Välissä tapahtunutta

Kun Pesonen kävi tammikuun lopussa poistattamassa patin ja jäimme odottamaan patin tuloksia, sen jälkeen aina tähän päivään asti on tapahtunut paljon muutakin ja paikoin meno on ollut melko hurjaa. Pitäkää kiinni.

 

Maanantai 2.2.2026 

"Tänään 30-v synttäreitä täyttävä Vinku on kovilla (pakkasta -19c)" 

- päiväkirjamerkintä- 

Ei ole väärin onnitella autoamme, joka täytti 30-vuotta! Se on hyvä auto, se on auto jolla olemme kuskanneet kissoja, no lähinnä eläinlääkäriin, mutta myös esim. viime kesänä mökille. Onneksi olkoon Vinku. Olet hyvä auto.

 

Torstai 5.2.2026 

 Helmikuun viidentenä, puolenpäivän aikaan kissojen kokki oli lukkojen takana kylpyhuoneessa. Yhtä´äkkiä alkoi tuskaisen tuntuinen, mutta oudon tunteikas huutaminen... "Ei voi olla totta, ei tää voi olla totta...".   

"Moikka. Rekku on palannut kotiin!"

-tekstiviesti-

 

Perjantai 6.2.2026 

  Muistanette vielä sijaiskotikissan Reginan, joka muutti huhtikuun lopussa 2024 uuteen kotiin. Se oli äkkiseltään Reginalle uusi paikka, outo paikka ja Regina otti ja lähti omille teilleen. Laajoista etsinnöistä huolimatta Reginaa ei löydetty, edes näköhavaintoja ei tullut. Regina oli täysin kadonnut. Kunnes reilu puolitoista vuotta myöhemmin omistaja sai näköhavainnon Reginan oloisesta kissasta, n. kilometrin päästä kotoa, samasta paikasta josta Reginaa oli loukutettu jo silloin kun se katosi. Ja miltei välittömästi kissa meni myös loukkuun. Regina oli saatu talteen!

 "Jepu on sokeutunu, haahuilee pelokkaana. Silmät lautasina. Ei nähnyt kun menin viereen".

-tekstiviesti- 

 

Sijaiskotikissa Regina

 

Tekstiviesti piti paikkansa. Reginan löytymisen jälkeen lyötiin jalat alta, sillä Jetta oli menettänyt äkillisesti näkönsä. Ja samaan aikaan odotimme Pesosen patin tuloksia, joita oli lupailtu saapuvaksi viikossa. Viikko oli jo umpeutumassa. Jetta törmäili vesikippoon ja huonekaluihin. Törmäili kaikkeen. Jetta ei nähnyt. Lopulta Jetta saatiin syömään, jonka jälkeen Jetta meni nukkumaan. Jetta nukkui ja kun heräsi, näkö oli aavistuksen palannut. Saimme varattua ajan päivystykseen seuraavalle päivälle.

 

Jetta, aikaisemmin tänä vuonna kuvattuna

 

 Lauantai 7.2.2026

 Aamulla Jetta innostui leikkimään ja leikki sen verran hurjasti, että meni itsensä ympäri, jonka jälkeen Jetta meni jälleen sekaisin. Jetta tuijotti kattoon, ikäänkuin etsien katosta jotain. Oli selvästi hätääntynyt. Näkö katosi uudestaan hetkeksi.

Tutkittaessa pupillit reagoivat valoon normaalisti ja uhkausvasteet olivat normaalit. Verenpaineet olivat hieman koholla, ollen 170-180. Silmänpohjassa havaittiin hieman verenvuotoa. Lääkäri epäili korkean verenpaineen aiheuttamaa verkkokalvovauriota ja määräsi verenpainelääkityksen.

Lääkärissä istuskellessa epäilys heräsi myös Reginasta, oliko kissa oikeasti Regina vai joku saman näköinen? Reginan sirua ei vielä oltu luettu. Niin paljon tapahtui, että tuntui että päässä viirasi. Alkoi epäilemään kaikkea.

  

 Sunnuntai 8.2.2026

Taas illalla Jetta menetti näkönsä. 

 

 Maanantai 9.2.2026

Pesosella tikkien poisto. Ja Jetalle varattiin aika silmälääkärille.

 

Tiistai 10.2.2026

Pesosella on ollut kuuppa melkein kaksi viikkoa. Aamulla putsasimme Pesosen naamaa ja otimme kuupan pois ja jossain välissä Pesonen vetäisi korvan juureen, tikinpoiston kohdalle isohkon vekin. Töihin oli mentävä. Töistä palasimme kakka puntissa kotiin ja pelkäsimme pahinta, mutta tilanne oli olosuhteisiin nähden ok. Töiden jälkeen lähdimme kuitenkin Jetan kanssa Vantaalle silmälääkäriin. 

Vaikka matkaa oli liki 50 km, niin Pieni Eläinsairaala Morelius Vantaalla oli käytännössä yhden vasemmalle kääntyvän ja yhden oikealle kääntyvän risteyksen jälkeen. 

Molemmissa silmissä todettiin verkkokalvonirtauma, oikeassa kokonaan irti ja vasemmassakin osittain paikoillaan. Mahdollisesti vasen silmä näkisi, mutta siitä puuttuu uhkausvaste. Irtauma johtuu todennäköisesti korkeasta verenpaineesta. Hoitona jatketaan verenpainelääkitystä Amodipilla. Osalla saattaa verkkokalvot palautua paikoilleen ja näkö osittain palautuu. Hyvänä tietona oli se, että silmät ovat kivuttomat.

Paluumatkalla kotiin saimme tekstiviesti kuvan kera. On se! Viesti tuli Reginalta kuvan kera, josta pommin varmasti selvisi, että Regina on Regina! Toisessa kuvassa Regina venytteli niin kuin kissa vaan venytellä osaa. 

Vielä oli Pesosen vekki. Vekistä oli lähetetty kuva eläinlääkärille, josta saimme tiedon, ettei sitä tarvitse lääkärin "parsia". Kotikonstein jatketaan, kuuppaa ja eläimille tarkoitettua pihkasalvaa. 

 

Pesosen vekki

 

Keskiviikko 11.2.2026

Pesosen tulokset viipyvät. Kohta kulunut kaksi viikkoa.

"Oispa tänään rauhallinen koti-ilta. Ja kaikki katit ehjiä."

-tekstiviesti- 

 

Perjantai 13.2.2026

Tulokset tulivat. Pesosen kasvain on pahanlaatuinen.

-päiväkirjamerkintä- 

 

 

Nykyhetki. Tilanne on tasaantunut. Jetta ottaa lääkkeensä ja ne tehoavat. Lääkitystä tuplattiin puolikkaasta pilleristä kokonaiseen ja se on toistaiseksi saatu annettua herkkutikkuun piilotettuna. Jos tikku ei toimi, otamme käyttöön karjalanpiirakan riisin! Jos Jetalla nenä toimii, toimii myös hieman lämmitetty piirakan riisi. Jetta on aavistuksen rauhallisempi ja selkeästi näkökyky on tallessa. Jetan tilannetta tietysti seurataan. Pesosen tilanne on avoin, mutta Petski on saanut kuuppakautena rönttöiseksi mennyttä turkkiaan parempaan kuosiin ja on nyt vallan edustavan näköinen. Kuupan pois oton jälkeen Petski raaputti edelleen korvia, mutta emme halunneet laittaa enää kuuppaa. Sitä vastoin Pesonen sai koirille tarkoitetun tossun, jota hieman vahvistimme, ettei kynsi tule siitä läpi. Tossu toimii ja pidämme edelleen tossua. Sinä päivänä kun otimme kuupan pois, Pesonen suuntasi välittömästi pallokorille, poimi pallon ja meni käytävään pelaamaan käytäväpalloa! 

 

Kuuppa ottettu juuri pois - Pesonen haki pallon ja meni käytävään pelaamaan

 

Pesonen nukkuu paljon ja toisaalta syö paljon. On toisaalta oma itsensä, mutta toisaalta myös vanha ja väsynyt. Mennään päivä kerrallaan.  

 

Mennään päivä kerrallaan. Tämä kuva tältä illalta.

 

 

  

  

Aurinkorouva Pesosen vapaapäivä

Tänään ei paista, toteaa yöpöydälle kavunnut Pesonen

Ilmatieteen laitos lupailee näille main taas lumisateita ja se tietää armotta myös sitä, ettei auringolla ole asiaa näyttäytyä sillä terällä, joka porautuisi hellimään vanhan Rouva Pesosen luita. Pari päivää paistoi, mutta ei tänään ja sen Petskikin totesi. Jo ennen aamupalaa Pesonen oli makuuhuoneessa, yöpöydällä odottamassa aurinkoa, mutta niitä ei koskaan tullut. Vielä eilen paikka oli viimeisten säteiden paikka. 

Vihreän huoneen viimeiset säteet

Pesosella on ilmiömäinen kyky löytää auringon kulku ja tavoittaa se, kunnes se katoaa ikkunapuitteiden tai huoneen kulman taakse. Pesonen velloo auringossa, kuin suomalainen mies säälissä nakkikipon mentyä nurin. Pesonen nauttii, sanan kaikissa taivutusmuodoissa. Pesonen kylpee ja mitä enemmän on kutittivia kuplia, sen autuaampi on olo. Grillaa grillaa ja lieskat lyövät!

Grillaa, grillaa, lieskat lyövät ja Pesosen niskaa herkutellen syövät!

Asunnossa on kaksi huonetta joita aurinko sahaa ja tätä väliä Pesonen hakee. Ei hulluna, mutta tietoisesti. Jokin naksahtaa, jokin kertoo että nyt paistaa. Liekö lämpöväreily tai sitten valo pääsee silmistä sen verran, että se kertoo auringon olevan "päällä". Sokeudesta on kuitenkin todettu, ettei Pesonen näe yhtään mitään. Silmien ei pitäisi reagoida valoon millään tavalla.  

Tänään on kyseenalainen vapaapäivä. Tänään ei paista. Vapaapäivää Pesonen kunnioittaa nukkumalla. Tänään nautitaan erilaisesta kodin lämmöstä. 

Eilen vielä paistoi ja tässä nautitaan makuuhuoneen viimehetken lämmöstä

 

Pesonen pärjää

Pesosen sokeutta ja sitä kuinka Pesonen asian kanssa pärjää, on sanoin vaikea kuvailla. Viimeisen vuorokauden aikana on tullut pari tilannetta esiin, jolloin Pesonen on jälleen hämmästyttänyt ja onneksi on kamera  ollut valmiina. Antaa kuvien ja selostuksen puhua.

Pesonen seuraa tarkasti pöydän reunaa

Jostain syystä Pesonen on lyhyen ajan sisällä jo pariin otteeseen seikkaillut olohuoneen pöydällä. Petski tietää miten sinne pääsee ja onneksi tietää miten sieltä pääsee pois. Pöytä on perinteinen kaunis pirttipöytä, jossa on kaksi penkkiä, n. 43 cm:n korkeudella. Penkeille Pesonen kipuaa ensin penkkiin etutassujen varassa nojaten ja siitä ponnistaen - kevyellä loikalla. Pöydälle mennään sen kummempia ihmetellen. Pöydälle päästyä Pesonen käyskentelee, nuuhkii tai muuten vain ihmettelee paikkaa, aivan kuten sadat Suomalaiset kesäisin kiivetessä Kolin huipulle.

Koivet suoraksi eteen - tekniikalla alas

 

Kun Pesonen on pöydällä, Petskiä ei auta millään lailla ahdistaa tai väkisin yrittää rapsuttaa - muuten tyttö saattaa sännätä. Näin ei ole käynyt, mutta voi hyvinkin käydä. Pesosen alastulo jännittää aina, vaikka aina se on sujunut yhtä mallikkaasti. Petski tietää missä pöydän sivureuna on ja luottaa että penkki on siinä missä ennenkin. Sama toisella puolella. Hyppy penkille, ehkä muutama kurahdus ja hyppy lattialle. Taas on pöydällä käyty!

Ups, nyt on pöytä hieman hakusessa! Jetta
vasemmassa yläreunassa

Toinen tilanne syntyi, kun Pesosen piti lähteä Jetan perään, sillä jollain käsittämättömällä valikoivalla kuulolla Pesonen tietää missä Jetta menee. Nyt Jepu oli hypännyt parvekkeen kissatasolle ja Petskin oli päästävä perään. No, kissataso on sen verran korkealla, ettei Petski sinne pääse, ei edes kuinka venyttämällä. Tällä kertaa, paluumatkaa tehdessä, Petskin suuntavaisto penkin reunalle päästyä hieman karkasi. Petski olisi halunnut mennä yläkautta, pöytää pitkin, mutta kun pöydän kansi ei tapailusta huolimatta löytynyt, piti penkiltä tulla suoraa, hypäten alas. Parvekkeen penkki on aavistuksen matalammalla, joten se on myös turvallisempi. Alastulo onnistui hienosti.

Kun Petski kiipeää jonnekin, mistä pitää tulla hypäten alas, näyttää Petskin tekniikka olevan yksinkertaisesti koivet suoraksi eteen ja parasta toivoen! Antaa Pesosen mennä ja temmeltää, kun kerta tyttö näyttää siitä nauttivan!

Pesosen reviiri kasvaa

Pesonen ensimmäisellä retkellä
muualla huoneistoa

Tammikuussa 2014 alettiin pikkuhiljaa päästämään Pesosta muualle asuntoon. Kaikki tapahtui valvotusti. Ensin käytiin nuuhkimassa eteinen ja keittiö, samalla pitäen muita huoneita "suljettuina". Pesosen retket olivat aluksi lyhyitä ja iltasella palattiin mielellään omaan pieneen yksiöön. Makuuhuoneen oven edessä oli suuri wc-paperi säkki esteenä, sillä emme olleet varmoja kuinka Pesonen käyttäytyy yöllä meitä kohtaan. Parissa päivässä Pesonen tuli siitäkin ylitse ja kun yötkin osoittautuivat rauhallisiksi, oli Pesosella kulku vapaa kaikkialle. Jo ensimmäisellä kerralla käydessään makuuhuoneessa, tuntematta sen kummemmin tavaroiden sijoittelua, kiipesi Pesonen ikkunan äärellä olevien tasojen päälle. Kaikki meni hienosti. Pesonen ei törmäillyt mihinkään, vessat ja ruokapaikat löytyivät jouhevasti. Oman lökö paikkansa Pesonen löysi lopulta olohuoneen nojatuolista. 

Kuun lopussa Pesonen oli päässyt jo niin hurjaan vauhtiin, että siihen piti reagoida. Olohuoneen n. puolitoista metrisen kiipeilypuun ylin pata poistettiin turvallisuussyistä. Ketterästi Pesonen kampesi sinne, mutta kun piti poistua, ei se sujunut ongelmitta. Kiipeilypuun varsi oli pataan nähden keskellä, eikä tassut ylttäneet varteen, kun alas piti tulla. Hypätä ei voinut, kun ei tiennyt etäisyyksiä tai alastuloa. Hätä kasvoi. Alempi pata olisi ollut sopivan etäisyyden päässä, mutta kun siihenkään ei tassut yltäneet tai sitä ei ylipäätään tiennyt olevan. Suuren rohkeuden kerättyä tuli Pesonen itsensä keikauttamalla, kaarevalla voltilla runkoon kiinni ja siitä pylly edellä takaisin lattialle. Lattialla seistiin hetki paikallaan, naukaistiin ja jatkettiin matkaa. Temppu oli sen verran uhkarohkea, ettei tuurille ja rohkeudelle annettu tämän jälkeen enempää vastuuta. Pata otettiin pois. 

Pesonen kiipeilee (1;27)

  Pesonen löysi tiensä myös pöydille. Nopeasti opimme, ettei penkin ja pöydän väliin saanut jättää rakoa siksi aikaa kun emme olleet pöydän äärellä syömässä, kahvittelemassa tai olimme poissa kotoa. Onneksemme Pesonen oppi nopeasti millä etäisyydellä penkit ja lattia olivat. Kerralla korkealle ei Pesonen yrittänyt hypätä; sen verran, että etutassuilla kokeillen yltti reunalle ja siitä pienellä ponnistuksella tasolle. Toki alku oli kaikinpuolin hapuilua, mutta suurempia kuperkeikkoja tai kolhuja ei tullut. Pesosella oli järki ja maltti koko ajan matkassa mukana. 

Pesonen pöydällä (1;12)

Sokeus

Pesosen silmiä vilkaistiin tammikuisella lääkärikäynnillä. Lääkäri katsoi valolla, mutta sen kummempia tutkimuksia ei tehty. Verkkokalvossa ei ollut ongelmia ja silmät pohjat olivat ok. Lääkäri arveli sokeuden johtuvan sikiöaikaisesta kehityksestä, toisin sanoen ravinnon puutteesta. 

Varsinkin olohuoneessa suunnistaessa huomasimme, että Pesonen käytti kulkiessaan maton reunoja. Reunat olivat rajat ja niistä tiesi mihin asti sai juoksahtaa ja missä oli turvallista kulkea. Välillä vauhdin ollessa aisteja nopeampaa tuli pieniä tömpsähdyksiä johonkin penkin kulmaan tai vastaavaan, mutta pikkuhiljaa etäisyydet asioiden välillä alkoivat löytymään. Selkeästi Pesonen suunnisti myös esim. olohuoneen akvaarion veden solinan perusteella. 

Vaikka hajuaisti Pesosella toimi mainiosti, tuli nopeasti tavaksi ruokakippoa viedessä napauttaa posliinista reunaa sen verran, että siitä tuli selkeä kilahdus. Ruokakello. Samoin kuivia raksuja annettaessa aloimme napauttelemaan pintoja joihin naksut laitettiin. Pari koputusta jotta huomion sai. Napautukset tulivat osittain siksi, etteivät talouden muut kissat ehtineet tyhjentämään Pesosen kippoa. 

Leikkiessä Pesonen selkeästi saalisti kuulolla, mutta myös hajulla. Parin pallon pompahduksen jälkeen oli aika hypätä perään ja napata - tai ainankin yrittää saada - saalis kiinni. Yllättäen pehmopalloista tuli suosituimmat lelut, eikä niinkään palloista, jotka kilisivät. Pehmopallojen etuna oli myös se, että ne sai kuolata omalla tuoksulla. Kuolan tuoksua pystyi sitten seuraamaan, jos pallo pääsi käpälistä karkuun. Niitä oli myös helppo kantaa. Pehmeät pallot eivät myöskään tehneet kipeää, mikäli heitettäessä sattuivat kolahtamaan nenään. 

Pesonen palloilee (1;05)

Ja Pesonen tykkäsi leikkiä! Pallon saadessa kiinni, oli sitä mukava hieman muiluttaa ja polkea takajaloilla tai sitten pallotella tassuilla, kuin paraskin viheriöiden jalkapalloilija. Mikäli pallo sattui karkaamaan ulottumattomiin, piti sen perään huutaa (lue. meidän piti hakea ja heittää). Sokean kissan leikkiä oli hämmästyttävää katsoa ja nämä olivat niitä hetkiä kun sokeuden unohti. Pesosta oli helppo kannustaa ja Pesonen tuntui lähtevän kannustukseen mukaan. Pikkuhiljaa tuntui, että Pesonen alkoi juurtumaan tilanteeseen. Se alkoi nauttimaan olostaan kaikin kissankarvanrinnoin! Takaraivossa painoi kuitenkin ajatus siitä, että Pesonen ja Sofi olivat edelleen eläinsuojeluyhdistyksen kissoja.

  Pesonen leikkii (1;00)