sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Levotonta vuodenaikaa

Vielä haetaan lämpöä kavereista
Valon lisääntyessä koko porukka heräilee. Nuoret viriilit miehet, Laku ja Piri ottavat "mittaa" toisistaan, pientä teinimäistä poikapainia. Jaksavat touhuta korkeilla energiatasoilla. Vaan sama se on tytöilläkin; jos nyt ei ihan keskenään painita, niin sitten vessapaperirullan kanssa. 

Pesosessa kevään lähestyminen näkyy halusta päästä parvekkeelle - sisään-ulos, sisään-ulos jne.., vaikka ei edes tintitkään vielä sulosointuja vikerrä ja pyrähdyksiä päräyttele. Mutta pääasiassa elo on tällä hetkellä tasaista tapsuttelua; parveke odottaa lämpöä, samoin kuin ikkunan alustat ja pielustat. Nyt haetaan lämpöä vielä kavereista.



Ottaako Hannu pomon paikan talossa?





Niilon selkeä piristyminen lääkityksen avulla on hieman sekoittanut uuden pomon valtaantuloa. Tilanne on jäissä ja hieman outo. Hannu on kuitenkin vanhimpana näyttänyt merkkejä mahdollisen johtopaikan ottamisesta. Hieman kuin luontaisetuna. Lakun ja Pirin "valtataistelu" lienee ollut poikamaista elvistelyä, teinimeininkiä. Tässä mittelössä Piri on ollut aavistuksen aloittavampi osapuoli. Niiloa kuitenkin kunnioitetaan ja se sopii kaikille. Näillä mennään.


Pesonen odottelee pääsyä parvekkeelle - aurinkoon




















Comfort Care Crystal Blend (luonnollisesti hajustettu) kissanhiekka

Comfort Caren uusimpiin kuuluva hienorakenteinen, luonnollisesti hajustettu kissanhiekka on mainio hiekka. Hiekkaan on lisätty hajuja sitovia zeoliittikiteitä ja tämä tuntuu toimivan. Pussi lupaakin hajuille nopean sitovuuden. Pääaine on 100% puhdasta luonnonsavea.

Pölyämättömyyttä on luvattu 99% ja tällä erää ollaan lähempänä totuutta verrattuna muihin hiekkoihin. Hiekka pölisee aavistuksen maltillisemmin. Pissapaakusta tulee kelvollisen kiinteä.


Comfort Caren luonnollisesti hajustettu kissanhiekka on askeleen verran edellä muita ja se palkitaan mukavilla tassuluvuilla.

Asteikko 1-5 tassua


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti