perjantai 31. maaliskuuta 2017

Loukutus

Kissa on karussa, mutta tilanne elää. Paikkaa, jonka etsijäkoira on merkannut pariin otteeseen, ollaan tyhjentämässä - loukkuja siirrellään pois. Grillaamiset, vankat tuijottamiset lumeen jälkien toivossa ja näköhavainnot eivät ole tuottaneet tulosta. Tulos on jatkuvasti negatiivinen. Kameraan ei ole tallentunut edes hämäräksi jäänyttä varjoa. Ei mitään. 

Koska koiran hajuaisti on kuitenkin sen verran suvereeni, minimissäänkin 10 000 kertaa ihmisen haistattelua tehokkaampi, pidämme etsijäkoiran ilmoittaman paikan luona edelleen yhtä loukkua. Luotamme edelleen koiran verrattomaan kykyyn!

Tilanne on kuitenkin saanut uuden käänteen. Olemme saaneet "varman" näköhavainnon! Olemme kuitenkin ottaneet havainnon vastaan terveellisen skeptisesti, sillä jos tämän uuden havaintopaikan ja kodin välistä matkaa linnunteitse on n. 1,5 km. Se ei ole mahdoton matka, mutta pitkä kuitenkin. Kodin ja etsijäkoiran merkkaaman paikan etäisyys on vain n. 400 metriä. 

Tämä uusi alue on erittäin rauhallista omakotitaloaluetta ja onneksemme havainto on talon pihalta, jonne olemme saaneet luvan asentaa sekä loukun, että kameran. 

Jos reilun kuukauden aikana ei etsijäkoiran merkkaamalla paikalla ole ollut liikettä, niin tällä uudella pisteellä on kahden päivän sisällä loukku napsahtanut jo kahdesti, näköhavaintoja on ollut pari lisää ja kaikki ovat olleet eri kissoja! Lisäksi alueella asustelee em.kissojen lisäksi muita kissoja. Vetovoimainen paikka!

Kissa # 1 ja #3 


Ensimmäinen loukkuun menijä oli varsin rento kaveri. Se meni loukkuun yön pikkutunneilla. Kameran faktan pohjalta se odotti vapautusta rauhallisena ja mikäs loukussa oli ollessa, kun kupissa oli herkullista ruokaa! Vapauttajan saapuessa kissa naukui vienosti ja kun loukun ovi aukesi, juoksi se kolmen metrin päähän ja kääntyi rauhallisesti katsomaan yöllisen kaksijalkaisen puuhia. Kahdeksan minuuttia vapautuksen jälkeen, kissa palasi loukulle, meni sisälle takaisin, tuli ulos ja meni viereiselle kannolle nuoleskelemaan suutansa ja haukottelmaan! Tällä paikalla taitaa loukussa olla pyöröovet!

Kissa #2 oli kauniin punainen, joka lyhyiden nuuhkaisujen jälkeen asteli loukun perälle ruokailemaan. Kissa #3 oli sama kuin ensimmäinen. Tämä tabby-kuvioinen veijari tietänee jo pelin säännöt, sillä se kävi viime yönä loukulla ensin pyörähtämässä (toki nuoli suutansa myös), siirtyi pariksi kymmeneksi minuutiksi sivummalle, palasi loukulle ja jäi talteen. Paluun tämä tabby-kissa teki kuitenkin niin, että loukun tarkastaja saapui 10 minuutin sisällä, joten juuri ja juuri tabby-kissa ehti syömään rauhassa ja kunnolla. Kävikö tabby-kissa lenkillä ihan sen vuoksi, ettei loukussa tarvinnut kyhjöttää pidempään!? 

Kissa #2


Tämä "varma" näköhavainto on tuonut karkulaisen kiinnisaamiseen lisää virtaa. Virta saattaa kuitenkin hyytyä nopeasti, mikäli loukkuun poikkeaa yksikin samankaltainen naapuruston kissa. Vinkin antajan tuntomerkit täsmäävät karkulaiseen, mutta erehtymisen prosentti on silti korkea. Lähitaloihin on jaettu kuvalla varustettuja lappuja ja niistä toivomme lisää havaintoja. Samoin toivomme kameran kertovan sitä mitä etsimme.



Viime hetken päivitys:

Karkulaisesta on jälleen saatu "varma" näköhavainto ja havainto on n. 100 metrin päässä seuraavalta kadulta. Siihen täytyy luottaa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti