valokuvaterrorismia. Yksi suosittu joululahja on tietysti itsetehdyt kalenterit. Väitän että jokainen itsetehty kalenteri toimii  nykyhektisessä maailmassa vuoden kierron aikana vähintäänkin pienenä sosiaalisena siteenä. Jotta vaan kalentereita rustaamaan! 

Meidän talouden seinillä roikkuu kolme kalenteria, joista kahdella on tuettu löytöeläintoimintaa; Kissakoti Kattila, Hämeenlinna ja Mikkelin eläinsuojeluyhdistys. Kolmas on itse rakennettu omista kissakuvista. Hauskinta on kun unohtaa kuukausi kuvien järjestyksen. Kuun vaihdetta on tällöin mukava odottaa. Vaatii meinaan itsekuria olla kurkkimatta (vrt. munkin syönti lipomatta huulia!)

Kalenteria lahjaksi suunnittelevan kannattaa ottaa huomioon, että on mukavaa ja hyödyllistä, mikäli kalenterista voi tarkistaa nimi- ja muut merkkipäivät. 





Jossain vaiheessa pidimme pöydällä erittäin käytännöllistä puista noppakalenteria, mutta elämän eri kolhut pakottivat siirtämään sen sivummalle kaapin hyllylle. Kerran kalenteri on pudonnut kahvikuppiin ja lopulta se päätyi kissojen järsimäksi. Siinä vaiheessa se oli syytä nostaa turvaan. Toisin sanoen oli syytä turvata kissat, sillä ei voi olla varma, mitä myrkkyjä kalenterin maalatut puuosat pitävät sisällään. Tämäkin kalenteri lienee valmistettu jossain erittäin kaukana.

Joka tapauksessa hyvä kalenteri, joita näkee aina silloin tällöin myytävänä.


FIGUURIT:


Arkipäivän yllätyslahjat ovat hauskoja, kunhan ne ei muutu rihkamasateeksi. Työkaverini yllätti meidät antamalla tämän kissamaisen koriste-esineen, koska hänelle tuli me siitä mieleen. Onnistunut ylläri! Tämä tyylikäs koriste-esine löysi välittömästi paikkansa ikkunan äärelle, jossa se mukavasti erottuu edukseen. Hienot värit!

Myyjäisten samasta pöydästä löytyi langolle lahja ja hetken mielijohteesta uuden kodin saivat myös kaksi pientä punaista puu-kissaa, joiden paikka löytyi väriaineiden vuoksi noppakalenterin tapaan hieman syrjemmältä. Toinen kissoista kaveeraa Teletappien kanssa ja toinen kissa on samalla pangolla, mutta hieman syrjempänä.


Kuten tosielämässäkin, aina ei tiedetä löytöeläinkissan tarinaa. Sama pätee tähän rennosti istuvaan ja hellästi hymyilevään "löytöeläinkissaan"; lieneekö ale-laarista vai myyjäisistä?Paikkansa kuitenkin löytänyt, mutta kuten edellä, hieman omassa rauhassa!  

Jäljellä on vielä yksi kissaesine kategoria, johon on listattu sekalaiset esineet ja tavarat. Siellä muutaman kohdalla käyttötarkoitus on hieman eri kuin mitä tarkoitettu. Kovassa käytössä kuitenkin!






2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Täältäkin löytyy monta kissajuttua. Noppakissa on elänyt rajun elämän ;D

    VastaaPoista
  2. Tattista! Noppakissan palikoita on välillä etsitty sieltä täältä. Jostain syystä "heittelijöiden" oma lelukori ei aina kiinnosta ja täytyy etsiä korvikkeita!

    VastaaPoista