torstai 30. huhtikuuta 2015

Ongelmat jatkuvat


Lakulla pissavaivat jatkuvat

Viikonlopun jälkeen tuli Lakun kohdalla takapakkia. Itse viikonloppu meni hyvin; pissat tulivat oikeaan paikkaan peitettyinä, vaivatta ja hyvän kokoisina. Ainoa ongelma oli antaa tulehduskipulääke, jossa kolme annosta oli annosteltu yhteen ruiskuun. Annettavan annoksen koko oli 0,1 ml. Se meni pitkin ”seiniä”.

Maanantaina pissojen koko sitten pieneni ja niiden paikkakin oli muualla kuin kissanvessassa. Tiistaina pissaan ilmestyi verta. Verta ei ole ollut aiemmin ja nyt se oli silmin havaittavissa. Pissalla käynnit tihenivät ja veren määrä lisääntyi. Lopulta pissalla käyntejä oli keskiviikkoaamuna, jolloin uusi aika lääkärille oli tilattu, n. nelisen kertaa tunnissa ja mm. sängyn päälle oli aamun aikana pissattu neljästi. Pissojen koko oli vain n. pikkurillin pään kokoista.



Niilo miettii Lakun vointia


Laku on ollut koko ajan reipas eikä ole esim. oksennellut. Hoitajan pyytämää pissanäytettä ei tällä kertaa saatu toimitettua etukäteen, eikä lääkärikäynnin aikanakaan sellaista otettu. Lakun rakko oli aivan tyhjä. Tyhjä rakko oli siinä mielessä huojentava tieto, koska lähestyvät pyhät pitävät lähiseudun eläinlääkäriasemat suljettuina.



Antibiootit oli tähän asti saatu annettua sovittuun tapaan, mutta se tulehduskipulääke oli jäänyt pariin kertaan. Nyt antibiootti vaihdettiin Oriprimista Kesumiin ja tulehduskipulääke Tramal vaihtui Loxicomoksi. Tulehduskipulääkkeen annostelun saa tehdä itse. 


Laku väsyneenä lääkäripäivän rasituksista
Lääkärissä käynnin jälkeen on Laku jälleen käynyt vessassa suht normaalisti. Pissa on lähes oikean kokoista ja siinä ei ole verta, lisäksi Laku peittää pissansa. Ohipissoja ei ole tullut. Antibiootit ovat tällä kertaa makupillereitä, joita saattaa olla helpompi antaa ja tulehduskipulääke on itse annosteltavissa, joten senkin luulisi olevan helpompaa.


Näillä uusilla eväillä jatkamme pojan hoitamista. Toivottavasti kaaret vahvistuvat ja osuvat oikeaan paikkaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti