torstai 30. lokakuuta 2014

Kohti talvea


"Onko nyt se talvi", kyselee Pesonen
Talviaika on alkanut. Kellojen siirto näkyy lähinnä siinä, että kissat ovat illan ruokailussa nälkäisemmän oloisia ja ruokaa odotetaan kiihkeämmin. Oli arki tai ei, niin illan ruuat ovat aina tulleet samoihin aikoihin ja nyt tunnin heittoa ei ole vielä sisäistetty. Aamulla tilanne on toinen, kun rytmi ei ole niin perinteistä ja viikonloppuisin saattaa aamuruuan saaminen hieman venähtää kokkien vapaan vuoksi.  

Pimeä tulee aikaisemmin ja se on aistittavissa Pesosen nukkumisessa. Pesonen hakeutuu herkemmin petiinsä ja muutenkin torkkuu enemmän. Kosteat ilmat väsyttävät, matalapaine painaa päätä tyynyyn. Ja kyllä ne muutkin rohjakkeet osaavat ja jaksavat nukkua! Tuhinat ja kuorsaukset värittävät loppuvuoden pimeitä iltoja ja väsymys tuntuu jatkuvan pitkälle päivään. Koipien oikomista ja korvien heiluttelua, mutta hyvästä havaitusta paikasta pidetään kiinni ja käännetään kylkeä. Maiskuttelua ja mutustelua, kun uni on johdatellut hiiren luo. Viiksikarvojen värähtelyä. Peli on selvä. 

Sofi antaa Pesoselle niskahierontaa
Nyt on parin päivän ajan illan leikit olleet melko hurjia. On juostu päättöminä ympäri asuntoa tuntematta lähinaapureiden sääliä, kolisteltu pattereita ja ikkunoita. Pitkät unet ja käyttämättömät energiat on purettava lyhyessä ajassa. Kai tässä haetaan asetelmia talvenviettoon ja sen kiertoon. Etsitään rytmiä. Aurinkoisista päivistä nautitaan jos ehditään.      






Ruoka-arvostelu:


Best-In kotoisa kissan tuoreateria - kanapata
 (2 x 185 g)

Vähissä ovat markettien kylmähyllyn kissanruuat, mutta suomalainen Best-In on loihtinut mirreille kotoisan kissan tuoreaterian. Pakkaus sisältää kaksi 185 gramman kanapataa muovikipoissa, foliokannella. Suomessa valmistettu pata-ateria sisältää kananlihaa, vettä, persiljaa, liivatetta ja on säilöntäaineeton ja tauriinitasapainoitettu. ”Arjen kiireen keskellä voit hemmotella kissaasi Best-In Kotoisa – tuoreaterioilla joka päivä”, vinkkaa paketin kyljessä hieman piilossa oleva teksti. Hieman hämillään tuntuu olevan pakkauksen kannessa oleva kissa suuren kipon vieressä; kuinka hämillään meidän testaajat ovat?

Ei ole Hannun herkkua.
Vieno kouluruuan tuoksu pölmähtää, kun repäisee foliokuoren irti. Kanapata on hieman hankalasti paloiteltavissa, sillä se on todella kiinteää. Rikottu koostumus on tonnikalamaisen pehmeäksi jauhettua.

Nokat viistävät ilmaa, mutta suurempaa riemua ei nähdä. Ruokaan ei hyökätä kiinni, vaan rauhallisesti tullaan kipoille ja maistellaan varovasti. Kaikki maistavat uutuuden viehätykseltä, mutta siihen se jää.

 Yksikään lautanen ei tyhjene. Kaikkiruokainen Pesonen kääntää selkänsä ja kävelee pois. Tässäkö tämä oli?

Ruoka yhdistetään yhteen isoon kippoon ja jäädään odottamaan uutta hetkeä. Ruoka saa seistä koskemattomana, kunnes se kuivuu ja joudutaan heittämään pois.

Kuivunutta tuoreateriaa
Viesti oli selkeä, eikä tulkinnan varaa jätetty. Samoin kävi toisellekin annokselle paria päivää myöhemmin. Houkuttelevan paketin sisältö ei kissoihin tehnyt vaikutusta ja näin tuote jäi kokeiluksi. 

Asteikko 1-5 tassua

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti