sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Kissamaiset tavarat - osa 1/4 keittiö

Kaappien koluamisen ja paikkojen kääntämisen jälkeen löytyi tästäkin taloudesta sieltä täältä, joka suunnasta, erilaisia ja -näköisiä, toinen toistaan "hyödyllisempiä" kissamaisia tavaroita, jotka ovat tarkoitettu helpottamaan ja viihdyttämään ihmisten arkea. Tosiasiassa tavaroita on maltillisesti - pahemminkin voisi olla, sillä helposti lähtee eri mariskooli ja elefantti-teemat hamstrauksen puolelle. Posliinisia kissafiguureja, joita ei tähän tekstiin ole sen kummemmin noteerattu, on hyllyssä vain kolme...ups, on niitä neljä. Yksi näistä figuureista on sen verran kaunis, että se riittäisi edustamaan yksinään posliiniosastoa. Muut figuurit ovat tulleet arpajaisvoittoina, eikä niitä toki pois raaski heittää. Sopu sijaa antaa ja pienellä tavaroiden siirtelyllä nekin ovat löytäneet paikkansa. Eli seuraavaksi listattuna neljän posliinifiguurin kissatalouden tavaroita:



K E I T T I Ö:

Kissatalouden yksi viho ensimmäisistä paikoista on jääkaapin ovi, josta voi bongata kissamisen tervehdyksen. Meillä se on jääkaappimagneetti, joka on saatu tuliaisina etelänreissulta.  Vaikka kuvan kissa on tylysti hukutettu pärekoriin ja päähän isketty "hauska" hattu, on magneetti päässyt hyödyllisyyden vuoksi pitämään oven paperilappuja kiinni. Toivottavasti kissa sai kuvauspalkkionsa!



 Yksi keittiön vitsauksista on ne miljoona kipot ja kupit, jotka lojuvat kaapeissa keräämäässä pölyä ja naavaa. Nyt jo edesmennyt tilpehöörä kauppa Tiimari myi loppuvuosinaan perin mukavanoloista "astiasarjaa", joka oli kuvitettu persoonallisella tyylillä. Kakkulautasen kokoista lautasen reunaa kiertää sympaattiset tassukuviot ja samaa sympaattisuutta on myös mukavankokoisessa kupissa. Kupin kuvitukseen on päässyt kissa-hahmon lisäksi myös pieni veikeä hiiri-hahmo, joka yhdessä kissan kanssa kiertää kuppia ympäri. Kissan ja hiiren asennot vaihtelevat. Kekseliäisyyttä korostaa kupin korvaosan koristelu tassukuvioilla. Made in Tiimari. Tämä "tuotesarja" on jatkuvassa käytössä, varsinkin kuppi, joka on nykyisiä äyskäreitä hieman kapeampi, mutta itseasiassa aavistuksen tilavampi. 



Anttilan tavaratalo tarjosi aikoinaan Roy Kirkhamin Kiinaposliini-sarjan kuppeja, veikeillä eri kuvituksilla. Mukaan tarttui kaksi kuppia; toinen kissahahmoilla ja toinen joulun klassikko-tarinan, Lumiukon kuvituksella. Lumiukko-kuppi on käytössä ainoastaan joulun aikaan ja kissa-figuurikuppia käytetään jatkuvasti. Myös tämä kuppi kerää kiitokset kekseliäisyydestä: ulkoreunaa komistaa neljä eri kissarotua, korvaosaan ovat päässeet pari kalaa ja hiiri ja kupin sisäosasta löytyy vielä toinen veikeä hiiri erikseen. Sokerina pohjalla, kupin pohjasta löytyy vielä kullankeltainen katti naamoineen. Googlaamalla whiskers roy kirkham löytyy nippu kauniita kissa-aiheisa kuppeja. Made in England. Cheers!



Made in Finland. Kaapista löytyy myös kuppeja joita ei ole käyttöön tarkoitettu, mutta tällekin kupille löytyy tarina. Kuppi löytyi erään kirpputorin myyntipöydältä ja kun tarkemmin tarkasteli kuppia, osoittautui se kesämökin taiteilijanaapurin tekemäksi. Hinta huokea ja tekijä tuttu. Kupin eduksi voi todeta, että se on varsin kaunis pieni kuppi, kauniine koristeineen, joten se ajaa asiansa sellaisenaan!

  



Toreilla, turuilla ja markkinoilla kierrellessä kohtaa nykyään toinen kauniimpia puuesineitä. Osa tuotteista on niin kauniita, että niiden käyttäminen arkipäiväisessä keittiörumbassa tuntuu liian raadolliselta ja ne jäävät helposti lojumaan aterinlaatikon perukoille. Yksi käytetyimmistä esineistä on patavahti, joka on... ups... se onkin hiiri. No, oli niin tai näin - hiiri tai kissa, paikkansa täyttää. Kissahahmokin olisi löytynyt.



Joulun aikaan kolutaan nimenomaan näitä aterinlaatikon peruja ja otetaan esiin mm. katajaiset voiveitset. Voiveitsien kohdalla onkin kilpailua, sillä pohjoisen reissuilta on ostettu lappiaiheisia veitsiä. Kissa-logoinen veitsi on kuitenkin kova haastaja.

 Riihimäeltä myyjäisistä löytyi kissa-kuvioinen voiveitsi, joka seisoo omilla jaloilla. Olihan se hieman tyyris, mutta tekijä puhui ympäri ja kaupat tuli. Puisissa tai ylipäätään itsetehdyissä veitsissä on katsottava tarkkaan, että ne ajavat asiansa eli ovat käyttökelpoisia. Kuinka hyvin esim. veitset levittävät voinsa. Ei kellään rasvapurkkia ole mukana, mutta silmämääräisesti tarkasteltuna toimivuuden kyllä huomaa. Itse tehty veitsi on myös mainio lahja.

Vasemmalla kaunis kissakuvio voiveitsessä. Oikealla itsekseen pystyssä pysyvä katajainen katti.








Keittiön laatikoista, sieltä alimmasta, löytyy myös seuraava kissamainen kausituote eli piparimuotti. Ei ole pitkäkään aika kun markkinoille ilmestyi mitä kummallisempia piparimuotteja. Ensimmäinen erikoisuus, joka meille päätyi oli Suomen ääriviivoista muotoiltu muotti. Käytössä se osoittautui aavistuksen tylsäksi, mutta sinnikkäästi on joka vuosi pari Suomi-piparia löytynyt kulhon valikoimista. Sen sijaan kovempaan käyttöön on päässyt muotti, jossa on morjestavan kissan ääriviivat. Se on yksi harvoista onnistuneista eläinfiguureista joista on muotti tehty. Ainoaksi ongelmaksi valmiissa suussa sulavassa piparissa on muodostunut häntä, joka silloin tällöin katkeilee. Rikkinäinen pipari ei koskaan ole kaunis. Samoin ongelmaksi on muodostunut itse muotin figuuri, eli kissa. On tuttuja, jotka eivät kissoja halua syödä. Kokki ymmärtää yskän ja tarjoaa nopeasti palan Suomea. Tai kahvin kyytipojaksi rapea akka tai rapea ukko. Nam nam.


Melko maltillista on ollut kissan esiinmarssi keittiössä. Kaapeissa saattaa olla vielä lisää kissamaisia tuotteita ja varsinkin pyyhkeistä ja muissa tekstiileistä niitä löytyy. Siitä lisää osiossa tekstiilit ja ulkoilu. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti