Jepu-jahti

"Mä tiedän, että Jetta on siellä", tuumii Pesonen

Pesonen ei ole viime päivinä "tykännyt" Jetasta taas laisinkaan, vaan perään on lähdetty hyvinkin herkästi. Syytä emme tiedä, miksi Petski välillä "jahtaa" Jettaa. Ja Pesonen on jollain lailla tosissaan. Hyvän muistikartan ja tuurin avulla Pesonen kipittää ja juoksahtelee Jetan perässä, kunnes tilanne raukeaa Jetan hypättyä turvaan tai sitten Jetan ajauduttua paikkaan jossa Pesonen pääsee motittamaan. Sitten vähän muristaan. Tappeluksi eli tassujen hennoksi heiluttamiseksi tilanne äityy vain harvoin. 

Rento Jetta haluaisi olla kaveri ja antaa tilanteiden vain olla. Ruokakipolla saatetaan seisoskella hetken aikaa yhdessä, kunnes Pesonen tajuaa kuka vieressä on. Muutama kaverillinen pusku saattaa keskenään mätkähtää, kunnes taas tajutaan kuka koppaa. Siihen päättyy rinnakkaiselo.

Onneksi tytöt tulevat suurella linjauksella toimeen, eikä klassisia kissatappeluita ole.  Vastustajia ei ole tarvinnut käskeä nurkkaan puhaltamaan.

Kuvassa, pöydän äärellä oleva hieman koominen hetki on juuri pienen takaa-ajon jälkitilanne, jossa Jetta on juoksahtanut Petskiä karkuun, hypähtämällä penkin kautta pöydälle ja stopannut toiselle penkille. Petski on seurannut  penkille, mutta huomannut hukanneensa Jetan. Jetta ottaa tilanteen rennosti. 

  

Hannu nostaa tasoa!

Liekö pakkanen hiipimässä lattiapintoja pitkin sisälle, kun kissat tuntuvat viihtyvän ylempänä enemmän. Pesonen on alvariinsa pirtin pöydän päällä ja muut seuraavat perässä kuka milläkin korkeudella.

Mahtaako kylmä ajaa Pesosta pöydälle?

Tämä ajatus päti puoliksi Hannun kohdalla, joka sinnikkäästi koputti (raapii) parvekkeen ovea ja halusi väen väkisin nostelemaan tassujaan kylmälle parvekkeen lattialle. Vaan siinäpä se, kylmäkö Hannun ajoi lattialta pois, joka nyt tähysi seinään asetettua pötköttelypaikkaa - paikkaa, jossa Hannu ei ole henkilökunnan muistin mukaan kertaakaan käynyt! 

Hannu nostia tasoa

..ja ihmetteli näkemäänsä!

Hannu ei tykkää hyppiä vähääkään ylemmille tasoille ja olikin suuri yllätys, että Hannu hyppäsi parvekkeen seinällä olevalle tasolle. Sinne päästääkseen loikan täytyy olla hallittu. Hannu taisi yllättyä hieman itsekin, kun huomasi kuinka hyvin sieltä näkee ulos. Oli selvästi enemmänkin hämillään kokemastaan. 

Hannun patsastellessa ulkona, Jetta nousi lattialta
ylemmäksi

Sillä välin kun Hannu patsasteli pihalla, muut kapusivat lattialta omille tasoilleen. Kylmä hiipii, sen tuntee luissa ja ytimissä. Pitäisiköhän itsekin kavuta korkeammalle? 

Henkilökunnan syysretki

Tunnelin kautta länteen

Näinkin kaunis syksy mitä tällä hetkellä vietämme, oli mainio hetki pienelle retkelle. Saimme sopivalla taivuttelulla kuuluisan kissa-tädin vahtimaan nelijalkaisia, sillä välin kun pörisytimme autolla pitkin läntisen Suomen teitä. Vielä pihassa emme tosin tienneet, mihin tarkalleen olimme menossa. Matkaan kuitenkin lähdimme.

Vaasa, voi Vaasa. Niin on sinua paljon kehuttu ja hehkutettu, mutta  ainoaksi hehkuksi tuntui jäävän Pohjolan suurimman kauppakeskuksen Rewell Centerin punainen valokyltti Vaasan kattojen yllä. Kauppakeskuksen suunnittelija, Viljo Rewell on sama kuin mm. Helsingin Makkaratalon (yhdessä Heikki Castrenin kanssa). Ei lyödä lyötyä, sillä loppuvuoden kelmeä keli ei tee oikeutta rannikkokaupunki Vaasalle.

Vaasa

 
Vaasasta n 30 km:n päässä oleva Raippaluoto ja eritoten Suomen pisin silta (Raippaluodon silta, 1045 m) on näkemisen ja kokemisen arvoinen. Itse Raippaluodossa jos ei muuten aio jalkautua, niin ainakin kannattaa piipahtaa Saltkaretin näköalatornissa. Siellä saa aavistuksen, mistä jää paitsi. Ensi kerralla mielummin kesällä ja retkeilykengät mukaan, reppu täynnä evästä.

Raippaluoto. Näkymä Saltkaretin näköalatornista

Matka jatkui Maalahden kautta vajaan 7000 asukkaan Kristiinankaupunkiin, joka voitti retken sympatiapisteet. Högholmsundetin ylittävä silta tulee suoraan kauppatorille, jonka yleisilmettä tuli hieman harmiteltua varsinkin kaupungista poistuttua. Muuten niin taskukompaktin ja erittäin kauniin vanhan osan jälkeen, kaupungin paraatipaikalla olisi suonut näkevänsä jotain kekseliäämpää arkkitehtuuria ja käyttöä. Ehkä sekin kukoistaa kesällä paremmin? Vanha kaupunki on kaunis ja sen katuja on mahtava kävellä. Jos tykkää esim. vanhasta Porvoosta, niin Kristiinankaupungin vanha osa on yhtä lailla käymisen arvoinen läntisessä Suomessa oleva kohde. 

Kaupungin matkailuneuvonnan mukaan Kristiinankaupunki ja nimenomaan sen vanha osa on tunnettu kissoistaan. Yhtään kissaa emme nähneet, ikkunassa tai vapaana. Matkailuneuvonta "kehuu" sivuillaan, kuinka ihmiset uskaltavat pitää kaulapantaisia kissoja vapaina, koska liikenne on niin vähäistä. Pah!! Liikennettä oli ja autot kulkivat aikamoista nopeutta! Törmäyksessä ei kaulapanta auta!



KISSANPIISKAAJANKUJA  (Kattpiskargränden ruots)

Kissanpiiskaajankuja, Kristiinankaupunki

Tämä Kristiinankaupungissa sijaitseva kaksisuuntainen ajotie on Suomen kapeimpia kujia. Sen leveydeksi on lähteistä riippuen mitattu 297 cm - 299 cm. Nimi ei tietojen mukaan varsinaisesti liity kissoihin, vaan se juontuu purjelaivojen aikakaudelle, jolloin miehistö sai tuta yhdeksänhäntäisestä kissasta eli yhdeksästä ohuesta hamppunarusta valmistetusta piiskasta. Tulipahan poikettua.

Porissa kaikki tuntui olevan kohdallaan, vaikka paikkakunnan jääkiekko menestys on vajoamassa maan alle kuin maa veden alle Vaasassa. Hakevatko Porilaiset jääkiekkomenestykselle Unescon perintökohdetta?

Porissa ihmiset olivat ystävällisiä ja niitä oli siellä täällä. Kahvila Petras Yrjönkadulla oli varsinainen riemuliiteri. Ovesta lappasi puheliasta porukkaa, kuin bussi olisi tyhjentänyt Torremoliksen lastin pihalle. Mummot, miehet ja lapset istuivat sulassa sovussa, hörppien limpparia ja halpaa kahvia. Kuppi kahvia maksoi euron. 

Frantsilan kehäkukka, Hämeenkyrö

Retken paras ja ehkäpä koko Suomen paras lounaspaikka löytyi kuitenkin Hämeenkyröstä, joka osui reitille jo menomatkalla. Aivan E 12 - tien varressa on iso keltainen puutalo, Frantsilan Kehäkukka, josta saa lounaana herkullista kasvisruokaa. Paikalla on myös kahvila ja myymälä; sekä kesäisin pihalla mm. pieni kirpputori. Ruoka on loistavaa! Kannattaa poiketa, vaikka ei olisi reissun päälläkään.

Porissa törmäsimme siihen ikävään tosiasiaan, että pienmyyjät on poljettu liki sukupuuttoon. Porin tori humisi tyhjyyttä, samoin kauppahalli, josta mm. kalamyyjät olivat uineet autuaammille vesille. Näky ja kokemus oli sydäntämurskaava. Samoin jäi näkemättä ja kokematta eläinkaupat. Etukäteen emme olleet haarukoineet paikkakuntien eläinkauppatarjontaa, mutta yhteenkään alan liikkeeseen, ei edes ketjuun, emme törmänneet.  

Porilainen kauppahalli

Porin jälkeen odotti Rauma ja melko pian Rauman jälkeen kotiinpaluu. Rauma oli rehellisesti todeten pettymys. Vanha kaupunki tuntui olevan vanhakaupunkilegenda, eikä sen ruuhkaisilla (hirveästi autoja!) kaduilla ollut mitään järkeä käyskennellä. Vanha kaupunki oli tylsä ja sen henki oli negatiivinen. Syksyinen turisti ei tuntenut oloaan tervetulleeksi. Talot ovat toki vanhoja ja kunnioitusta herättäviä, mutta eivät puhu. Yleensä suomalainen puu puhuu, kun kuuntelee tarkasti. Kesällä pelastaa jäätelö, joka piristää aina. Nyt jäi tötteröt ikävä kyllä syömättä. 

Porilainen juliste

Vajaan tuhannen km:n matkalla näki ja koki kaikenlaista, mutta ne kuusi irtokissaa, jotka seikkailivat milloin missäkin hiirijahdissa liian lähellä kova vauhtisiakin teitä, olisivat saaneet olla torpan ikkunoiden takana turvassa. Kissan ei kuulu kulkea vapaan! Piste. 

Muuten meni makiasti. Satoi lunta, vettä ja auringon säteitä. Rauman vieressä, Olkiluodossa olisi ollut turistikävelykierros, mutta sitä ei tarvittu- säteitä saatiin auringosta. Retkestä on riittänyt puhtia ja muistoja monelle päivälle ja valokuvat odottavat vielä siihen päälle. 

Suomi on hieno maa ja ihmiset kotiseutuineen mukavia. Mokkapala on masaliisa ja äidinkieli ruotsi, eikä punkki ol kuallu. Kulttuurikylpy, eikä edes itkettänyt - no ehkä hieman nauraessa. Matkaan siitä!

Hannun urheilullinen syksy saa jatkoa

Hannu omatoimisesti sylissä

Hannun urheilullinen syksy on saanut jatkoa vesittömästä ammejuoksusta ja muusta liukkaasta loikkimisesta. Onneksi Hannu harrastaa vesitöntä ammejuoksua pääosin aamuisin, siihen aikaan kun muutenkin saa taloyhtiössä pitää poraa tai hakata naulaa suoraksi seinään. 

Liekö vesittömän juoksun jälkeistä impulsia, mutta jälkimainingeissa Hannu tuli tänään ihka ensimmäistä kertaa omatoimisesti syliin. Sitä ei siis aiemmin ole meidän aikana tapahtunut! Huomasiko Hannu sitä itse, emme ole aivan varmoja, mutta rennon oloisesti röhnötti tovin. Tämän jälkeen Hannu lakosi lattialle, jossa jatkoi leikkimielistä käyskentelyä.

Nyt on vähän uupunut

Lisäksi Hannu on alkanut pelaamaan kuurupiiloa. Eräänäkin päivänä kotiin saavuttaessa Hannu oli pitkään piilossa, jopa hieman liian pitkään, sillä se ei ole ollut Hannun tapaista. Sydän hyppi pikkuhiljaa jo kohti kurkkua, kunnes Hannu yht´äkkiä seisoi muina miehinä kylppärin oven luona. Henkilökunnalla ei ollut mitään hajua, mistä mies ilmestyi.

Hannusta on moneen lähtöön ja on mukava huomata, kuinka Hannukin kokeilee eri juttuja. 

Viikon poseeraus

Jostain syystä Pesonen on viime viikkoina kuullut kaikki Jetat menot ja paluut ja "innostunut" lähtemään herkästi perään. Näin pääsi käymään myös pari päivää sitten, kun Pesonen oleili aivan rauhassa omasa pienessä boeng-tuolissaan ja Jetta sattui olemaan viereisen pöydän päällä. Petski kuuli sen ja lähti nousemaan suorinta tietä boeng-tuolin selkämystä pitkin. Tässä vaiheessa myös valpas blogi-toimittaja haistoi jutun juurta ja kun Pesonen tapaili etutassuillaan jo pöydän kantta, oli toimittajakin heittänyt puurokauhansa syrjään ja vilkkain askelin lähtenyt noutamaan kameraa astiakaapista - juu, kyllä, kaikkillahan kamera on astiakaapissa.

Toimittajan saapuessa kuvauspaikalle istui Pesonen pikku boengissaan ihmetellen koko tohinaa. Kuva otettiin, mutta draaman kaari oli jo siinä vaiheessa naksahtanut katki. Sinänsä hyvä, sillä Jetan perään säntäys oli päättynyt. Kameran omasta pienestä näytöstä ei koko totuutta näkynyt, mutta kuvan kehittämisen jälkeen näkyy selvästi kuinka Pesosella on suht nopeasti kehiin heitetty poseeraus!  Viikon poseeraus.

TV-tärppi

TV-tärppi

TV-tärppi: la 6.10, klo 21.21 Yle Teema, Istanbulin kissat (tunnetaan myös nimellä Kedi). Löytyy myös Yle Arenan puolelta. Pesosen porukan "arvostelun" voi lukea blogin puolelta: http://kissapesonen.blogspot.com/2018/09/kedi.html

Mjautinnolista elokuvailtaa!