sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Tekstin muotoinen kudelma


Kakka eteisessä, kakka maton päällä, kakka maton reunalla.

Kaupasta tullessa, töistä tullessa, kakka tullessa.

Kakka aamulla, kakka illalla, kakka yöllä.

Ei aina. 

Silloin tällöin lauantaina, maanantaina, keskiviikkona.

Joskus vessassa.

Ei aina.



sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Talkoot -karvat-

Ahkerimmat lukijat muistanevat reilun vuoden takaa Pesosen porukan karvatalkoot tarkoituksena kerätä kissankarvaa lintujen pesänrakenteluun. Talkoita ja niiden seuraamista pyydettiin uudestaan, mutta kevään ehtiessä jo tähän pisteeseen, on seuranta jäänyt sivummalle. Pönttöjä pesitään jo.

Kissankarvoja on silti kerätty ja kiikutettu tiluksille samalla tavalla kuin reilu vuosi sitten ja seurantaa on suoritettu sivusilmällä. Mm. Hannun, Tipan ja Pesosen karvat ovat hävinneet. Vuosi sitten osan vei tuuli, osan polttopuiden välissä hääräävää hiiri ja osa lienee mennyt oikeisiin kohteisiin, mitä on uskominen alkuvuoden pönttösiivouksen tuloksiin. 


Tiaiset tutkivat ruokatarjontaa ja miettivät karvojen ottamista. Karvat
ruokinta-automaatissa. Kuva aiemmin keväältä.


Tällä erää pöntöissä on kuhinaa, useammassa pöntössä. Varta vasten sinitiaiselle rakennetussa pöntössä asustelee sinitiainen - tosin tikka on on tehnyt rakenteisiin melko pahaa jälkeä ja ko. pönttö menee tämän kesän jälkeen korjaukseen, jolloin vahvistetaan mm. suuaukkoa. Myös talitiainen ja kirjosieppo ovat löytäneet pöntöt.  


Mahtaako tikka viedä karvoja...


Muuten pihapiiri on saanut vajaan vuoden aikana aivan uuden eliöpiirin, sillä mm. fasaaniperhe on asettunut aivan pihan rajaan, tikkoja on enemmän kuin yksi ja lumikkokin on nähty loikkivat tien poikki. Eksoottisin vierailija lienee harvinaisempi harjalintu, joka piipahti nurmella popsimassa kevään ensimmäiset perhosentoukat. Mitähän kissat siitä olisivat tuumanneet!?

Harjalinnun pesää tuskin "löytyy", sillä se on varmennetusti pesinyt ainoastaan
 kerran Suomessa.

Jatkamme passiivista seuraamista ja päivitämme karvojen tilanteen viimeistään siinä vaiheessa kun inventoimme pöntöt sisältöineen kaikkineen. Nyt annamme linnuille pesimärauhan ja siinä välissä nikkaroimme mm. pörriäishotellin. Kuulumisiin asian tiimoilta! 





lauantai 23. toukokuuta 2020

Tarjoilija! Kaalipadassani on karvoja.

Pesonen, tuo jokapaikan höylä jaksaa ilahduttaa ja yllättää. Silloin tällöin tarjoamme kaikkea jännää Petskin nokan eteen ja tällä kertaa kun henkilökunnan teki mieli täysin ala-arvostettua herkkuruokaa kaalipataa, annoimme Petskille haisteltavaksi kaalin. Pesonenhan tykkäsi! Pitkän tovin Petski hinkkasi, nuoli ja lopulta järsi kaalin lehden kärkiä ja silminnähden nautti uudesta tuttavasta!

 Sofi, Laku ja Hannu kävivät myös ihmettelemässä, mutta eivät intoutuneet kaaleilemaan. Taisivat vain kahta kauheammin ihmettellä Petskin kiintymystä. 

Sofille liian outo


Pesosta selvästi kiinnostaa.


Pesosta selvästi kiinnostaa KOVASTI


JA SAMA LIIKKUVALLA KUVALLA:



perjantai 15. toukokuuta 2020

Sofin nimipäivien yllätysvieras jännitti ja kiinnosti!

Sofin nimipäiviä vietettiin heti perjantaiaamuna klo 05.00 aikoihin - heti kun herättiin. Parhaiten pikkuneidin sai hyvälle tuulelle tarjoamalla aamiaisen. Yleisen asumisviihtymisen vuoksi onnittelulaulut jätettiin tulevaan iltaan erilaisten euroviisuesitysten muodossa. Sieltä Sofi saa poimia haluamansa. 

Nimpparisankari Sofi aamiaisella

Ruokailun jälkeen avattiin parvekkeen ovi, jotta aamu-uninen nimipäivä porukka pääsisi vetämään hieman happea. Hannu otti heti paikkansa ylimmältä kissatasolta. 

Henkilökunta touhusi arkiaamun kiireisiä askareita, kunnes alkoi tapahtumaan. Piri sahasi parvekkeen ja asunnon väliä, Hannu oli yläpesällä kaula pitkänä ja nimpparisankari Sofi huiteli kauas parvekeen raoista. Kauas turvaan. Varikset rääkyivät ja nyt Pesonenkin kiinnostui - samoin henkilökunta. 

Hannu otti jännittävän vieraan vastaan


Kettu kolusi maata parvekkeen edustalla, pyöri ja viisti nenää ruohoa pitkin. Hannua kiinnosti, mutta muu porukka oli hämillään oudosta kaverista. Laku ja Sofi pysyivät piilossa ja Piri pyöri siellä täällä, eikä tiennyt miten päin olisi. Nyt Jettakin oli kiinnostunut. Tippa veteli sikeitä Vihreässä huoneessa. 

Henkilökunta nappasi lautaselta vieraalle kissanruokaa, sillä sen perässä kettu saattoi olla. Pari päivää aiemmin olimme viskanneet kissanruoka-annoksen ohi tassuttaneelle siilille. Vaikka kettu ensisäikähdyksen jälkeen palasi, ei ruoka osunut nenään.

Sofi pysyi vielä tovin jemmassa, mutta Hannu ja Jetta pysyivät parvekkeella. Päätimme jatkaa nimppareita illalla perinteisimmin menoin.

Kettu piipahti aamulla Pesosen porukoita hämmentämässä

   

perjantai 8. toukokuuta 2020

Petski jumpar höpötatti

Joistakin leluista muodostuu klassikoita, joiden kimppuun käydään päivä toisensa jälkee ja joidenka perään juostaan vaikka läpi kantavan seinän. Höpötatti on yksi klassikoista joka kestää emolta pennulle. 

Pesonen on niitä kissoja joka saa välillä liki hepulimaisia leikkikohtauksia ja kaikki muu ympärillä unohtuu. Seuraavassa videossa ei aivan näihin sfääreihin päästä, mutta pientä kyytiä tatti saa. Tärkeintä on kuitenkin leikkiminen ja hauskanpito!