Suomessa on parin viime vuoden
aikana nautittu hyvin lauhoista talvikeleistä ja se on yksi osasyy kasvaneeseen
löytökissa määrään. Jos löytöeläintalon kautta on aiemmin kulkenut n. 30–50
kissaa vuodessa, on määrä tällä hetkellä lähes tuplaantunut. Kissoja tulee
tällä hetkellä enemmän mitä on tilaa ja resursseja.
Kun itse löytöeläintalot täyttyvät,
joudutaan turvautumaan sijaiskoteihin.
Vaikka pääosin sijaiskoti järjestelmä on toimiva ja vähintäänkin tarpeellinen,
on sielläkin ongelmia. Ilmiöksi on muodostumassa, ettei sijaiskodiksi ryhtyneet
mieti tarpeeksi eläimen tarpeita, eikä tule ajatelleeksi sitä, kuinka paljon
eläimen hoito sitoo ja vaatii. Sijaiskodiksi haluavat haastatellaan ja heille
selostetaan millaisia haasteita huonoista tai haastavista oloista olevan
eläimen kanssa mahdollisesti on edessä. Silti eläinten nopeita palautuksia
tapahtuu paljon. Eläin, jota on jo tarpeeksi pompoteltu ja mahdollisesti
traumatisoitu, ei kaipaisi saman tien käännytystä. Eri asia on tietysti nämä
tapaukset, jolloin eläin ei yksinkertaisesti vain sopeudu tilanteeseen. Silloin
on järkevintä etsiä uusi paikka.
Löytöeläintalot ja – hoitolat toimivat pääosin
vapaaehtoisten voimin ja se tarkoittaa sitä, ettei heille makseta siitä
palkkaa. Sosiaalinen yhteisö saattaa toki olla palkitseva, mutta kuten
vuodenvaihteessa saimme Hesyn suunnalta kuulla, voi sosiaalinen yhteisö myös
kaatua päälle ja näin löytöeläintyöstä tulee todella raskasta. Jokaisen itsensä
vastuulla on pysyä omien sietokykyjensä rajoissa, jotta tulehtuneesta työilmapiiristä
eivät eläimet joudu kärsimään.
Kissoja hylätään Suomessa n.
20 000 joka vuosi. Lisäksi kissoja tulee valtavat määrät mm.
populaatioiden kautta. Populaatioita esiintyy joka puolella, mutta varsinkin
maaseudulla. Maaseudun kissapopulaatiot ovat löytöeläintyössä varsin hankalia
tapauksia hoitaa, ihan jo kulkuyhteyksien vuoksi. Tavoitteena on kuitenkin
saada ”kitkettyä” populaatio kokonaan ja sen vuoksi loukutuksiakin
järjestellään useamman päivän ajan. Paljon riippuu myös siitä, kuinka hyvin yhteistyö
asukkaiden kanssa sujuu, mutta silti uusia populaatioita syntyy jatkuvasti
sinne tänne.
Yleisimpiä populaation
syntykaavioita on se, että pihalle ilmestynyttä kissaa aletaan ”luonnollisella äidinvaistolla”
ruokkimaan, jonka seurauksena ilmaantuu uusia kissoja kulmille ja näin
populaatio leikkaamattomien kissojen välillä on valmis. Lisäksi on ihmisten
itse ylläpitämiä populaatioita, joiden toiminnan loppumiseen tarvitaan yleensä
viranomaistahoja. Aina niidenkään valta ei yllä auttamaan.
Yhtä mieltä löytöeläin puolella
ollaan siitä, etteivät ihmiset leikkauta kissojaan tarpeeksi. Ihmiset ovat
valistuksen suhteen hyvinkin vastaanottavaisia, mutta toisaalta päivitellään
leikkauksen kallista hintaa tai leikkauksen tuottavan kissoille turhaa
kärsimystä ja kipua. Edelleen moni vapaasti ulkoileva kissa ja sittemmin
kadonnut kissa on leikkaamaton! Sama pätee myös useamman sisäkissan talouteen. Kissoja
ei leikata. Vahinko ei katso, onko kattoa pään päällä vai ei.
Kissojen leikkauttamisen suhteen
eletään edelleen monien harhaluulojen varjossa. Luullaan, ettei strelioitu
kissa hiirestä kuten leikkaamaton. Tutkimukset puhuvat kuitenkin steriloidun
kissan (varsinkin naaraiden) tehokkuuden puolesta, sillä silloin kissan energia
ei mene reviiritaisteluihin, kiimoihin, tiineyteen ja pennuista huolehtimiseen.
Osa pelkää maatiaiskannan katoamisen puolesta. Löytöeläintalot ja
eläinsuojeluyhdistykset ovat koko ajan niin ylikuormitettuja, ettei perinteinen
kotikissa katoa mihinkään. Lisäksi pelätään, että kissasta tulee levoton -
leikatun kissan hormonitoiminto hidastuu ja sen luonne rauhoittuu. Kissa ei
myöskään kaipaa saamatta jääneitä jälkeläisiään, vaan aikaisin tehty
sterilointi saattaa jopa auttaa sitä terveydellisesti.
Eläinsuojeluyhdistykset ja
löytötalot painottavat kissaa hankkivia harkitsemaan päätöstään. Älkää ottako
kissaa hetken mielijohteesta, sillä kissa on oikeasti pitkäikäinen eläin. Kissa
vaatii huolenpitoa joka päivä, aamusta iltaan. Se vie aikaa ja rahaa. Laadukas
ruoka, hiekat, virikkeet, hoitaminen (madottamiset ja rokottamiset) ja eläinlääkäri
ovat jatkuvia kuluja.
Sama pätee kissanpentuun. Pennun
luovutusikä on 12 viikkoa, eikä se silloin ole enää pörröinen sinisilmäinen
hurmuri, vaan kilon jötkäle, joka muistuttaa jo kovin paljon aikuista kissaa.
Löytötalot ovat täynnä myös aikuisia, n. 4-5 vuoden ikäisiä kissoja, jotka ovat
kokeneet lyhyen ikänsä aikana kovia. Näilläkin kissoilla olisi vielä pitkä ja
antoisa elämä edessä!
Kannattaa myös miettiä, mistä
kissansa hankkii. Asioista täytyy ottaa selvää; lajin ja rodun vaatimukset on
hyvä tuntea, kasvattajasta olisi hyvä tietää jotain ja samalla olla varma,
ettei tue pentutehtailua.
Eläinsuojelutyö on raskasta ja
siihen toivottaisiin päättäjien arvostusta ja valtaa. Eläinsuojelulakia
toivotaan selkeämmäksi kissojen vapaana pitoa koskien. Yhtenä toiveena pidetään
kissojen valvomatonta liikkumiskieltoa. Lisäksi peräänkuulutetaan niin kissojen
kuin koirienkin pakollista tunnistusmerkintää, joka helpottaisi huomattavasti
löytöeläimen palauttamista omistajilleen. Samoin se vähentäisi varsinkin
kissojen jättämistä löytötaloille.
Vaikka yhdistysten ja viranomaisten
välinen yhteistyö koetaan ainakin näennäisesti sujuvan, niin samalla
eläinsuojelutyön raskautta ja sen kasvavia työmääriä ja –tehtävä jonoja
kauhistellaan. Siihen kaivataan kipeästi lisää resursseja ja eläinsuojelutyötä
tekevien hoitajien määrää.
Juttua
varten pyysin viideltä eri löytötalolta
tai
eläinsuojelutaholta vastauksia, joista vastauksia
tuli
kahdelta. Vastaukset tulivat Turun seudulta ja
itäisestä
Suomesta.