Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sarkooma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sarkooma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. syyskuuta 2018

Hannun patti

Tänään oli Hannun hampaiston hammaskohtainen tarkastus ja siinä ohessa oli tarkoitus ottaa näyte Hannun niskan alueella olevasta patista. Jotta näytteen sai varmasti otettua, tehtiin se nukutuksen aikana. Eläinlääkärin lausunto on seuraava: 

Niskan patista otettiin uusi ohutneulanäyte joka saatiin hyvin tarkasti patin keskeltä, näytettä saatiin runsaasti. Ohutneulanäytteessä todettiin pelkkää rasvasolukkoa joten patti on mitä todennäköisemmin hyvälaatuinen rasvakasvain eli lipooma.



Sitten lätkäistiin yläfemmat ja tultiin pojan kanssa kotiin.


Hannu nauttii rapsutuksista

perjantai 24. elokuuta 2018

Hannu-pukki

Hannulla pidettiin seniori paneeli eli vietiin poika lääkäriin. Oli siihen syynsäkin, sillä parin viikon päässä siintää hammastarkastus ja siihen pyydettiin ensin verikokeita - sen lisäksi kissa kun tulee tiettyyn ikään, niin sitä on muutenkin omistajan uteliaisuudella hyvä hieman tutkia. Hannu on nyt siinä "tietyssä" iässä. 

Hampaisiin erikoistunut lääkäri teki verikokeiden ottamisen yhteydessä silmämääräisen hammasvilkaisun, eikä alustavasti löytänyt pienen ien punoituksen ja hennon plakin lisäksi huomautettavaa. 

 Pientä jännitettä taisi olla ilmassa sen verran, sillä Hannu kotiutui hoitopöydällä melko nopeasti mukaan otetun huopamytyn alle. Verikokeiden otto sujui puoli huomaamattomasti ja Hannu tirskautti putket nopeasti piri pintaan. 

Hannu


PATTI-TILANNE

Samalla tietysti päivitimme Hannun niskan seudulla eli sarkooma alueella olevaa patti-tilannetta ja pyysimme lääkäriä tunnustelemaan sitä. Tammikuulta hieman suuremmaksi kasvanut, läpimitaltaan n 12 millinen kiinteähkön tarkkarajainen patti löytyi nopeasti. Lääkäri tunnusteli ja pyöritteli sormen päissä sitä ja oli sitä mieltä, että kyseessä ei ole sarkooma patti, mutta samaan hengen vetoon totesi, että varmistuksen saamme hammasoperaation nukutuksessa. Silloin lääkäri ottaa kaikessa rauhassa patista varman näytteen. Tammikuussa otettu näyte sisälsi rasvaa, mutta ei ollut äysin luotettava. Lääkäri rauhoitteli, ettei patti ole kuitenkaan agressiivisesti kasvanut ja samaan uloshengitykseen lisättiin vielä, että katsotaan ihan ensin verikoe tulokset, josko niistä selviäisi lisää informaatiota. Verinäytteessä tutkitaan laajat seerumiarvot, verenkuva ja kilpirauhasarvot.


VERIKOE TULOKSET

Hannun näyte lähti postin kyydillä tutkittavaksi jo siinä vaiheessa, kun olimme vasta kassalla kaivamassa rahoja laskua varten. Verikokeiden tulokset saimme puhelimitse parin päivän päästä. Hannun verikokeet osoittautuivat terveen pukin tuloksiksi eli sieltä ei sarkooma tahi muut ei toivotut vaivat saaneet tukea. 

Nyt odotamme hammasoperaation toista vaihetta ja näytteenottoa patista ja sen tuloksia. Ei tässä oikein osaa paikallaan istua, ennen kuin kun patti on tituleerattu harmittomaksi rasvapatiksi. Oli miten oli, toimituksessa on sellainen kutina, että saatte kuulla Hannusta vielä enemmän ennen seuraavaa lääkäriraporttia!



Linkki tammikuulta 2018:
http://kissapesonen.blogspot.com/2018/01/ei-niin-mukava-laakarireissu.html

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Ei niin mukava lääkärireissu



Alkuperäinen suunnitelma oli viedä pelkästään Laku hammaskiven poistoon ja rokotukseen, mutta suunnitelmat saivat käänteen kun sekä Hannulla, että Tipalla havaitut kasvaneet patit täytyi tutkituttaa. Yöllä klo 03.00 oli kello soimassa, kun ruuat piti laittaa jemmaan ja aamulla yhdeksän aikaan kello oli soimassa reissua varten. Kolmen kaveruksen kopitus ei koskaan ole selviö, mutta tällä kertaa kaikki saatiin hämmästyttävän hyvin kyytiin. Ei naarmuja, ei kitinöitä. Lääkärikäynnin sävy oli kuitenkin vakava. Tipan näyte lähti patologille ja Hannulle määrättiin seuranta. Aloitetaan huonoimmasta päästä.



Laku, Piri ja Hannu odottavat aamuruokaa



Tippa - mastsolukasvain


Tipan patti on vaalea piste
kuvan keskellä
Tipalla on kissoille harvinaiseksi luokiteltu mastsolukasvain. Tällä hetkellä se on  n. nuppineulankokoinen pienehkö patti, otsan vasemmalla puolella, korvan ja silmän välissä. Mastsolukasvain on yleisempi koirilla ja samalla vaarallinen - kissoilla kasvain on yleensä rauhallinen ja hyvänlaatuinen. 

Mastsolukasvaimia esiintyy lähinnä keski-iän ylittäneillä kissoilla. Tippa on tällä hetkellä 14 ½-vuotias. Onnistuneen leikkauksen jälkeen kasvaimet harvoin uusiutuvat, mutta kun Tipalla on samalla kilpirauhasen liikatoiminta, lääkäreiden kanssa on tultu siihen tulokseen, ettei Tippaa leikata. Kyseessä on seniori-kissa ja tässä tilanteessa nukutus saattaisi olla kohtalokas. 

Oletus kasvaimelle on se, ettei se muutu. Puhutaan kuitenkin oletuksesta ja kasvain saattaa kasvaa suureksikin ja eripuolille kehoa. Tällä hetkellä kasvain on pieni ja sillä on "tilaa kasvaa", ilman että se häiritsisi Tippaa. 


Tipan vointi on ennallaan ja lääkärin kommentinkin mukaan Tipan vointiin vaikuttaa jatkossa enemmän jo olemassa oleva kilpirauhasen liikatoiminta kuin tämä nyt havaittu kasvain. 



Hannu - sarkooma epäillys

Hannulla on havaittu niskanahan alla patti, jota epäillään injektioiden aiheuttamaksi kasvaimeksi eli sarkoomaksi - sitä ei vielä ole todennettu eli se voi olla myös rasvapatti. Hannu on aina saanut rokotukset niskaan - viimeksi kesällä hammaskiven poiston yhteydessä. 

Hannun patti on läpimitaltaan n. 2 cm ja laki on pyöreäpäinen. Sitä tarkkaillaan nyt. 


Hannua jännittää outo ympäristö

Tohtori Bruce Foglen kirjassa Kissanomistajan käsikirja (Otava 2004) kerrotaan, että Yhdysvalloissa rokotussarkooman saa joka 10.000 kissa ja todetaan samalla, että sarkooma voi kehittyä minkä tahansa ihon lävistyksen kautta, joka saa aikaan tulehduksen. Tällä kertaa Hannu sai rokotuksen masmaloon eli etureiden ylosaan. Tulevaisuudessa rokotukset kissoille saatetaan yleisesti pistää häntään, jolloin kasvaimen saa pois amputoimalla hännän. 

Patista otettiin (ohut)neula näyte, jossa oli pelkkää rasvaa, mutta asian varmentamiseksi patista olisi syytä ottaa koepala patologin tutkittavaksi ja vasta sitten olisimme varmoja patin laadusta.

Hannu on viime aikoina ollut aavistuksen verran unisempi ja yskii säännöllisen harvakseltaan. Unisuus kuitenkin karisee reippaisiin pyrähdyksiin ja leikkituokioihin. Ja aivan viimeisten päivien aikana patti ei ole kasvanut. 


Laku -hammaskiven poisto


Lakun n 1½ vuotta sitten putsatut hampaat olivat oikein hyvässä kunnossa ja hammaskiveä oli ehtinyt muodostumaan vain nimeksi. Äänekkäimmät huokaukset tulivat, kun Laku laskettiin puntarille, joka ponnahti puolisen kiloa kovempiin lukuihin, joihin henkilökunta oli varautunut. Oho! Se tuli yllätyksenä. Liekö puntarin kohonnut lukema syynä sitkeään ihoon, jonka vuoksi lääkäri joutui tekemään useamman kanylointiyirtyksen. Aivan "mustelmitta" ei Lakukaan siis selvinnyt.

Sen verran lääkärikäynti oli Lakulle kulttuurishokki, että pari päivää mentiin hieman himmeämmillä ajovaloilla. Sama päti henkilökuntaan. Täytyi odottaa päivänvaloa, jotta ajatus kirkastui. Hyvä että edes Laku on täysin kunnossa. Hannun tilanne on vielä avoin, mutta ajatus tekee tehtäväänsä. Hannua seurataan, mutta ei paapota. Sama pätee Tippaan. Vietämme jälleen kerran niin normaalia elämää kuin tässä tilanteessa pystyy, eikä mennä asioiden edelle. Syödään hyvää ruokaa, nautitaan lumipyryistä ja säpsähdellään pakkasesta paukkuvia puita. Välillä hypitään hattuhyllylle - tai no Tippa hyppii. 

     
Tippa hattuhyllyllä



Lähteet: 
Kissan injektiosarkooma -kirjallisuuskatsaus Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Kirsti Luoto 
Bruce Fogle: Kissanomistajan käsikirja (Otava)