Pesosen reviiri kasvaa

Pesonen ensimmäisellä retkellä
muualla huoneistoa

Tammikuussa 2014 alettiin pikkuhiljaa päästämään Pesosta muualle asuntoon. Kaikki tapahtui valvotusti. Ensin käytiin nuuhkimassa eteinen ja keittiö, samalla pitäen muita huoneita "suljettuina". Pesosen retket olivat aluksi lyhyitä ja iltasella palattiin mielellään omaan pieneen yksiöön. Makuuhuoneen oven edessä oli suuri wc-paperi säkki esteenä, sillä emme olleet varmoja kuinka Pesonen käyttäytyy yöllä meitä kohtaan. Parissa päivässä Pesonen tuli siitäkin ylitse ja kun yötkin osoittautuivat rauhallisiksi, oli Pesosella kulku vapaa kaikkialle. Jo ensimmäisellä kerralla käydessään makuuhuoneessa, tuntematta sen kummemmin tavaroiden sijoittelua, kiipesi Pesonen ikkunan äärellä olevien tasojen päälle. Kaikki meni hienosti. Pesonen ei törmäillyt mihinkään, vessat ja ruokapaikat löytyivät jouhevasti. Oman lökö paikkansa Pesonen löysi lopulta olohuoneen nojatuolista. 

Kuun lopussa Pesonen oli päässyt jo niin hurjaan vauhtiin, että siihen piti reagoida. Olohuoneen n. puolitoista metrisen kiipeilypuun ylin pata poistettiin turvallisuussyistä. Ketterästi Pesonen kampesi sinne, mutta kun piti poistua, ei se sujunut ongelmitta. Kiipeilypuun varsi oli pataan nähden keskellä, eikä tassut ylttäneet varteen, kun alas piti tulla. Hypätä ei voinut, kun ei tiennyt etäisyyksiä tai alastuloa. Hätä kasvoi. Alempi pata olisi ollut sopivan etäisyyden päässä, mutta kun siihenkään ei tassut yltäneet tai sitä ei ylipäätään tiennyt olevan. Suuren rohkeuden kerättyä tuli Pesonen itsensä keikauttamalla, kaarevalla voltilla runkoon kiinni ja siitä pylly edellä takaisin lattialle. Lattialla seistiin hetki paikallaan, naukaistiin ja jatkettiin matkaa. Temppu oli sen verran uhkarohkea, ettei tuurille ja rohkeudelle annettu tämän jälkeen enempää vastuuta. Pata otettiin pois. 

Pesonen kiipeilee (1;27)

  Pesonen löysi tiensä myös pöydille. Nopeasti opimme, ettei penkin ja pöydän väliin saanut jättää rakoa siksi aikaa kun emme olleet pöydän äärellä syömässä, kahvittelemassa tai olimme poissa kotoa. Onneksemme Pesonen oppi nopeasti millä etäisyydellä penkit ja lattia olivat. Kerralla korkealle ei Pesonen yrittänyt hypätä; sen verran, että etutassuilla kokeillen yltti reunalle ja siitä pienellä ponnistuksella tasolle. Toki alku oli kaikinpuolin hapuilua, mutta suurempia kuperkeikkoja tai kolhuja ei tullut. Pesosella oli järki ja maltti koko ajan matkassa mukana. 

Pesonen pöydällä (1;12)

Sokeus

Pesosen silmiä vilkaistiin tammikuisella lääkärikäynnillä. Lääkäri katsoi valolla, mutta sen kummempia tutkimuksia ei tehty. Verkkokalvossa ei ollut ongelmia ja silmät pohjat olivat ok. Lääkäri arveli sokeuden johtuvan sikiöaikaisesta kehityksestä, toisin sanoen ravinnon puutteesta. 

Varsinkin olohuoneessa suunnistaessa huomasimme, että Pesonen käytti kulkiessaan maton reunoja. Reunat olivat rajat ja niistä tiesi mihin asti sai juoksahtaa ja missä oli turvallista kulkea. Välillä vauhdin ollessa aisteja nopeampaa tuli pieniä tömpsähdyksiä johonkin penkin kulmaan tai vastaavaan, mutta pikkuhiljaa etäisyydet asioiden välillä alkoivat löytymään. Selkeästi Pesonen suunnisti myös esim. olohuoneen akvaarion veden solinan perusteella. 

Vaikka hajuaisti Pesosella toimi mainiosti, tuli nopeasti tavaksi ruokakippoa viedessä napauttaa posliinista reunaa sen verran, että siitä tuli selkeä kilahdus. Ruokakello. Samoin kuivia raksuja annettaessa aloimme napauttelemaan pintoja joihin naksut laitettiin. Pari koputusta jotta huomion sai. Napautukset tulivat osittain siksi, etteivät talouden muut kissat ehtineet tyhjentämään Pesosen kippoa. 

Leikkiessä Pesonen selkeästi saalisti kuulolla, mutta myös hajulla. Parin pallon pompahduksen jälkeen oli aika hypätä perään ja napata - tai ainankin yrittää saada - saalis kiinni. Yllättäen pehmopalloista tuli suosituimmat lelut, eikä niinkään palloista, jotka kilisivät. Pehmopallojen etuna oli myös se, että ne sai kuolata omalla tuoksulla. Kuolan tuoksua pystyi sitten seuraamaan, jos pallo pääsi käpälistä karkuun. Niitä oli myös helppo kantaa. Pehmeät pallot eivät myöskään tehneet kipeää, mikäli heitettäessä sattuivat kolahtamaan nenään. 

Pesonen palloilee (1;05)

Ja Pesonen tykkäsi leikkiä! Pallon saadessa kiinni, oli sitä mukava hieman muiluttaa ja polkea takajaloilla tai sitten pallotella tassuilla, kuin paraskin viheriöiden jalkapalloilija. Mikäli pallo sattui karkaamaan ulottumattomiin, piti sen perään huutaa (lue. meidän piti hakea ja heittää). Sokean kissan leikkiä oli hämmästyttävää katsoa ja nämä olivat niitä hetkiä kun sokeuden unohti. Pesosta oli helppo kannustaa ja Pesonen tuntui lähtevän kannustukseen mukaan. Pikkuhiljaa tuntui, että Pesonen alkoi juurtumaan tilanteeseen. Se alkoi nauttimaan olostaan kaikin kissankarvanrinnoin! Takaraivossa painoi kuitenkin ajatus siitä, että Pesonen ja Sofi olivat edelleen eläinsuojeluyhdistyksen kissoja.

  Pesonen leikkii (1;00)