Soijarouhe soppa

 Tämä tässä on soijarouhe soppa. Perunat ja juurekset ovat pitkän ja muhevan kypsennyksen jälkeen ihanan pehmeitä. Liemi on mausteiden ansiosta maukasta. Kuuma, tietyssä valossa katsottuna höyryävä soppa, sopii mainiosti kevään salakavalan koleaan keliin. Parhaimmillaan soppa on ajatuksella voidellun tuoreahkon ruisleivän kera. Kun sitkeähkö leipä vaatii brutaalia repäisyä, rasva hieman tirskahtaen hampaissa.

Tämä soppa tässä on kuitenkin jo viilentynyt - vaikka se on vasta äsken valmistettu. Kylmää. Tunteetonta, kadonnutta. Tuossa se on jo puolikkaan tovin verran lepuutellut. Tekeytynyt toimettomaksi. Kokki, sopan syöjä kykkii eteisessä, pelaamassa palloa. On jo puolikkaan tovin kykkinyt. 

Kun soppa tuotiin pöytään, Pesonen astui framille pallo suussa ja kutsui pelaamaan. Pesonen on sinnikäs ja sitkeä. Sitkeämpi kuin nahistunut porkkana. Ei auttanut kuin totella. Kokki kauhoi märkää palloa ja Pesonen kipitti perässä. Sillä välin kokin ja sopan välit viilenivät. 

 Pesonen on Pesonen. Kun Pesonen huhuilee pallo suussa, se kutsu särkee sydäntä enemmän kuin kuuma höyryävä soppa lämmittää mieltä. Ei ole vaikea valita kumman luokse menee. Soppa saa odottaa:)