tiistai 26. lokakuuta 2021

Tinttiä!!!

 

Henkilökuntaa!!! 

Me halutaan tintti pannulle. Tintti Hannulle! 

Paistia, tehkää siitä kuivanappulaa! Tinttiä!



Jossain vaiheessa syksyä linnut tulevat pöyhimään takapihan kasvustoa, heittelevät lehtiä sinne tänne, etsivät herkkuja ja lentelevät ees taas. Eihän kissa voi moista olla huomaamatta. Näin tekevät varsinkin tintit. 

Tinteillä on vielä tapana tulla ilkkumaan - näin meidän raati on sen tulkinnut - ilkkumaan ikkunan taakse kissoille. Ne pyrähtelevät ja pörräävät hetken aivan ikkunan edessä. Rohkeimmat uskaltautuvat parvekkeen kaiteelle. Jos tarkkoja ollaan, niin ei siinä mitään rohkeaa ole, kun lasitus kuitenkin estää pannulle joutumisen. Nälkäinen se tinttikin on ja lienee löytänyt parvekkeen kaiteelta syksyn raipasta saaneen kukka-asetelman, jonka kätköissä saattaa vielä olla mehevä annos etanoita ja muita pieniä ötököitä, joita henkilökunta on sinne kantanut puhdistetuista, itsepoimituista sienistä. 


Hannulla on mennyt tinttien kanssa hermot. Jetta on takavasemmalla hieman säestänyt. Näk näk näk, huutaa Hannu ja haluaisi tinttejä pannulle. Sinnikkäästi Hannu haikailee, mutta syksyn koleus ja tinttien tavoittamattomuus tuovat realismin jossain vaiheessa esiin ja parempi on ollut tyytyä henkilökunnan kokkauksiin. Niillä on pärjätty, Hannukin. Alitajuntakohan vai tinttien tavoittamuus osti tänään Hannun herkku nappuloita? Pidetään Hannu tyytyväisenä.

Hannu päivystää huurteisen lasin takaa


lauantai 23. lokakuuta 2021

Ei itkeä saa, ei meluta saa...

...joulupukki matkaan jo käy. Hoplaa, näillä tossuilla ei melua synny, sillä pohjana ovat pehmeät karvankerääjät. Väri on punainen tai toinen vaihtoehto "mun mielestä se on niin kuin beige". Maaaainiooo lahjaidea eli tässä vaiheessa jo vedetään palttoota niskaan, sillä meidän Rismaan jäi  viisi paria ja eihän kaikille kokoja löydy. Muistakaa noudattaa liikennesääntöjä. Hurjastella saa vasta ostoskärryllä. 29.95e. Prismasta, ei Puuilosta. Ei. 



lauantai 16. lokakuuta 2021

L&L; lääkäriä ja laatikkoa

Kuluneen viikon alkuteema oli "kissan katsastus". Hannun ja Pesosen kanssa piipahdimme lääkärissä tutkituttamassa tilanteen - missä mennään, sillä hammaslääkäri odottaa tämän jälkeen heti nurkan takana. 

Kopituksissa ei ollut mitään draamaa, eikä siirtymissä. Kaikki sujui hienosti, rutiinilla, mutta kuitenkin alati tarkalla otteella. Maskipakko oli poistunut lääkäriasemalla, sekä henkilörajaus. Henkilörajauksen poistuminen helpotti kissojen kuljettamista. Huoneisiin ei silti vielä saanut mennä mukaan.

Lähtökohta oli se, että n. vuosi sitten Hannulla oli munuaisarvot hieman koholla ja nytkin tuli merkintä "voi olla alkaneesta lievästä kroonisesta munuaisen vajaatoiminnasta", mutta tilanne kuitattiin kuitenkin ylipäätään ihan hyväksi, eli ei tarvetta huomioida ruokavaliossa tai hoidossa. 

Pesosella oli vuosi sitten kaliuvajetta, mutta tällä erää kaikki on ok. "Ja nämähän ovat oikein hyvät", totesi lääkäri veriarvotuloksista. Ei anemiaa.

Ei anemiaa, vaikka ilme on kuin happamalla sitruunalla. Kotiin päästyä
Pesonen tovin kuljeskeli ja haeskeli reittejä, kunnes huomasi oikeasti
olevansa kotona.  


Samalle viikolle osui myös Zooplussan saapuminen. Iso ja painava laatikko ei odottanutkaan rappukäytävässä, vaan se oli ovikoodivirheen vuoksi mennyt läheisen kauppakeskuksen postiin. No probleemo. Auto parkkiin ja paketti kyytiin. Uutta porsliinia ja tuoretta ruokaa. Paljon paukkumuovia.


Paljon paukkumuovia ja muuta sälää. Laku tykkää!


 Lakussa on se hauska piirre, että kun henkilökunta touhuaa jotain, tässä tapauksessa levittää paketin sisällön kaikkineen lattialle, Laku hetken ajan säikkyy, katsoo tilannetta, rohkaistuu ja menee hype tilaan. Hype tila on sitä, että Laku kirmailee sinne tänne, juosten tapahtumapaikan "läpi". Hyppii ja säntäilee. Riemuitsee pallomerestä, isoista esteistä ja jännittävistä nurkista. Repii riemua koko rahan edestä, jokaisesta arvottomastakin postin tuomasta räipäleestä. 


Laku (oik) saanut Sofin mukaan


Rutiini juttujahan nuo; lääkäri ja laatikko, mutta aina niissä on omat jännityksensä ja tunne kuohunsa. Kissan elämässä suuria juttuja, tärkeitä juttuja. Terveyttä ja virikkeitä. Toivottavasti arvostavat veijarit nuo:)


Hannu repeää riemusta!