Kedi

Kedi on vuonna 2016 Ceyda Torun ohjaama lämminhenkinen dokumentti kissoista ja ihmisistä, joka sijoittuu liki 14 miljoonan asukkaan elämännälkäiseen Istanbuliin Turkissa. Bengu, Deniz, Psikopat (totta, tuttavallisemmin Psykopaatti) ja kymmenet muut kissat esiintyvät dokumentissa omilla nimillään. Kissat ovat katukissoja, vai voisiko sanoa että kadut - kujineen, kattoineen ja koloineen ovat kissojen. Myös Istanbulin kymmenet ja sadat ihmiset ovat kissojen, sillä he pitävät kissoista huolta suurella rakkaudella. Tarpeen tullen he lääkitsevät niitä, antavat antibiootteja tai kuskaavat niitä kirjaimellisesti viime kädessä lääkäriin. Uusien katujen vallatessa kissojen reviirejä, miettivät asukkaat pitääkö kissoille hankkia kissanhiekkavessat, sillä niiden luonnolliset maa-ainekset, joihin tehdä tarpeensa uhkaavat kadota. 

Dokumentti herkuttelee kissojen persoonilla. Se herkuttelee myös ihmisten kommenteilla ja näkemyksillä ja harvoin saa katsoa ohjelmaa, jossa lähes jokainen lause on täyttä asiaa. Kedi tarjoaa myös mahtavan mahdollisuuden tarkastella Istanbulin arkista ja leppoista puolta, jossa arkkitehtuuri, kauppiaat ja kadunmiehet yhdessä kissojen kanssa elävät normaalia elämää. Vuoroin juustosta leikataan viipale asiakkaan lautaselle, vuoroin omaa vuoroaan odottavalle kissalle, joka ikkunaan koputtaen kertoo olevan "nälissään". 

Kediä voisi helposti luonnehtia kissa-ihmisten dokumentiksi, mutta ihmisten pyyteetön lähestyminen ja Istanbulin kuvauksellisuus tuovat dokumenttiin syvyyttä, jolla Kedi nousee dokumenttielokuvana itsenäiseksi teokseksi. Rinnakkain kissojen ja ihmisten tarinoissa kulkee hienosti miksattu ja tyylikkästi valikoitu musiikkiraita.

Kedi on koko perheen elokuva. Se ei yhtä lievää kohtausta lukuunottamatta näytä kissojen nurjaa puolta, joka todellisuudessa on kissojen hurjan määrän vuoksi olemassa. Kedi keskittyy elämään ja rakkauteen, toisten huomioon ottamiseen ja onnellisuuteen. Kedi on elokuva, joka kelpaa kaikille.