perjantai 15. toukokuuta 2020

Sofin nimipäivien yllätysvieras jännitti ja kiinnosti!

Sofin nimipäiviä vietettiin heti perjantaiaamuna klo 05.00 aikoihin - heti kun herättiin. Parhaiten pikkuneidin sai hyvälle tuulelle tarjoamalla aamiaisen. Yleisen asumisviihtymisen vuoksi onnittelulaulut jätettiin tulevaan iltaan erilaisten euroviisuesitysten muodossa. Sieltä Sofi saa poimia haluamansa. 

Nimpparisankari Sofi aamiaisella

Ruokailun jälkeen avattiin parvekkeen ovi, jotta aamu-uninen nimipäivä porukka pääsisi vetämään hieman happea. Hannu otti heti paikkansa ylimmältä kissatasolta. 

Henkilökunta touhusi arkiaamun kiireisiä askareita, kunnes alkoi tapahtumaan. Piri sahasi parvekkeen ja asunnon väliä, Hannu oli yläpesällä kaula pitkänä ja nimpparisankari Sofi huiteli kauas parvekeen raoista. Kauas turvaan. Varikset rääkyivät ja nyt Pesonenkin kiinnostui - samoin henkilökunta. 

Hannu otti jännittävän vieraan vastaan


Kettu kolusi maata parvekkeen edustalla, pyöri ja viisti nenää ruohoa pitkin. Hannua kiinnosti, mutta muu porukka oli hämillään oudosta kaverista. Laku ja Sofi pysyivät piilossa ja Piri pyöri siellä täällä, eikä tiennyt miten päin olisi. Nyt Jettakin oli kiinnostunut. Tippa veteli sikeitä Vihreässä huoneessa. 

Henkilökunta nappasi lautaselta vieraalle kissanruokaa, sillä sen perässä kettu saattoi olla. Pari päivää aiemmin olimme viskanneet kissanruoka-annoksen ohi tassuttaneelle siilille. Vaikka kettu ensisäikähdyksen jälkeen palasi, ei ruoka osunut nenään.

Sofi pysyi vielä tovin jemmassa, mutta Hannu ja Jetta pysyivät parvekkeella. Päätimme jatkaa nimppareita illalla perinteisimmin menoin.

Kettu piipahti aamulla Pesosen porukoita hämmentämässä

   

4 kommenttia:

  1. Onnea Sofille! 😻
    Kettu varmaan tiesi, että teillä on nimpparit ja tuli hakemaan kakkua. Hätääntyi sitten, kun ei ollutkaan katettu valmiiksi kulkureitille. 😂
    Meidän Sofialla on tuplajuhlat, kun on synttäritkin tänään. 😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea onnea! Myöhästyneet onnittelut!

      Kettu jatkoi matkaansa "toisiin juhliin". Saa tuo käydä ja kakkuakin tarjotaan edelleen jos kohdalle sattuu. -henkilökunta-

      Poista
  2. Hieno nimpparivieras! Sofille iloiset onnittelut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyt, mutta mielenkiintoinen vierailu! -henkilökunta-

      Poista