Henkilökunnan syysretki

Tunnelin kautta länteen

Näinkin kaunis syksy mitä tällä hetkellä vietämme, oli mainio hetki pienelle retkelle. Saimme sopivalla taivuttelulla kuuluisan kissa-tädin vahtimaan nelijalkaisia, sillä välin kun pörisytimme autolla pitkin läntisen Suomen teitä. Vielä pihassa emme tosin tienneet, mihin tarkalleen olimme menossa. Matkaan kuitenkin lähdimme.

Vaasa, voi Vaasa. Niin on sinua paljon kehuttu ja hehkutettu, mutta  ainoaksi hehkuksi tuntui jäävän Pohjolan suurimman kauppakeskuksen Rewell Centerin punainen valokyltti Vaasan kattojen yllä. Kauppakeskuksen suunnittelija, Viljo Rewell on sama kuin mm. Helsingin Makkaratalon (yhdessä Heikki Castrenin kanssa). Ei lyödä lyötyä, sillä loppuvuoden kelmeä keli ei tee oikeutta rannikkokaupunki Vaasalle.

Vaasa

 
Vaasasta n 30 km:n päässä oleva Raippaluoto ja eritoten Suomen pisin silta (Raippaluodon silta, 1045 m) on näkemisen ja kokemisen arvoinen. Itse Raippaluodossa jos ei muuten aio jalkautua, niin ainakin kannattaa piipahtaa Saltkaretin näköalatornissa. Siellä saa aavistuksen, mistä jää paitsi. Ensi kerralla mielummin kesällä ja retkeilykengät mukaan, reppu täynnä evästä.

Raippaluoto. Näkymä Saltkaretin näköalatornista

Matka jatkui Maalahden kautta vajaan 7000 asukkaan Kristiinankaupunkiin, joka voitti retken sympatiapisteet. Högholmsundetin ylittävä silta tulee suoraan kauppatorille, jonka yleisilmettä tuli hieman harmiteltua varsinkin kaupungista poistuttua. Muuten niin taskukompaktin ja erittäin kauniin vanhan osan jälkeen, kaupungin paraatipaikalla olisi suonut näkevänsä jotain kekseliäämpää arkkitehtuuria ja käyttöä. Ehkä sekin kukoistaa kesällä paremmin? Vanha kaupunki on kaunis ja sen katuja on mahtava kävellä. Jos tykkää esim. vanhasta Porvoosta, niin Kristiinankaupungin vanha osa on yhtä lailla käymisen arvoinen läntisessä Suomessa oleva kohde. 

Kaupungin matkailuneuvonnan mukaan Kristiinankaupunki ja nimenomaan sen vanha osa on tunnettu kissoistaan. Yhtään kissaa emme nähneet, ikkunassa tai vapaana. Matkailuneuvonta "kehuu" sivuillaan, kuinka ihmiset uskaltavat pitää kaulapantaisia kissoja vapaina, koska liikenne on niin vähäistä. Pah!! Liikennettä oli ja autot kulkivat aikamoista nopeutta! Törmäyksessä ei kaulapanta auta!



KISSANPIISKAAJANKUJA  (Kattpiskargränden ruots)

Kissanpiiskaajankuja, Kristiinankaupunki

Tämä Kristiinankaupungissa sijaitseva kaksisuuntainen ajotie on Suomen kapeimpia kujia. Sen leveydeksi on lähteistä riippuen mitattu 297 cm - 299 cm. Nimi ei tietojen mukaan varsinaisesti liity kissoihin, vaan se juontuu purjelaivojen aikakaudelle, jolloin miehistö sai tuta yhdeksänhäntäisestä kissasta eli yhdeksästä ohuesta hamppunarusta valmistetusta piiskasta. Tulipahan poikettua.

Porissa kaikki tuntui olevan kohdallaan, vaikka paikkakunnan jääkiekko menestys on vajoamassa maan alle kuin maa veden alle Vaasassa. Hakevatko Porilaiset jääkiekkomenestykselle Unescon perintökohdetta?

Porissa ihmiset olivat ystävällisiä ja niitä oli siellä täällä. Kahvila Petras Yrjönkadulla oli varsinainen riemuliiteri. Ovesta lappasi puheliasta porukkaa, kuin bussi olisi tyhjentänyt Torremoliksen lastin pihalle. Mummot, miehet ja lapset istuivat sulassa sovussa, hörppien limpparia ja halpaa kahvia. Kuppi kahvia maksoi euron. 

Frantsilan kehäkukka, Hämeenkyrö

Retken paras ja ehkäpä koko Suomen paras lounaspaikka löytyi kuitenkin Hämeenkyröstä, joka osui reitille jo menomatkalla. Aivan E 12 - tien varressa on iso keltainen puutalo, Frantsilan Kehäkukka, josta saa lounaana herkullista kasvisruokaa. Paikalla on myös kahvila ja myymälä; sekä kesäisin pihalla mm. pieni kirpputori. Ruoka on loistavaa! Kannattaa poiketa, vaikka ei olisi reissun päälläkään.

Porissa törmäsimme siihen ikävään tosiasiaan, että pienmyyjät on poljettu liki sukupuuttoon. Porin tori humisi tyhjyyttä, samoin kauppahalli, josta mm. kalamyyjät olivat uineet autuaammille vesille. Näky ja kokemus oli sydäntämurskaava. Samoin jäi näkemättä ja kokematta eläinkaupat. Etukäteen emme olleet haarukoineet paikkakuntien eläinkauppatarjontaa, mutta yhteenkään alan liikkeeseen, ei edes ketjuun, emme törmänneet.  

Porilainen kauppahalli

Porin jälkeen odotti Rauma ja melko pian Rauman jälkeen kotiinpaluu. Rauma oli rehellisesti todeten pettymys. Vanha kaupunki tuntui olevan vanhakaupunkilegenda, eikä sen ruuhkaisilla (hirveästi autoja!) kaduilla ollut mitään järkeä käyskennellä. Vanha kaupunki oli tylsä ja sen henki oli negatiivinen. Syksyinen turisti ei tuntenut oloaan tervetulleeksi. Talot ovat toki vanhoja ja kunnioitusta herättäviä, mutta eivät puhu. Yleensä suomalainen puu puhuu, kun kuuntelee tarkasti. Kesällä pelastaa jäätelö, joka piristää aina. Nyt jäi tötteröt ikävä kyllä syömättä. 

Porilainen juliste

Vajaan tuhannen km:n matkalla näki ja koki kaikenlaista, mutta ne kuusi irtokissaa, jotka seikkailivat milloin missäkin hiirijahdissa liian lähellä kova vauhtisiakin teitä, olisivat saaneet olla torpan ikkunoiden takana turvassa. Kissan ei kuulu kulkea vapaan! Piste. 

Muuten meni makiasti. Satoi lunta, vettä ja auringon säteitä. Rauman vieressä, Olkiluodossa olisi ollut turistikävelykierros, mutta sitä ei tarvittu- säteitä saatiin auringosta. Retkestä on riittänyt puhtia ja muistoja monelle päivälle ja valokuvat odottavat vielä siihen päälle. 

Suomi on hieno maa ja ihmiset kotiseutuineen mukavia. Mokkapala on masaliisa ja äidinkieli ruotsi, eikä punkki ol kuallu. Kulttuurikylpy, eikä edes itkettänyt - no ehkä hieman nauraessa. Matkaan siitä!