Pesosella on tämän vuoden kesä ollut yhtä "rantalomaa"! Petski pötköttelee aurinkomatolla silloinkin, kun aurinko ei paista. Pesonen on nauttinut kesästä täysin rinnoin - kaikki kesän merkit ovat maistuneet; aurinko, ruoho, parvekkeella käyskentely jne.. Kesän äänet ja tuoksut ovat tuntuneet luissa ja ytimissä saakka. Milloin skootteri on pärähtänyt käyntiin tai ruoho-kone syönyt vihreää herkkua, jättäen huumaavan tuoksun taaksensa. Onneksi tämän kesän vitsaus, makean perässä pörräävät ampiaiset ovat pysyneet poissa.
Pesonen rantalomalla |
Petskulla on Jetan kanssa sujunut aavistuksen paremmin ja pariin otteeseen on "pariskunta" nähty nuuhkuttelevan toisiaan. Sitä vastoin Piri on hieman rähissyt ja kiusannut Petskiä. Siitä merkkinä raapamat korvissa. Piri ei tulostaan juurikaan ilmoittele, vaan säntäilee ja loikkii niin että Petski jää siinä tohinassa alle. Valvova silmä pyrkii menemään väliin ennen kuin mitään tapahtuu, mutta aina ei silmä ole paikalla.
Mutta kesä tekee jo loppua. Sen huomaa myös Petskusta, jonka päiväohjelmaan on useammin tullut leikkituokioita. Kaava on se sama tuttu; Pesonen kiertää huonetta ja naukuu. Naukumista kestää sen ajan, kunnes pehmeä pallo on löydetty. Sitten pallo kannetaan huoneen keskelle ja odotetaan kunnes joku tulee ja heittää sen pomppimaan niin, että Petsku kuulee sen. Tai sitten Petsku on omatoiminen ja antaa pallolle itse kyytiä.
Käyntikohde - Beef´n Bones, Järvenpää
Parkkipaikka aivan kaupan edustalla |
Tarjonta eläinkaupoissa on usein liki sama, niin aina jotain pientä kivaa löytää, kunhan vain jaksaa etsiä. Mukavassa kesäkaupungissa Järvenpäässä sijaitsee koirien ja kissojen raakaruokintaan erikoistunut Beef´n Bones lemmikkieläinliike. Paikalle pääsee kätevästi autolla, sillä kaupan edustalla on mainio parkkipaikka, eikä junalla tai linja-autolla saapuneetkaan joudu kävelemään pitkiä matkoja.
Vaikka kauppa on etupäässä edustettu koirille, niin löytyy kissaväellekin omansa. Ziwipeakin ja Power Of Naturen lisäksi pakastealtaissa on hyvä kattaus kotimaisen Hurjan raakapakasteita. Hurjan yhtenä etuna voi pitää niiden optimaalisia pakkauskokoja. Pötkö on 200 grammaisena kätevä sulattaa vaikka kokonaan ja 400 gramman vakuumipakkaus sen verran litteä, että se on helpohko laittaa pieneksi.
Muuten kissa-tarvikkeita, mm. hihnoja, vessoja tms. kaupassa on vähänlaisesti, ainoastaan nimellisesti.
Kauppa on pieni, mutta sinnikäs ja ihan sen vuoksi käymisen arvoinen. Mukaan kannattaa ottaa pieni kylmälaukku tuliaisille, sillä ilman niitä tuskin poistut!
Lisätietoja: http://www.beefandbones.fi/
Pesonen rantalomat näyttääpi niin kivalta. Ja palloleikki kuulostaa kivalta. Vielä on kesää ja aurinkoisia lattialänttejä jäljellä!
VastaaPoistaJuu, en ole vielä päättänyt milloin loma loppuu - eli toistaiseksi "lomalainen"! - Pesonen-
PoistaSulla on hyvän näköinen hiekkaranta! - Max
VastaaPoistaHiekkaranta on siellä missä minäkin! -Pesonen-
Poista