Kissakoti Kattila, Hämeenlinna

Kovan onnen kissoja. Kuuntelevat auton ääniä ja toivovat, että lähtiessä yksi auton ovista aukeasi enemmän. Ei tänäänkään. Ehkä huomenna. Onhan täällä jo tullut oltua, useampi kuukausi, useampi vuosi. Tämä on minun koti, paremmasta en tiedä. Puun alle syntyneenä, pahvilaatikon kannen alta karanneena.

Miksi joku tuo ruokaa, kun kerta sitä ei edellisessä paikassakaan saanut. Miksi joku silittää, kun ei ole silitetty ennenkään. Olen hämilläni. Saako silittämisestä pitää?

Jollekin on peilikuva paras kaveri, jollekin sängyn puhki puskettu puinen pääty. Joku tykkää olla sykkyrässä pöntön nurkassa, toisen kaverin takana. Joku on talon pimeimmässä nurkassa ja joku puskee ja kiehnää jokaista, joka kävelee sisään ja ulos. Joku vaan on. 

Joskus joku lähtee kopassa pois. Pelottaa. Ei voi luottaa. Eivät tuo takaisin. Työntävät naamansa lähelle ja melkein syövät. Suu auki, hampaat näkyvät ja poskissa on kuopat. Puhuvat suoraan kohti. Jos joskus vievät, ottaisivat kaverinkin. Yksin en uskalla lähteä.

Täällä on kuitenkin lämmin ja ruokaa saa. Paremmasta en tiedä. Onko sitä? 

Lahden takaa

Tuhansien notkelmien maassa on jälleen tuhansien joulumyyjäisten aika. Mikäli kotikaupungin tai -pitäjän vuotuiset myyjäiset tuttuine piimälimppuineen ei innosta, kannattaa ottaa karttakirja käteen ja tutkia päivämatkan takaisia kohteita. Pesosen porukalla päivämatkan taipaleen taakse jäävät mm. Porvoo, Hämeenlinna tai Lahti. 

Tällä kertaa valitsimme hyvien yhteyksien päässä sijaisevan mäkikotkien ja radiomastojen Lahden, sillä kaupunkista löytyi parikin, yllätys yllätys,  kissamaista käyntikohdetta. 

Ensimmäinen varsin herkullinen käyntikohde oli leivottu aivan keskustaan. Kyseessä oli Avainsäätiön ja Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistyksen yhteinen Pop up kissakahvila, joka ohjelman mukaan lupasi arpajaisia, kahvia, herkkuja, escape roomin ja tietysti kissoja. Vain yksipäiväinen ja nelituntinen tapahtuma haiskahti siinä määrin, että paikalla oli syytä olla ajoissa. Jopa niin ajoissa, että olimme ensimmäiset paikalla olivat. Aavistus oli oikeassa, sillä kun herkullinen soppalautanen ja aina yhtä sympaattinen pahvikahvi olivat tyhjät, niin pop-up kahvilalle tarkoitettu tila oli umpeen ammuttu. Porukkaa tuli ovista karmit naristen. Vegaaniset jälkkäriherkut täytyi ruuhkan takia unohtaa.

Paikkaa mainostavat pop up - kissat olivat onneksi kahden oven takana hälyisästä ja hikisestä tilasta. Heti ensikättelyssä henkilökunta asetti näennäisen aikarajan kissojen luona vierailulle ja samalla rajattiin huoneessa vierailijoiden määrää. Hyvä niin, sillä huoneessa oli kuusi haurasta pentua ja ihmisiä tarkkaileva emo. Toivottavasti myös ihmisiä ilahduttavilla kissoilla oli omat taukonsa.

Kauniilla jouluvaloilla piristetyn Lahden keskustan happihyppelyn jälkeen suuntasimme Jokimaalle, jossa Päijät-Hämeen Eläinsuojeluyhdistyksen toinen tapahtuma järjestettiin. Löytöeläintalo Kissankellon joulumyyjäiset ilahduttivat jälleen kerran. Ihmisiä oli pop up - kahvilan ohella käytävät täynnä, mutta nyt etiketti oli helpommin omaksuttavissa. Tuosta sisään, tuolla on kissoja, tuolla on lisää kissoja ja otatko kahvia vai otatko kahvia toisen kupin? Joko sulla on arpa? Kissatalossa kuljettiin kuin Towerin linnassa ja samalla ihastellaan vapaehtoistyön helmiä.

Kissankellon löytöeläintalo on siinä mielessä kissaystävällinen paikka, että isohkoissa huoneissa olevia kissoja voi tarkastella etukäteen lasin lävitse. Näin vältytään uteliaan ihmisen liian liki tulevalta ensikontaktilta. Kissoilla on myös empatia kuten toivottavasti myös meillä ihmisillä.

Löytöeläintalossa käyminen ei siis aina tarkoita sitä, että on ottamassa koditonta itselleen. Löytöeläintaloissa voi käydä vaikka tuppisuuna tarjoamassa rapsuttavaa kättä tai tarpeettomaksi jäänyttä tekstiiliä, jonka uskoo lämmittävän nukkuvaa kissaa. Löytöeläintalon henkilökunta vastaa ja kertoo varmemmin kuin puoliso tai puhelinmyyjä mitä on puutelistalla. Myös löytöeläintalon eläimillä on nälkä tai tarve nukkua mukavasti.

Mukaan tarttui tälläkin kertaa mukavaa. Arpaonni toi molemmista paikoista kynttilän, jota koristi perhonen! Kotona odottavat kissat saivat tuliaisiksi minttulelun (rähinälelun) ja henkilökunnalle kotisohvan röpöttäjäksi löytyi herrrkullinen tumma, itseleivottu saaristolaisleipä. 

 Vaikka lyhyeen aikatauluun ympätyn pop up- kahvilan ihmistungos hieman ahdisti, niin retki oli muuten vallan onnistunut. Ihmisiä kiinnostavat löytöeläintalot ja toivottavasti myös löytöeläinten tilanne ja kohtalot. Eläinten tilaan voimme vaikuttaa siis myös jaloillamme. Mitä useampi osallistuu, sitä parempi on eläinten tila. 

TULE TUOMAAN JOULU 

KODITTOMILLE ELÄIMILLE

Lahden löytöeläintalo Kissankellossa ovat ovet auki joulun hengessä 17.- 22.12, 2017 aikana, klo 13-18, jolloin talo lupaa kävijälle kehräystä ja haukuntaa. Tarjolla vierailijoille on glökiä ja pipareita, sekä mukavaa yhdessäoloa. Samalla käynnillä voi tiirailla vielä pukin konttiin erilaisia myyntituotteita, joiden tuotto menee kotia etsiville eläimille. 

LÖYTÖELÄINTALO KISSANKELLO,

JOKIMAANKUJA 4, LAHTI

www.phesy.net 

Tai sitten voi piipahtaa juna- ja linja-autoaseman läheisyydessä olevalla yhdistyksen kirpputorilla

Kissankulmankirpputori

Rautatienkatu 1

15100 Lahti

Pehmeä tilannekatsaus löytöeläin tilanteeseen

Suomessa on parin viime vuoden aikana nautittu hyvin lauhoista talvikeleistä ja se on yksi osasyy kasvaneeseen löytökissa määrään. Jos löytöeläintalon kautta on aiemmin kulkenut n. 30–50 kissaa vuodessa, on määrä tällä hetkellä lähes tuplaantunut. Kissoja tulee tällä hetkellä enemmän mitä on tilaa ja resursseja.

Kun itse löytöeläintalot täyttyvät, joudutaan turvautumaan sijaiskoteihin. Vaikka pääosin sijaiskoti järjestelmä on toimiva ja vähintäänkin tarpeellinen, on sielläkin ongelmia. Ilmiöksi on muodostumassa, ettei sijaiskodiksi ryhtyneet mieti tarpeeksi eläimen tarpeita, eikä tule ajatelleeksi sitä, kuinka paljon eläimen hoito sitoo ja vaatii. Sijaiskodiksi haluavat haastatellaan ja heille selostetaan millaisia haasteita huonoista tai haastavista oloista olevan eläimen kanssa mahdollisesti on edessä. Silti eläinten nopeita palautuksia tapahtuu paljon. Eläin, jota on jo tarpeeksi pompoteltu ja mahdollisesti traumatisoitu, ei kaipaisi saman tien käännytystä. Eri asia on tietysti nämä tapaukset, jolloin eläin ei yksinkertaisesti vain sopeudu tilanteeseen. Silloin on järkevintä etsiä uusi paikka.

 Löytöeläintalot ja – hoitolat toimivat pääosin vapaaehtoisten voimin ja se tarkoittaa sitä, ettei heille makseta siitä palkkaa. Sosiaalinen yhteisö saattaa toki olla palkitseva, mutta kuten vuodenvaihteessa saimme Hesyn suunnalta kuulla, voi sosiaalinen yhteisö myös kaatua päälle ja näin löytöeläintyöstä tulee todella raskasta. Jokaisen itsensä vastuulla on pysyä omien sietokykyjensä rajoissa, jotta tulehtuneesta työilmapiiristä eivät eläimet joudu kärsimään.

Kissoja hylätään Suomessa n. 20 000 joka vuosi. Lisäksi kissoja tulee valtavat määrät mm. populaatioiden kautta. Populaatioita esiintyy joka puolella, mutta varsinkin maaseudulla. Maaseudun kissapopulaatiot ovat löytöeläintyössä varsin hankalia tapauksia hoitaa, ihan jo kulkuyhteyksien vuoksi. Tavoitteena on kuitenkin saada ”kitkettyä” populaatio kokonaan ja sen vuoksi loukutuksiakin järjestellään useamman päivän ajan. Paljon riippuu myös siitä, kuinka hyvin yhteistyö asukkaiden kanssa sujuu, mutta silti uusia populaatioita syntyy jatkuvasti sinne tänne.

Yleisimpiä populaation syntykaavioita on se, että pihalle ilmestynyttä kissaa aletaan ”luonnollisella äidinvaistolla” ruokkimaan, jonka seurauksena ilmaantuu uusia kissoja kulmille ja näin populaatio leikkaamattomien kissojen välillä on valmis. Lisäksi on ihmisten itse ylläpitämiä populaatioita, joiden toiminnan loppumiseen tarvitaan yleensä viranomaistahoja. Aina niidenkään valta ei yllä auttamaan.

Yhtä mieltä löytöeläin puolella ollaan siitä, etteivät ihmiset leikkauta kissojaan tarpeeksi. Ihmiset ovat valistuksen suhteen hyvinkin vastaanottavaisia, mutta toisaalta päivitellään leikkauksen kallista hintaa tai leikkauksen tuottavan kissoille turhaa kärsimystä ja kipua. Edelleen moni vapaasti ulkoileva kissa ja sittemmin kadonnut kissa on leikkaamaton! Sama pätee myös useamman sisäkissan talouteen. Kissoja ei leikata. Vahinko ei katso, onko kattoa pään päällä vai ei.

Kissojen leikkauttamisen suhteen eletään edelleen monien harhaluulojen varjossa. Luullaan, ettei strelioitu kissa hiirestä kuten leikkaamaton. Tutkimukset puhuvat kuitenkin steriloidun kissan (varsinkin naaraiden) tehokkuuden puolesta, sillä silloin kissan energia ei mene reviiritaisteluihin, kiimoihin, tiineyteen ja pennuista huolehtimiseen. Osa pelkää maatiaiskannan katoamisen puolesta. Löytöeläintalot ja eläinsuojeluyhdistykset ovat koko ajan niin ylikuormitettuja, ettei perinteinen kotikissa katoa mihinkään. Lisäksi pelätään, että kissasta tulee levoton - leikatun kissan hormonitoiminto hidastuu ja sen luonne rauhoittuu. Kissa ei myöskään kaipaa saamatta jääneitä jälkeläisiään, vaan aikaisin tehty sterilointi saattaa jopa auttaa sitä terveydellisesti.

Eläinsuojeluyhdistykset ja löytötalot painottavat kissaa hankkivia harkitsemaan päätöstään. Älkää ottako kissaa hetken mielijohteesta, sillä kissa on oikeasti pitkäikäinen eläin. Kissa vaatii huolenpitoa joka päivä, aamusta iltaan. Se vie aikaa ja rahaa. Laadukas ruoka, hiekat, virikkeet, hoitaminen (madottamiset ja rokottamiset) ja eläinlääkäri ovat jatkuvia kuluja.

Sama pätee kissanpentuun. Pennun luovutusikä on 12 viikkoa, eikä se silloin ole enää pörröinen sinisilmäinen hurmuri, vaan kilon jötkäle, joka muistuttaa jo kovin paljon aikuista kissaa. Löytötalot ovat täynnä myös aikuisia, n. 4-5 vuoden ikäisiä kissoja, jotka ovat kokeneet lyhyen ikänsä aikana kovia. Näilläkin kissoilla olisi vielä pitkä ja antoisa elämä edessä!

Kannattaa myös miettiä, mistä kissansa hankkii. Asioista täytyy ottaa selvää; lajin ja rodun vaatimukset on hyvä tuntea, kasvattajasta olisi hyvä tietää jotain ja samalla olla varma, ettei tue pentutehtailua.

Eläinsuojelutyö on raskasta ja siihen toivottaisiin päättäjien arvostusta ja valtaa. Eläinsuojelulakia toivotaan selkeämmäksi kissojen vapaana pitoa koskien. Yhtenä toiveena pidetään kissojen valvomatonta liikkumiskieltoa. Lisäksi peräänkuulutetaan niin kissojen kuin koirienkin pakollista tunnistusmerkintää, joka helpottaisi huomattavasti löytöeläimen palauttamista omistajilleen. Samoin se vähentäisi varsinkin kissojen jättämistä löytötaloille.

Vaikka yhdistysten ja viranomaisten välinen yhteistyö koetaan ainakin näennäisesti sujuvan, niin samalla eläinsuojelutyön raskautta ja sen kasvavia työmääriä ja –tehtävä jonoja kauhistellaan. Siihen kaivataan kipeästi lisää resursseja ja eläinsuojelutyötä tekevien hoitajien määrää.

Juttua varten pyysin viideltä eri löytötalolta

tai eläinsuojelutaholta vastauksia, joista vastauksia

tuli kahdelta. Vastaukset tulivat Turun seudulta ja

itäisestä Suomesta.