torstai 23. heinäkuuta 2015

Takapihalla tapahtuu osa II

Laku tarkkailee parvekkeella
Pesonen vierailee parvekkeella usein ja lähes aina nuuhkii seinän rakosista multaisan maan ja vehreän pöheikön tuoksuja. Eräänä iltana nuuhkiminen oli selkeästi ponnekkaampaa ja kiihkeämpää kuin tilanteessa olisi ollut jotain muutakin.. Ja niin olikin. Kyse ei ollut pelkästä nuuhkimisesta vaan mielenkiinnosta rapinaa tai tarkemminkin rouskutusta kohtaan. Pesonen oli saanut pupun iltapalaäänet kuuluviin, sillä pitkäkorva lateli vihreätä ravintoa parin metrin päässä. Eiköhän pupun tuoksukin yltänyt Pesoselle asti.

 On mukava havaita, että Pesonenkin pääsee nauttimaan takapihan vilkkaasta eläinliikenteestä, kun yleensä eläinhavainnot jäävät pelkiksi näköhavainnoiksi. Seuraavassa hieman listaa mitä siellä usein niin väheksytyllä takapihalla oikein tapahtuu. 


Orava varastojensa kimpussa

Seinustan kivetyksestä lähtee helposti rapiseva ääni, mikäli siihen hiiri tai orava tulee tepsuttelemaan. Tänä iltana oli oravan vuoro, mutta aivan seinustalle asti se ei tullut, vaan tyytyi kaivelemaan jemmattuja pähkinöitä ruohonraoista. Aikoinaan oravia oli enemmänkin kun ruokimme salavihkaa niitä pienillä pähkinäannoksilla. Ruokinta piti lopettaa kun oravat alkoivat hyppimään parvekkeen kaiteelle ja juoksemaan sitä pitkin. Kissat olivat tietysti tohkeissaan häntää vispaavasta vierailijasta, joka oli suoraan pleksin takana, aivan muutamien millien päässä. Nyttemmin oravat ovat tyytyneet olemaan kauempana ja se sopiikin ihan mainiosti. Oravat viihtyvät suorassa ja pitkälti oksattomassa männynrungossa, jossa parhaimmillaan jopa neljäkin tupsuhäntää juoksee toinen toisensa perässä. Meno on välillä hurjaa ja lastu lentää!

Harakka levähdyspaikalla
Lintuja on myös paljon. Varikset ja harakat ovat kunnioitettavan suurikokoisia ja niitä sietääkin katsella niska hieman kyyryssä. Rohkeimpina hetkinä niille näkätetään, mutta olemme tällöin ohjeistaneet kissoja sillä tiedolla, että taitaa tuo lintu olla liian suuri pannulle. Oppi ei ole vielä perille asti mennyt, vaan suu kuolassa näkätys jatkuu. Sama juttu on kyyhkyjen kanssa, joita takapuustossa myös vierailee. Pikkulinnut ovat kovin pieniä ja niihin ei juurikaan ole kiinnostusta herunut, ellei tinttien lailla tulla aivan ikkunan tykö siipiä heiluttelemaan. Tällöin kissojen hermotaso ylittyy ja näkätyksellä ilmoitetaan illan toivotusta ruokalistasta. Tinttien rohkeus on välillä ällistyttävää tai sitten niillä on sisäpiirin tietoa lasien kestävyydestä. No, lasit ovat kyllä kestäneet läpi tuijotuksen mainiosti. Tämän kesän uusi vanha tuttavuus on palokärki, joka on nakutellut pehmeitä puunrunkoja. Palokärjen käkikellomaisen tarkka nakutus ei kuitenkaan herätä pienintäkään mielenkiintoa, eikä myöskään sen liikkuminen. Palokärki on melko sulava liikkeissään, eikä se jää sen kummemmin keimailemaan kissojen mieliksi. Kiinnostus lienee molemminpuoleista ja niin kissat kuin palokärjetkin jatkavat omien puuhiensa parissa. Harmonia säilyy. Kaunisäänistä mustarastasta on vain paikoin näkynyt, mutta onneksi sitäkin enemmän kuulunut. Vaikka lintukirjasta soitettujen lintujen ääniin kissat reagoivat edes jotenkin, niin luonnossa laulavan mustarastaan lirutukseen ei sen suurempia tunteita tuoda julki, saatika muiden lintujen ääniin. Lintu kiinnostaa liikkeiden kautta.
 
Siilillä omia kiireitä
Kesäiltojen pimentyessä takapihan ruohonjuuritasolla alkaa se tuttu rapina, jota aina ihmetellään ja mitään ei hetkeen näy. Mutta kun tarkemmin katselee, huomaa piakkoin jossain heinien heilahtelevan ja lopulta siilin puskevan kuonoansa vihreän seinän lävitse, aina avarammalle nurmelle asti. Lieron metsästys on tällöin parhaimmillaan. Siiliin suhtaudutaan mielenkiinnolla, mutta epätietoisuudella. Sitä jaksetaan ihmetellä, mutta aivan hurmioon ei mennä, ellei se tule aivan parvekkeen alle kääntelemään pikkukiviä ja tuhisemaan. Siili pelästyy helposti ja ottaa kyllä hatkat mikäli se "huomataan" tai se hiemankin häiriintyy. Siilin tuhina lienee niin kissojen kuin isäntäväenkin odotetuimpia ääniä kesäillassa.

Nyttemmin on onneksi vapaina kulkevat kissat jääneet kotisohville, eikä niitä ole aikoihin näkynyt. Aiemmin varsinkin Tippa sai takapihan kutsumattomasta vierailijasta niin rankat hepulit, että asiaan piti suhtautua vakavasti ja suojella talouden muita kissoja. Nyt on Tippakin sen asian suhteen hieman rauhoittunut. 

Takapihalla ovat piipahtaneet vuosien saatossa myös mm. kettu, joka pari kertaa meni pihan poikki helpon räkättiaterian toivossa ja hieman kauempana naapurin puolella rinnettä kolunnut rotta, joka testasi sadevesiviemäreiden putkistojen toimivuutta. Rotta ei onneksi lähemmäksi tällä ainoalla näköhavaintokerralla tullut. Kuten edellä tuli jo mainittua, niin esim. lintujen ääniin ei yleensä sen suuremmin reagoida. Näköhavannoista lintujen ja pupujen pomppiminen, oravien telmiminen ja satunnaisen siilin näkeminen kiinnostavat. Kuulohavainnosta kiinnostaa kaikki mikä saa kivetyksen äänet selkeästi esille. Pieni rapina kiinnostaa aina. 

Nämä ovat vain valoisan ajan havaintoja ja tietysti myös vain sen ajan, mitä itse vietämme kissojen kanssa. Kun kysyy kissoilta miten yö meni, ei yleensä vastausta heru. Pimeän ajan tapahtumista ei siis faktoja ole. Lienee hyvä niin.

Pesonen koputtamassa parvekkeelle
 Pesosen vierailut parvekkeella ja nuuhkimiset raoista ovat hellyyttävää katsottavaa, mutta samalla hieman haikeaa, sillä niistä paistaa lävitse kaipuu metsän siimekseen. Mikäli Pesonen tuntisi olonsa turvatuksi, voisimme yrittää "ulkoiluttaa" sitä suuressa häkissä, jolloin se pääsisi nuuhkimaan tuoretta ruohoa aivan sen juurelle. Valjaiden laittoon ei ole vielä löytynyt luottamusta. Mikäli valjaita pystyisi käyttämään, Pesonen pitäisi joka tapauksessa viedä kantaen ulos. Näillä mennään tällä erää. Aina kun jotain mielenkiintoista tuoksuvaa luonnosta löytyy, yritämme tuoda sen Petskulle nuuhkittavaksi. Tuodaan luontoa sisälle. Saalistusvaisto täytyy pitää leikkimällä yllä. 

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti