Tuhansien notkelmien maassa on jälleen tuhansien joulumyyjäisten aika. Mikäli kotikaupungin tai -pitäjän vuotuiset myyjäiset tuttuine piimälimppuineen ei innosta, kannattaa ottaa karttakirja käteen ja tutkia päivämatkan takaisia kohteita. Pesosen porukalla päivämatkan taipaleen taakse jäävät mm. Porvoo, Hämeenlinna tai Lahti.
Tällä kertaa valitsimme hyvien yhteyksien päässä sijaisevan mäkikotkien ja radiomastojen Lahden, sillä kaupunkista löytyi parikin, yllätys yllätys, kissamaista käyntikohdetta.
Ensimmäinen varsin herkullinen käyntikohde oli leivottu aivan keskustaan. Kyseessä oli Avainsäätiön ja Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistyksen yhteinen Pop up kissakahvila, joka ohjelman mukaan lupasi arpajaisia, kahvia, herkkuja, escape roomin ja tietysti kissoja. Vain yksipäiväinen ja nelituntinen tapahtuma haiskahti siinä määrin, että paikalla oli syytä olla ajoissa. Jopa niin ajoissa, että olimme ensimmäiset paikalla olivat. Aavistus oli oikeassa, sillä kun herkullinen soppalautanen ja aina yhtä sympaattinen pahvikahvi olivat tyhjät, niin pop-up kahvilalle tarkoitettu tila oli umpeen ammuttu. Porukkaa tuli ovista karmit naristen. Vegaaniset jälkkäriherkut täytyi ruuhkan takia unohtaa.
Paikkaa mainostavat pop up - kissat olivat onneksi kahden oven takana hälyisästä ja hikisestä tilasta. Heti ensikättelyssä henkilökunta asetti näennäisen aikarajan kissojen luona vierailulle ja samalla rajattiin huoneessa vierailijoiden määrää. Hyvä niin, sillä huoneessa oli kuusi haurasta pentua ja ihmisiä tarkkaileva emo. Toivottavasti myös ihmisiä ilahduttavilla kissoilla oli omat taukonsa.
Kauniilla jouluvaloilla piristetyn Lahden keskustan happihyppelyn jälkeen suuntasimme Jokimaalle, jossa Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistyksen toinen tapahtuma järjestettiin. Löytöeläintalo Kissankellon joulumyyjäiset ilahduttivat jälleen kerran. Ihmisiä oli pop up - kahvilan ohella käytävät täynnä, mutta nyt etiketti oli helpommin omaksuttavissa. Tuosta sisään, tuolla on kissoja, tuolla on lisää kissoja ja otatko kahvia vai otatko kahvia toisen kupin? Joko sulla on arpa? Kissatalossa kuljettiin kuin Towerin linnassa ja samalla ihastellaan vapaehtoistyön helmiä.
Kissankellon löytöeläintalo on siinä mielessä kissaystävällinen paikka, että isohkoissa huoneissa olevia kissoja voi tarkastella etukäteen lasin lävitse. Näin vältytään uteliaan ihmisen liian liki tulevalta ensikontaktilta. Kissoilla on myös empatia kuten toivottavasti myös meillä ihmisillä.
Löytöeläintalossa käyminen ei siis aina tarkoita sitä, että on ottamassa koditonta itselleen. Löytöeläintaloissa voi käydä vaikka tuppisuuna tarjoamassa rapsuttavaa kättä tai tarpeettomaksi jäänyttä tekstiiliä, jonka uskoo lämmittävän nukkuvaa kissaa. Löytöeläintalon henkilökunta vastaa ja kertoo varmemmin kuin puoliso tai puhelinmyyjä mitä on puutelistalla. Myös löytöeläintalon eläimillä on nälkä tai tarve nukkua mukavasti.
Mukaan tarttui tälläkin kertaa mukavaa. Arpaonni toi molemmista paikoista kynttilän, jota koristi perhonen! Kotona odottavat kissat saivat tuliaisiksi minttulelun (rähinälelun) ja henkilökunnalle kotisohvan röpöttäjäksi löytyi herrrkullinen tumma, itseleivottu saaristolaisleipä.
Vaikka lyhyeen aikatauluun ympätyn pop up- kahvilan ihmistungos hieman ahdisti, niin retki oli muuten vallan onnistunut. Ihmisiä kiinnostavat löytöeläintalot ja toivottavasti myös löytöeläinten tilanne ja kohtalot. Eläinten tilaan voimme vaikuttaa siis myös jaloillamme. Mitä useampi osallistuu, sitä parempi on eläinten tila.
TULE TUOMAAN JOULU
KODITTOMILLE ELÄIMILLE
Lahden löytöeläintalo Kissankellossa ovat ovet auki joulun hengessä 17.- 22.12, 2017 aikana, klo 13-18, jolloin talo lupaa kävijälle kehräystä ja haukuntaa. Tarjolla vierailijoille on glökiä ja pipareita, sekä mukavaa yhdessäoloa. Samalla käynnillä voi tiirailla vielä pukin konttiin erilaisia myyntituotteita, joiden tuotto menee kotia etsiville eläimille.
LÖYTÖELÄINTALO KISSANKELLO,
JOKIMAANKUJA 4, LAHTI
Tai sitten voi piipahtaa juna- ja linja-autoaseman läheisyydessä olevalla yhdistyksen kirpputorilla
Kissankulmankirpputori
Rautatienkatu 1
15100 Lahti