sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Sisäpiha bongaus

Mitä nyt, tapittaa Laku!


Lintuyhdistysten ja -harrastajien keskusjärjestö BirdLife Suomi järjesti jo 17. kerran lintujen pihabongaus tapahtuman. Tarkoituksena oli tarkkailla pihan tai jonkin paikan linnustoa tunnin ajan ja raportoida tuloksista järjestäjän sivuille. 

Ja koska kyseessä on hyvä koko perheen tapahtuma, niin päätimme yhyttää, no jos nyt ei ihan varsinaisella ajatuksella, niin osittaisella, bongaamisen myös kissoille ja varsinkin Lakulle, tuolle iloiselle ja tarkkaavaiselle nappisilmälle. 

Linnut toimme Lakulle riistakameran kuvalla läppärille asennettuna. Tarjolla oli tirppoja mm. keltasirkuista, tikleistä ja naakoista, äänten kera. Idea hyvä, toteutus mielenkiintoisempi - idea oli henkilökunnan mukaan hyvä, mutta itse toteutus oli enemmän Lakun mieleen.

Silmät olivat suurimmillaan siinä vaiheessa kun läppäriä asennettiin paikalle ja henkilökunta tohkeissaan toimitti asiaansa. Korkealta raapimapuun pötkötystasolta näki shown kaikkineen parhaiten. Lakulla ei ollut mitään syytä kiinnostua läppärin sisällöstä. Vasta kun äänet ruuvattiin kovemmalle, kämmenellä taputettiin ja rohkaistiin Lakua lähemmäksi, hypähti Laku kaikessa korrektiudessaan vilkaisemaan lähempää. Lintujen videolle tallentunut zirp zirp zirp ei särkenyt Lakun ja paikallaan jököttävän multimediakoneen illuusiota. Laku käveli kerran koneen ympäri ja homma oli siinä. Lopuksi poseeraus kuvaajalle.

Äh. Vieressä makoillut Hannu ei niskaansa edes kääntänyt. Äh.


Pyörin nyt tässä vaikka koneen ympäri ja "olen kiinnostunut", tuhisee Laku.
Taustalla Hannu on myös varsin kiinnostunut.


No. Vaikka talvimyrsky Valtteri teki jo tuloaan, henkilökunta viihtyi hyvin osallistuessaan tapahtumaan. Tunnin aikana saimme kirjattua 11 eri lajia, loppuvaiheen 38 tikliä pitäessämme hienoimpana kokemuksena. Videolla Lakun mielenkiintoa herätteleviä keltasirkkuja näkyi kymmenkunta ja kissojen kokoinen mustan puhuva korppi teki ylilennon. Mielenkiintoisin kissojen mielestä olisi ollut eittämättä yksin tunneleissa majaa pitävä jyrsijä, mutta sen jätämme ketun mielenkiinnon kohteeksi. 

Käpytikka piipahti myös.


Rohkea yksinäinen jyrsijä ruokailee rauhassa

Hyviä retkiä henkilökunnalle, mutta myös kissoille, jotka selvästi rivien välistä luettuna ovat välillä mielissään kun henkilökunta poistuu kotinurkista touhottamasta. Saavat kissat rentoutua oman porukan voimin. Jaksavat sitten hyöriä itsekin "ideoita pursuvien" henkilökuntalaisten kanssa.




torstai 20. tammikuuta 2022

Jatkotoimenpiteet tilanteen mukaan

"Pirillä on selvä sivuääni sydämessä. Suosittelen sydämen ultraäänitutkimusta." Kirjattu 2.6.2020.

Henkilökunta hämmästyi, kun tohtori stoppasi aikeen Pirin hammashoidosta. Siinä se lukee selkeästi, kaksi viimeistä lausetta. Sivuääni sydämessä. Ei nukuteta. No, hampailla ei sinänsä kiire ollutkaan, sillä ne on jokin aikaa sitten hoidettu. Tämä edellä oleva episodi tapahtui n. kaksi kuukautta sitten eläinlääkärissä. 


Älä Piri kupsuta, mutta poika kupsuttaa. Tilanne pari kuukautta sitten

Enemmän huolta aiheutti Pirin vatsa, jonka poika oli taas nuollut auki. Tätä ennen vatsan kanssa oli käyty lääkärissä tuolloin kesäkuun alussa ja siinä hässäkässä olimme sivuuttaneet nuo kaksi viimeistä lausetta. 

Piri on ollut kotona hankala punnittava, eikä se nytkään ollut onnistunut, sillä Pirin 1,29 kg:n painonpudotus puolessa vuodessa tuli yllätyksenä. Tiesimme painon pudonneen, mutta että noin paljon. Lääkäri mietti strategian, jutteli ja passitti henkilökunnan tutkimuksen ajaksi pois.

Hentoisen rauhoitteen turvin tutkittuna lääkäri pystyi kertomaan, ettei sydämen sivuääntä kuitenkaan löytynyt. Eli viime kerran "sivuääni" oli jännityksen tms. sivuääni. Vatsanseutu aiheutti lääkärissä kuitenkin huolta. Koska Pirillä on korvien seudulla havaittu mastsolukasvaimia, niin kasvainta ei nytkään pois suljettu - mutta ei sitä löydettykään. Solmukkeissa ei poikkeavuutta. Pirille annettiin kortisoonipistos ja lähetettiin kotiin "jatkotoimenpiteet tilanteen mukaan" - lauseen kera.

Seisoimme kuin rätisevän jään päällä, mutta läpi emme pudonneet. Järven syvyydestäkään ei ollut tietoa. 

Tuosta viimeisimmästä lääkäriretkestä on kulunut nyt tuo n. kaksi kuukautta ja Pirillä on edelleen vatsan seutu hieman auki. Sen verran auki, että se eilen jätti muutaman veripisaran peiton päälle. Piri on nuollut karvoja n. puolikkaan kämmenen alueelta, mutta tänään tilanteen katsottuamme, huomasimme siinä myös hentoisen karvankasvun. Mutta tilanne saattaa muuttua nopeasti. Stressikissa. Piri on viime viikot ollut kuitenkin hieman reippaampi ja selkeästi sosiaalisempi. Silloin tällöin nukkuu henkilökunnan kanssa ja tekee Pirimäisiä temppuja. Se luetaan hyväksi merkiksi. 

Koska kasvainta ei löytynyt, aloimme itseoppineesti pohtimaan ruoka-aine allergian- tai suolistosairauden mahdollisuutta. Kokki on taituroinnut jossain eliminaatiodietin ja ruokavaliotutkiskelun välillä. Isommassa kissataloudessa on haasteellista tehdä aivan täyttä kahdeksan viikon proteiinisulkua, jonka eliminaatiodietti vaatisi. 


Piri rentona, mitä nyt kuvaajaa katselee. 

Nyt Piri syö mm. hypoallergiaruokia ja monoproteiiniruokia ja kaikista ruuista pidetään kirjaa. Samalla arvioimme päivittäisen rapsuttamisen määrää. Mm. kana on alustavasti päässyt mustalle listalle. Pirillä on ollut hyvä ruokahalu ja melkein tekisi mieli silmämääräisesti sanoa, että painoa on hivenen tullut lisää. 

Em. faktoihin täytyy vielä muistaa Pirin stressiherkkyys ja esim. kolinat ulkoa saattavat laukaista tilannetta uuteen suuntaan. Kortisoonista oli aikaisemmin apua, mutta sitäkin joudumme pohtimaan olisiko esim. uudesta pistoksesta enemmän hyötyä vai hakureissusta enemmän haittaa. Tällä erää pitäydymme edellisen lääkärikerran viimeisessä lauseessa, jatkotoimenpiteet tilanteen mukaan.


     

keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Vuoden 2021 menot

Pesosen porukan vuoden 2021 menot on kalkuloitu ja loppusaldo näyttää liki samaa kuin vuonna 2020. Ruoka- ja lääkärikulut kulkevat liki käsi kädessä, mutta ruokakulut ovat jatkaneet selkeää vuosittaista nousuaan. Muuten menoissa on liikehdintää sen hetkisen elämäntilanteen mukaan. Tippa jätti jäähyväiset elokuussa, mutta voinemme silti tarkastella menoja seitsemän kissan mukaan.


Käydään menot tarkemmin läpi.


Parhaat tavarat ovat ilmaisia! Sofi testaa.


R U O K A


2017 2207,95:-
2018 2361,90:-
2019 2805,30:-
2020 2961,55:- 
2021 3309,21:-  / 276e/kk

Ruokaostokset noudattelevat viime vuosien tapaa, eli n. kerran kuussa tilaamme Zooplussalta isomman tilauksen - lihat marketista, sydämet kivijalkakaupasta tai MustiMirristä. Tipan osuus ei juurikaan tunnu, sillä Tipan annoskoot olivat niin pienet. Muutos tulee ennemminkin Pirin kohdalla, jolle on pariin otteeseen tilattu hypoallergeeniruokaa Kivuttomasta.


K U I V I K E

2017 657,55:-
2018 709,70:-
2019 805,90:-
2020 902,80:- 
2021 797,85:-  / 66e/kk

Tipan poismeno vähensi vessojen määrää ja samalla eri kuivikkeiden määrää. Hiekkavessoja on käytössä nyt kuusi ja pellettejä yksi, jota Piri käyttää harvakseltaan. Kuivikkeet eli pääsääntöisesti hiekat hankitaan määräalennuksella.  


H E R K UT  

2017 117,55:-
2018 141,80:-
2019 106,65:-
2020 179,75:-  
2021 156,10:-  / 13e/kk

Herkuttelu on vähentynyt ylipäätäänkin, mutta eniten tähän vaikuttaa Tipan poismeno, sillä Tipan lääkkeitä piiloteltiin vuoden 2020 tavoin herkkuihin. Voisi siis luulla, että herkku-kategorian menot pienevät vielä vuoden 2022 aikanakin. Kaupasta valmiina ostettu suht kallis ruoho kuuluu tähän osioon. 


L Ä Ä K Ä R I

2017 774,95:-
2018 3129,50:-
2019 5886,10:-
2020 3407,90:- 
2021 3446,77:- /  287e/kk

Tipalla oli neljä kontrollia - ka. n. 150e/krt. Jetan vuosittainen Veikkolan hammasreissu maksoi rapiat 800 e. Loppusumma koostuu muiden eläinlääkäriretkistä.


T A R V I K K E E T 

2017 611,65:-
2018 663,35:-
2019 704,75:-
2020 676,85:-
2021 605,70:- / 50e/kk

Tippa tarvitsi pissa-alustoja ja kun yksi neljännes putoaa pois, näkyy se heti menoerässä. Muuten tarvikkeiden lista koostuu esim. pusseista, papereista, siivousaineista, feliwaysta jne... 


M U U T

2017 92,95:-
2018 185,45:-
2019 282,70:-
2020 718,45:-  
2021 680,80:- / 57e/kk

Tipan lääkkeet kuuluivat tähän kategoriaan. Lisäksi parin vessan hankinnat on kalkuloitu tähän. Häilyvä osio. Sitä tukee fakta, että elo - syyskuun yhteiset menot ovat olleet 6,50:-, jolloin on ostettu parit tuliais lelut.


L O P P U S A L D O   (seitsemän kissaa, eläinlääkäri mukaan lukien)

2017 4462,60:-
2018 7191,70:-
2019 10 591,40:-
2020 8847,30:-  /
2021 8996,43:- /  750e/kk (107e/kk/kissa (laskettu seitsemälle)).


L O P P U S A L D O, ilman eläinlääkäriä kertoo jollain tavoin lähemmän totuuden. 

2017 3687,65:-
2018 4062,20:-
2019 4705,30:-
2020 5439,40:-
2021 5549,66:-  462e/kk (66e/kk/kissa (laskettu seitsemälle)).


Hyvästä raapimapuusta on pitkä ilo. Pesonen testaa.


100 euroa / kk. Se on raakilemainen arvio yhden kissan kuukausimenosta vuoden aikana. Kaksi kissaa 200 euroa/kk. Kannattaa pitää mielessä kun pohtii kissan hankkimista! Toki kaikki laskuissa olevat seitsemän eivät ole kuluneen vuoden aikana käyneet samaa kallista hammasoperaatiota, mutta tullee jossain vaiheessa hammaslääkärissä käymään. Se on sitten kertalasku sille kuulle. 

Kuluvalle vuodelle ei ole isompia suunnitelmia, mutta ainankin Lakulle on tulossa sydän ultra. Pirin, tuon viime vuosien murheenkryynin terveystilanne on tällä erää arvoitus. Tällä hetkellä yritämme jonkin näköisellä ruokakontrollilla saada selkeyttä Pirin tilanteeseen. Palaamme siihen asiaan jossain vaiheessa. Kissojen huonekalujen osalta näyttää tilanne olevan ihan ok. Viime vuoden tammikuussa meni 753 euroa - nyt kuun puolessa välissä on mennyt 366,49 euroa eli latupohja näyttää liki identtiseltä viime vuoteen nähden! 

torstai 6. tammikuuta 2022

lauantai 1. tammikuuta 2022

Vuodenvaihde

 Aamu valkeni surullisen näköisenä, sillä taivaanranta oli aivan tyhjä. Ei linnun lintua. Yöllä, puolenyön aikaan, reilun puolen tunnin ajan taivas oli sotatilassa. Räjähdyksiä ja rikkiä niin ettei siinä tilassa mikään elä. Sen ajaksi myös Pesosen porukoilla livahdettiin bunkkereihin ja toivottiin ettei silmitön rakettituli kantautuisi korviin. Silloin pelotti.

Pitkään Piri pötkötteli ikkunan äärellä

Onneksi rahanpolttamista tuossa mittakaavassa kesti vain tuon reilun puoli tuntia. Sitä ennen mm. porukan heikommaksi lenkiksi pohdittu Piri pötkötteli ikkunan äärellä ja kuulosteli vuoden viimeisen päivän ääniä. Tai sitten Piri pelkäsi, mutta seurasi tilanteen konkreettista etenemistä - kun klo tuli 23.30 pintaan, Piri oli se joka hävisi nopeimmin. Tosin myös mm. Jetta ja Sofi pötköttelivät ja torkahtelivat pimenevässä illassa. Hannulla oli vaikeinta. Hannu ei rentoutunut missään vaiheessa, vaan kuulosteli jokaista ääntä ja ääniähän tuli sitten joka suunnasta. Pesosen kanssa pärjättiin ja Pesonen reagoi illan h-hetkeen suht normaalilla utelaisuudella.


Ruoholle kyytiä. Lakulle kyytiä - Pesosella vuoden ensimmäinen päivä alkoi reippaasti

Vuodenvaihteesta selvittiin melko kivasti ja tänään on muutamaa paukuttelua lukuunottamatta ollut rauhallista. Pesukoneen hyrrätessä ja kissojen kehrätessä, toivotamme blogin lukijoille mukavaa alkanutta vuotta 2022!